Kadonnut ja jälleen löytynyt

 4. sunnuntai helluntaista (Luuk. 15: 1-10)

Saarna 7.7.2019 Sammonlahden kirkossa, radiojumalanpalvelus

Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”

Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: 

”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”

Kysyin rippikoululaisiltamme, että ”mitä tapahtuisi, jos kännykkäsi katoaisi?”

Vastaukset olivat elämänmakuisia: ”Olisin paniikissa, varmaan sekoaisin, yrittäisin etsiä”; joku sanoi, ettei se nyt niin haittaisi; joku ajatteli että saisi ehkä enemmän aikaa muuhun tekemiseen; joku aikoi heti seuraavana päivänä ostaa uuden puhelimen - saattaisi tosin olla, että sitä varten tarvittaisiin neuvonpitoa myös vanhempien kanssa.

Kun jotain sellaista katoaa, jolla on paljon merkitystä - tai kännykän kyseessä ollen, kun siihen on suorastaan kasvettu kiinni - on kiire tehdä asialle jotain.

Jeesus kertoo kuulijoilleen kahdesta katoamistapauksesta. Ei oikeastaan mitään erityisen dramaattista, mutta kertomusten ihmisten kohdalla heille todella tärkeitä asioita. Nämä Jeesuksen kertomat tapaukset voivat osua kenelle vaan hänen kuulijoistaan. ”Jos jollakin teistä” -Jeesus sanoo- on omaisuutena lammaslauma tai jos ”naiselta” katoaa merkittävän arvokas raha.

Rippikoulussamme ryhmä pohti tätä tekstiä. Rippikoululaiset kysyivät ”miksi omistaja lähtee yhden eksyneen lampaan perään” -kun kuitenkin iso lauma on tallessa?

Jeesuksen ajan maailmassa karja oli merkittävää omaisuutta. Olisiko tänään harrastevene, osakesijoitukset, metsähehtaarit tai tuo mahdollisesti rahallisestikin arvokas kännykkä samantapaisessa merkityksessä.

Toki Jeesuksen kertomuksen ihmiset iloitsivat löydettyään kadonneeksi luullun omaisuutensa; lammaslauman omistaja lampaansa ja nainen arvokkaan rahansa. Omaisuuden takaisin saamisesta iloittiin oikein porukalla ystävien ja naapureiden kanssa.

Rippikoululaisetkin ajattelivat etsiä kännykkää kavereiden kanssa -ja varmaan ilo sen löytämisestä olisi jaettua iloa!

Jeesus ei kuitenkaan kertonut näitä vertauksia opastaakseen huolellisuuteen omaisuuden kanssa, olipa omaisuutemme suurta tai pientä tai meille kuinka tärkeää tahansa. Jeesuksen tähtäin oli toisaalla; hän tahtoi havahduttaa kuulijansa miettimään sitä, kuinka hän kohtasi ihmiset lähellään.

Evankeliumin kertomushan alkoi siitä, kuinka Jeesuksen toimintaa ja hänen seuralaisiaan arvosteltiin. Jeesus oli ”publikaanien ja muiden syntisten seurassa”, ja tätä toinen joukko, ”fariseukset ja lainopettajat” arvostelivat: ”tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”

Ihmiset Jeesuksen lähellä olivat siis jakautuneet kahteen leiriin; niihin, joita pidettiin syntisinä ja itse itseään puhtaina pitäviin, siis ei-syntisiin…muuten, eikö tämä kuulosta kovin tutulta tänäänkin?

Tästä nuoret kysyivät: ”Miksi publikaanit ja muut tärkeät henkilöt eivät pitäneet siitä, että Jeesus vietti aikaa ”syntisten” kanssa”?

Arvostelu, joka kohdistui Jeesuksen tapaan olla ihmisten kanssa, oli tässä kohden hänelle välitön syy kertoa vertaukset.

Jeesus ”väänsi rautalangasta” -kuten me joskus sanomme yrittäessämme mahdollisimman selkeästi tehdä ymmärrettäväksi ajatustamme tai tarkoitustamme. Jeesus väänsi rautalangasta sitä, että Jumala tahtoo etsiä luotaan kadonneet. Että jokainen ihminen on hänelle etsimisen vaivan arvoinen.

Mutta, miksi oli -ja on yhä- niin vaikea hyväksyä sitä, että Jeesuksen seurassa saa olla ja vaeltaa niin monenkirjava joukko? Paljon juuri sellaisia, jotka ovat erilaisia kuin minä itse; eri tavoin ajattelevia, eri kieltä puhuvia, erilaisia lauluja laulavia, eri tavoin rukoilevia, erilaiset elämänarvot omaksuneita.

Piispamme sanoi viestissään pari viikkoa sitten: Kirkko on avoin kaikille, mutta ei kaikelle! Se tarkoittaa, että jokaiselle ihmiselle on kirkossa ja sen sanoman äärellä tilaa, mutta kirkolla on arvomaailmansa oma perusta, jonka sisään kaikki maailman ajatukset eivät mahdu; vaikka kaikki ihmiset mahtuisivatkin kirkonpenkkiin tai radiojumalanpalveluksen kuulijoiksi.

”Miksi yhdestä kääntyneestä syntisestä iloitaan enemmän kuin 99 vanhurskaasta?” Tähän nuorten kysymykseen ei ole helppo vastata. Olisiko niin, että Jeesus korostaa sitä, kuinka suurta on ilo kadonneeksi luullun -ehkä pelätyn- jälleen löytyessä.

Taivaassa iloitaan jokaisesta, jonka on luultu kadonneen Jumalan lasten joukosta, ja joka löydetään sinne takaisin.

Mutta voimmeko me tyystin kadota Jumalalta? Toisten ihmisten näköpiiristä voimme kadota, poistua kauas ja pitkäksi aikaa, lopullisestikin.

Itseltäänkin voi ihminen kadottaa elämän langat, erämaahan eksyjän kokemukseen ja tai pimeässä haparoinnin  epätoivoon saakka.

Tästäkin puhuimme leirillämme; miten ahdistavaa on olla hukassa toisilta (siis näkymätön toisille, kun kuitenkin kaipaamme nähdyksi tulemista) ja eritoten olla hukassa omalta itseltään, kadottaa elämän arvonsa ja elämän merkitys ja suunta.

Mutta voiko kadota Jumalalta?

Vai onko tämän evankeliumikertomuksen turvallinen viesti se, että Jumala on loputtoman väsymätön etsimään ja kutsumaan meitä vaeltavaan kansaansa, elämän tien kulkijoiden joukkoon. Ja kun meidät siellä havaitaan, ”löydetään”, taivaassakin iloitaan!

Juha Eklund
kirkkoherra, Sammonlahden seurakunta