Saarna 1. adventin messussa Sammonlahden kirkossa 29.11.2020

Luuk. 19: 28–40

Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”
Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.
Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:
      - Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä!
      Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!
Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”
Emme vaikene, vaan laulamme Hoosiannan, virsi 1.

Saarna
Jerusalemissa oli juhlakulkue.
Jeesus ratsasti kansan hurratessa, ilohuutojen keskellä ja avunpyyntöjen kaikuessa juutalaisten suureen kaupunkiin, Jerusalemiin. Nuo edellä mainitsemani asiat voidaan löytää Hoosianna-laulusta, jonka juuri lauloimme; juhlatunnelma, ilo ja siunauksen ja avun pyyntö;
sitä kaikkea Hoosianna kuuluttaa -yhä tänäänkin! 

Lappeenrannassa oli eilen juhlallinen kulkue, mutta aivan toisenlainen. Viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin hautajaissaatossa ei metelöity eikä iloittu. Rauhallinen hautajaissaatto toi ilmi surua, kaipausta, kunnioitusta ja kiitollisuutta. 
Te täällä kirkossa lasten kanssa olevat aikuiset voitte vielä kotona kertoa lapsille, mikä merkitys tuolla eilisellä kulkueella oli.
Jerusalemin kulkueessa, Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin, oli varmasti myös lapsia mukana. Totta kai kulkuetta seurattiin myös kadun varrelta, kuten eilistä kulkuetta täällä meillä. Kaiken ikäiset jerusalemilaiset ylistivät Jumalaa ja pyysivät hänen apuaan. 

Suomalaiset pyysivät aikanaan sotilaiden apua ja -sotilaille apua- Jumalalta kansamme vaaran vuosina. Kansa rukoili paljon, ettei tuho kohtaisi maatamme. Tuomas Gerdt kertoi kerran minulle, että kyllä taistelun alla pyydettiin ”Korkeimman” varjelusta, siis Jumalan suojelusta.

Minulla on täällä erilaisia kiviä. Jokaisella on oma merkityksenä minulle. Jokaiseen liittyy joku tarina tai muisto, ne siis kertovat jotain. Yksi on Lapista, jossa olen liikkunut paljon Jumalan luomakunnan mahtavuutta ihastellen. Tämä kivi on ykkönen muotoinen, siksikin se julistaa; Jumala on ensimmäinen ja kaikki. Toinen on jostakin etelän rannalta, uskomattoman sileäksi hioutunut; aika ja luonnon voimat hiovat kovintakin kiveä, miksei siis meitä ihmisiä? Kolmas on oikeastaan vähän muuta kuin kivi, vaikka kiven sisästä löytynyt; sveitsiläistä vuorikristallia. Se puhuu minulle ikuisuudesta; vuorten sisällä on mahdottoman pitkän ajan kuluessa puristunut esiin jotain käsittämättömän kaunista; vaikka tuota kristallia ei ole edes hiottu, on siinä kirkas kauneus näkyvissä. Ja neljäs on kivi, johon on kiinnitetty risti; pieni taskuristini. Kun pidän sitä housuntaskussa, niin aina sujauttaessani käteni taskuun tunnen siellä ristin, Kristuksen symbolin.

Kaikki eivät tykänneet Jerusalemissa Jeesuksen juhlakulkueesta. Kulkueen tahdottiin vaikenevan. Mutta siihen Jeesus vastasi lausuen kummalliset sanat; ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”

Nyt tarvitsisin apua omien kivieni kanssa Tulisiko joku äiti tai isä lapsen kanssa hetkeksi tänne eteen? Kuunnellaan, kuuluuko näistä minun kivistäni ääntä!

Ei kuulunut! Tämä on minulle ja meille mahtava viesti; me olemme edelleen Jumalan kansaa ja Jumalan työvälineitä, meidän tehtävämme ja oikeutemme on kuuluttaa Jumalan viestiä maailmalle. Hoosianna, ylistyksen ja avunpyynnön laulu -tai huuto- raikukoon! Jerusalemin kulkueen seuraajat varmasti elivät vahvasti mukana huudoissaan. Siksi mekin nousemme nyt ylistämään Jumalaa liikuttavan uskontunnustuksen myötä.

Juha Eklund
Sammonlahden seurakunnan kirkkoherra