Hiljaisuus hoitaa

kuva: Outi Apell

 

Moni meistä kaipaa rauhaa, hiljaisuutta ja lepoa kuluttavan elämän keskellä. Ympäristömme on niin täynnä erilaisia mieltä täyttäviä asioita, melua, uutistulvaa ja kiirettä, oman ja toisten elämän asioita, pärjäämistä ja suorittamista. Henkisesti kuormittuneena on vaikea kuulla sisimmän ääntä ja löytää rukoushiljaisuutta.

 

Hiljaisuuden tarve on ihmisessä ikiaikainen. Myös Jeesus vetäytyi hiljaisuuteen ja kutsui mukaan seuraajiaan: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää” (Mark. 6: 31), ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” (Matt. 11: 28).

 

Hiljaisuus voi mahdollistaa tien löytämisen lähemmäs omaa sisintä, toisia ihmisiä ja Jumalaa. Näiltä sivuilta löydät koottuna erilaisia hiljaisuuden viljelyyn, Raamattu- ja rukousmeditaatioon ja Taize-perinteeseen liittyviä osallistumisen mahdollisuuksia Lappeenrannan seurakunnissa. Olet sydämellisesti tervetullut.

 

Alasivujen kautta pääset katsomaan ajankohtaisia mahdollisuuksia astua hiljaisuuden äärelle ja lisää tietoa hiljaisuuden viljelystä ja retriiteistä saat alasivun "Mitä hiljaisuuden retriitti tarkoittaa?" kautta.

 

Outi Apell

Kappalainen, Lappeenrannan seurakunta

 

 

Yhteyshenkilöinä hiljaisuuden työssä Lappeenrannan seurakuntayhtymässä toimivat Outi Apell p. 040 3126306, Helena Meriläinen 040 3126403 ja Sirpa Kiviniemi-Rosqvist 040 3126703. 

Ota yhteyttä

Kappalainen
Lappeenrannan seurakunta
Valtakatu 38, 3. krs
53100 Lappeenranta