Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tammikuun lopussa käyttöön vihitty lumikirkko Lappeenrannan linnoituksessa on jouduttu sulkemaan.
Viime päivien vesisateet ovat olleet Lumikirkolle turmiollisia: kirkko on sortunut ja kaikki maaliskuun puoliväliin suunnitellut tapahtuma täytyy peruttaa.
Kirkkoherra Juha Eklund harmittelee tapahtunutta. - Tällä kertaa toimintakausi jäi tosi lyhyeksi, hän toteaa. - Tässä on meitä korkeammat voimat - sää- toimineet.
Lappeenrannan seurakunnat on pystyttänyt lumikirkon perinteiseen paikkaan Linnoitukseen lähelle kesäteatteria. Samalla paikalla on sijainnut lukuisia kristillisä kirkkoja.
Lumikirkko otettiin käyttöön Valon päivänä 31.1. klo 18, jolloin puhetta olivat pitämässä kirkkoherra Juha Eklund ja rovasti Jukka Lehtinen. Avajaiskirkonmenoihin osallistuivat myös kirkon rakentajat. Musiikista vastasi Antti Taipale.
Luonto osoitti voimansa, ja lämmennyt sää vaikutti kirkon etuseinään niin paljon, että osa siitä piti purkaa turvallisuussyistä. Tämä ei kuitenkaan haitannut avajaisseremoniaa, joka vietiin läpi suunnitellusti.
Tervetuloa-toivotuksen jälkeen viime vuonna 600 vuotta täyttäneen Lappeen seurakunnan edustajat laskivat muistoseppeleen kaikille niile rakentajille, jotka ovat osallistuneet kirkkojen rakentamiseen tällä perinteisellä paikalla. Hartaus pidettiin kirkon sisällä, johon mahtui sopuisasti viitisenkymmentä ihmistä. Parikymmentä vierasta tyytyi suosiolla kuuntelemaan kirkonmejona ulkopuolella.
Tällä sivustolla julkaistaan valokuvia ja videoita lumikirkon rakentamisesta ja siellä pidetyistä tapahtumista.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä