Nuijamaan kirkko

Nuijamaan kirkko ulkoa kesällä

Tassiantie 9, 54230 NUIJAMAA

240

Nuijamaan ensimmäinen kirkko valmistui 1887 seurakunnan ollessa vielä tuolloin osa Viipurin maaseurakuntaa. Kirkko paloi kuitenkin heti jatkosodan alussa kesäkuussa 1941. Seurakunnan tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi uuden kirkon rakentamista tukivat Kirkkoja Karjalaan –rahasto sekä Luterilaisen maailmanliiton amerikkalainen osasto.

Valmistuttuaan uusi kirkko oli ensimmäinen sotien jälkeinen jälleenrakennuskirkko. Arkkitehtipariskunta Tarja Salmio-Toiviainen ja Esko Toiviainen laativat uuden kirkon piirustukset, ja se vihittiin käyttöön joulukuussa 1948. Kellotapuli valmistui vuotta myöhemmin.  Kellotapulin vieressä sijaitseva sankarihaudan muistomerkki kuvaa kahtia jaettua seurakuntaa.

Kirkon ”Ristiltä otto” –niminen alttariveistos on kuvanveistäjä Armas Tirrosen käsialaa. 12-äänikertaiset mekaaniset urut ovat urkurakentamo Hans Heinrichin vuonna 1970 valmistamat. Nuijamaan kirkko sai Mixtuur-virtuaaliurut ja Genelecin äänentoiston  joulukuussa 2018. Soittopöytä sijaitsee kirkon etuosassa.

 

Sijainti kartalla

Esteetön kulku Esteetön kulku
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc
Tuoleja riveissä

Tapahtumat

su 27.9. klo 13.00

Tassiantie 9, 54230 NUIJAMAA

Messu

18. sunnuntai helluntaista
su 25.10. klo 10.00

Tassiantie 9, 54230 NUIJAMAA

Messu

Tervetuloa Nuijamaan kirkkoon!
la 31.10. klo 13.00

Tassiantie 9, 54230 NUIJAMAA

Pyhäinpäivän messu

Pyhäinpäivä
su 29.11. klo 10.00

Tassiantie 9, 54230 NUIJAMAA

Adventtisunnuntain messu

1. adventtisunnuntai
su 6.12. klo 10.00

Tassiantie 9, 54230 NUIJAMAA

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus

2. adventtisunnuntai, Itsenäisyyspäivä
to 24.12. klo 13.00

Tassiantie 9, 54230 NUIJAMAA

to 24.12. klo 15.00

Tassiantie 9, 54230 NUIJAMAA

pe 25.12. klo 9.00

Tassiantie 9, 54230 NUIJAMAA