Vietän pyhäinpäivää, en halloweenia – vai vietänkö sittenkin? 

Tulevana viikonloppuna hautausmaille, muistolehtoihin ja koteihin syttyy taas tuhansia ja tuhansia kynttilöitä. Liekkimeri muistuttaa meitä jostain erityislaatuisesta. Ihmisistä – jotka ovat poissa.  

Pyhäinpäivän perinteet kulkevat jo vuosisatojen taakse ja tiedetäänkin, että Suomessa pyhäinpäivää on vietetty varmuudella jo vuodesta 1368 alkaen. Nykyään Suomessakin kaupat täyttyvät oransseista ilmapalloista, luurankopuvuista ja irvistelevistä kurpitsoista. Se tuntuu meistä suomalaista, jotka viettävät rauhaisaa pyhäinpäivää, varsin kornilta. 

Oikeastaan kuitenkin pyhäinpäivä ja halloween ovat itse asiassa samoja asioita. Pyhäinpäivä tunnetaan hartaana juhlapyhänä, mutta sen rinnalla kulkee riehakkaampi halloween. Molemmissa juhlapäivissä yhdistyvät toisiinsa kerroksittain erilaiset perinteet. Myös vanha suomalainen sadonkorjuujuhla kekri ja Latinalaisessa Amerikassa vietetty Dia de los muertos -juhla ovat samoja asioita. Viimeisimmässä kuolleita juhlitaan erityisesti siksi, että kuolema on luonnollinen osa elämää.

Lappeenrannassa sytytämme myös monia kynttilöitä ja kuulemme viimeisen vuoden aikana pois nukkuneiden ihmisten nimiä. Suru on jollekin tuore, jollekin jo vanhempi. Aili Ikonen sanoittaa kappaleessaan Valo kauniilla tavalla menetystä ja surua. Laulussa lauletaan: ”Suru ei oo suora viiva, se on aalto joka palaa. Se mukanansa tuntuu vievän, mut sen kestää jos on joku joka halaa.” On totta, että suru on aaltoilevaa – välillä jo tuntuu siitä selvinneensä, mutta sitten kuitenkin surun aalto työntyy taas kohti sinua. Joskus miettii – saisi jo riittää. Surua ei kuitenkaan voi ajaa pois, hätistää aaltoa. Se on asia, joka pitää vain kohdata ja sen kanssa on elettävä, joskus kauemmin, joskus lyhyemmin. Eikä surun käsittelyä voi päivissä ja kuukausissa mitata, sillä jokainen meistä suree omalla tavallaan. 

Oli miten oli, juhlitaan kuolleita sitten vakavalla suomalaisella hartaudella tahi riehakkaasti leikkien, on sanoma sama. Tärkeä ihminen on poissa ja häntä muistetaan. Mekin voimme osaltamme ja meille sopivalla tavalla muistella heitä, jotka ovat jo rajan ylittäneet.

Helena Meriläinen
Lauritsalan seurakunta
Vs. seurakuntapastori