Kaikkien saavutettavissa?

EU-direktiivi ja kansallinen lainsäädäntömme vaatii, että julkisten toimijoiden verkkopalvelut tulisi olla saavutettavia 23.9.2020. Mutta olemmeko me?

Verkkopalvelujen – tai digitaalisten palvelujen - saavutettavuus voi kuulostaa sanahelinältä, mutta käytännössä sillä tarkoitetaan informaation esittämistä digitaalisissa palveluissa siten, että se on kaikkien käyttäjien saatavilla heidän mahdollisesta toimintaesteestään huolimatta. Ei mikään huono periaate ja voisi koskea ketä tahansa toimijaa. Meitä julkisina toimijoina laki velvoittaa sen tekemään. Kyse on siis oikeudenmukaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta.
 
Tämän vuoksi onkin laadittu EU-direktiivi, jonka tarkoituksena on torjua digitaalisten palvelujen eriarvoisuutta. Direktiivi on tuotu kansalliseen lainsäädäntöömme 1.4.2019, ja tämä laki velvoittaa julkista sektoria toteuttamaan sivustonsa ja mobiilisovelluksensa saavutettavina siirtymäajan kuluessa. Meidän kohdallamme siirtymäaika päättyi 23.9.2020.
 
Seurakuntien verkkopalvelut kehittyvät

Seurakuntien perusajatus on, että palvelut tulee olla mahdollisimman hyvin saatavilla kaikille, niin jäsenistöllemme kuin muille seurakuntien toiminnasta kiinnostuneille tai niihin osallistuville jäsenyyteen katsomatta. Haluamme olla se ”matalan kynnyksen” talo, johon kaikkien olisi helppo tulla ja löytää. Tämä vaatii toimia sekä fyysisissä toimintapaikoissa kuin virtuaalisissa kohtaamisissa verkossa.

Keväällä koronaepidemia sulki suurimman osan perinteisistä toimintamalleista. Kerhot, leirit ym. tapaamisiin nojautuva toiminta jäivät tauolle. Seurakuntina olimme juuri ottaneet käyttöön O365-alustan ja käyttöönotto oli vasta sisäänajovaiheessa, perehdytyksiä vasta suunniteltiin. Kuten hyvin monesti historiassa, pakko oli paras opettaja. Teams-kokoukset polkaistiin pystyyn lennosta ja pienien alkukankeuksien jälkeen dokumenttien jakaminen, yhteinen työstäminen tiimeissä ja verkkokokoukset luonnistuivat etätyön ohella mainiosti.

Korona loi myös seurakuntien työntekijöille painetta luoda uusia kontaktitapoja ja sisällöntuotantotapoja. Vaikka Lappeenrannassa seurakunnilla ja työmuodoilla olikin laajalti käytössä monet sosiaalisen median kanavat, niiden käyttö lisääntyi ja monet työntekijöistä tekivät uuden aluevaltauksen videoiden tekemisessä. Harppaus osoitti meidän jokaisen luovuusreservin sekä kyvyn oppia uutta.

Vaikka kasvokkaisia kohtaamisia ja lähipalveluja on pystytty tällä hetkellä pitämään, ei se sulje pois digitaalisten sisältöjen tuottamisen jatkamista. Keväällä hyväksi havaitut keinot olisi hyvä pitää elossa ja kehittää niitä edelleen – resurssien puitteissa toki.

Saavutettavuuden huomioiminen verkkopalveluissa, joihin verkkosivujen lisäksi luetaan myös sosiaalisen median kanavat ja niissä julkaistut sisällöt, on tärkeää ja ydintyötä. On tärkeää sisältöä luodessaan miettiä, kenen kaikkien haluan tästä pääsevän jyvälle? Lisäksi on hyvä muistaa, että toimintaesteitä on monenlaisia ja huomioida ne kaikki suunnittelussa.'

Saavutettavinta mahdollista

Kaiken huomioiminen on haasteellista ja ideaaliin ei varmasti päästä, vaikka haluttaisiinkin. Ja joskus se ei ole järkevääkään, on mietittävä se kuuluisa kustannus-hyöty -suhde. Mikä sisältö on tärkeää olla saavutettava millekin ryhmälle? Käymmekö kaikki vanhat tiedostot ja sisällöt läpi, vai keskitymmekö uusia sisältöjä luotaessa tekemään niistä mahdollisimman saavutettavia? Yritämmekö tehdä kaiken itse, vai pystyisimmekö hyödyntämään erilaisia palveluntarjoajia? Mitkä ovat resurssit tavoitteisiin nähden ja päinvastoin?

Tärkeintä mielestäni on yrittää parhaansa ja kehittää omaa toimintaa jatkuvasti. Sitä itse yritän viestintäpäällikkönä tehdä. Sekä kannustaa ja sparrata henkilöstöä kohti yhä kattavampia ja saavutettavampia verkkosisältöjä – joiden merkitystä korona-aika on korostanut entisestään.
 
”Kukaan ei ole seppä syntyessään” sanoo sananlasku. Vaikka deadline meni jo, työ on vielä kesken. Paljon olemme tehneet ja yrittäneet, mutta valmista ei vielä ole, eikä tulekaan. Työ jatkuu.
 
Tässä pyydänkin nyt teidän kaikkien apua: Mikäli huomaatte verkkopalveluissamme tai sosiaalisen median kanavissamme saavutettavuusongelmia, ilmoitathan siitä meille? Korjaamme puutteita sitä mukaa kun niitä huomaamme tai saamme vinkkejä.

Tee kanssamme saavutettavia verkkosisältöjä ja -palveluita! Tahdomme ja pyrimme huomioimaan kaikkia tasapuolisesti ja -arvoisesti – ja esteettömästi.

www.lappeenrannanseurakunnat.fi
www.facebook.com/lappeenrannanseurakunnat
twitter: @lprseurakunnat
instagram: @lprseurakunnat

Anna palautetta verkkolomakkeellamme > 

Eija Fabritius
viestintäpäällikkö