Aikavaras

Viitisen vuotta sitten Lappeenrannan seurakuntayhtymän henkilöstöpäivä pidettiin Lappeenranta-salissa. Silloinen henkilöstöpäällikkö oli hankkinut kaksi työelämän valmentajaa pitämään koulutusta työajan hallinnasta. Yksi asia, joka on tuosta koulutuksesta jäänyt mieleeni, on aikavarkaat. Aikavarkaat ovat niitä, jotka tulevat sovittuun palaveriin myöhässä. Viisi ihmistä odottaa, että palaveri alkaisi, kun yksi ei ole tullut paikalle. Aikavarkaita ovat ne, jotka vastaavat puhelimeen viisi minuuttia ennen palaverin alkua ja sitten muut odottavat, kunnes puhelu loppuu. Aikavarkaat ovat niitä, jotka tulevat toisten palaveriin kysymään jotain asiaa ja palaveri keskeytyy. Aikavarkaita ovat ne, jotka tulevat ovenpieleen kyselemään ja työnteko keskeytyy. Löydänpä itseni noihin kaikkiin syyllistyneenä.

Helsingin Sanomissa (10.11.2019) aivotutkija Tapani Riekki kertoo, miksi työpaikalla on niin vaikeaa keskittyä. Tuossa artikkelissa hän kertoo tutkimuksesta, jossa havaittiin, että neljänkymmenen tunnin työviikkoon jäi keskimäärin 12,5 tuntia, kun vähennettiin epäonnistuneet kokoukset, toissijaiset työtehtävät, keskeytykset ja huonot työtavat.

Voimme siis ajatella, että aikavarkaita eivät siis ole vain toiset työntekijät, vaan niitä voivat olla epäonnistuneet kokoukset. Siis kokoukset, joissa asioita ei ole saatu eteenpäin, vaan aikaa on käytetty turhan puhumiseen. Aikavarkaita ovat toissijaiset työtehtävät. Siis asiat, jotka meidän pitää tehdä, mutta ne eivät ole ydinosaamistamme eivätkä tavoitteidemme mukaisia. Aikavarkaita ovat myös huonot työtavat. Siis ne asiat, jotka hidastavat työntekoamme.

Vielä alkuvuodesta Lappeenrannan seurakunnan työtekijöitä oli kolmessa eri rakennuksessa. Tavoitteena oli saada työntekijät yhteen, jotta yhteisöllisyys ja sitoutuminen työyhteisöön kasvaisivat. Itse unelmoin silloin maisemakonttorista, jossa koko työyhteisö olisi samassa tilassa. Tällöin toisten työntekijöiden näkeminen olisi taattua. Tietäsi, missä toinen työntekijä menee, missä hän on. Nyt kun Lappeenrannan seurakunnan työntekijät ovat olleet ”uusissa tiloissa” kesäkuusta alkaen, iloitsen, ettei tuohon visiooni avokonttorista vastattu. Nytkin kun tätä kirjoitan, on ollut hyvä, että saan työhuoneeni oven kiinni, eikä minkäänlainen aikavaras pääse hidastamaan kirjoittamistani. Enkä itse varasta aikaa kirjoittamiselta ryhtymällä keskusteluun toisten kanssa.

Kirkon työntekijöinä me olemme työajattomia. Meitä ei rajoita 40 tunnin viikkotyöaika. Joillakin tuo viikkotyöaika on suurempi, toivottavasti kenelläkään se ei ole tuo 12,5 tuntia. Jos aktiivityöaikamme lähenee tuota 40:tä tuntia, niin silloin työmme kehittäminen ja sen vaatima luovuus kärsii. Kalentereissamme tulisi olla väljyyttä, jotta aivomme saisivat tarvittavaa lepoa ja palautumista aktiivityöstä. Työtä tulisi rytmittää niin, ettemme vain ryntäisi työtehtävästä toiseen. Ja työn tekemisen tulisi olla läsnäolevaa niin, että olemme läsnä siinä, mitä olemme tekemässä. Jos taas aktiivityöaika on 12,5 tuntia, saavutammeko me silloin ne tavoitteet, joita työllemme on asetettu?

Hannu Haikonen, kirkkoherra

Mainitsemani artikkeli löytyy osoitteesta https://blog.rescuetime.com/225-million-hours-productivity/ 

Tuo ”aikavarkaus” oli vain yksi juonne artikkelissa. Mielenkiintoinen artikkeli kaikkineen.