Tyhjässä kirkossa

Ensimmäinen kesätyöni oli tiekirkko-oppaan tehtävä Nastolan seurakunnassa. Työpäivä kesti kahdeksan tuntia ja työsuhde oli muistaakseni kahden viikon mittainen. Tyhjässä kirkossa istuminen oli seitsemäntoistavuotiaalle erikoinen kokemus. Ensimmäiset päivät aika mateli ja roikuin ikkunalla tähyillen, jospa edes joku tulisi käymään. Joka päivä kävijöitä oli, mutta kävijöiden väleissä saattoi kulua monta pitkää tuntia. Mitä useamman päivän vietin tyhjässä kirkossa, sitä paremmin aloin viihtyä. Loppupäivinä aloin jopa toivoa, ettei kukaan tulisi häiritsemään. Oli suunnaton etuoikeus saada hoilottaa, loikoilla ja rukoilla suuressa, kauniissa kirkossa vain Jumalan kasvojen edessä. Minun oma, henkilökohtainen rukoushuoneeni.

Saman etuoikeuden piirissä olen tälläkin hetkellä. Kirkkojen ovet ovat suurimmaksi osaksi kiinni seurakuntalaisilta. Me työntekijät saamme olla kirkossa kukin omien tehtäviemme merkeissä. Saamme olla paikan päällä viettämässä jumalanpalveluksia, joihin seurakunta osallistuu etänä. Tämä etuoikeus ei kuitenkaan tuo iloa vaan haikeutta. Tyhjiin penkkeihin on vuoden aikana tottunut, mutta mielessä vahvistuu ajatus: kirkko ilman seurakuntalaisia on lopulta vain rakennus.

Leipäsunnuntain tekstit kertovat Jeesuksesta, joka on elämän leipä. Ehtoollisen lahja yhdistää kristityt sekä Jeesukseen että toinen toisiinsa. Kristittyjen yhteyden tunteminen vaatii tällä hetkellä pinnistelyä. Mielessä soi yksi lempivirsistäni, ”Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa” (959), joka saa nykyhetkestä outoja mielleyhtymiä. Saapua – no nyt ei messuun voi saapua, paitsi jälkiehtoolliselle jos on ilmoittautunut ennakkoon. Yhteiseen pöytään – kuusi kerrallaan turvavälein. Jakaa murrettu leipä, Kristuksen ruumis – hygieenisesti ja pitkällä kädellä.

Nämä mielleyhtymät kumpuavat ennen kaikkea turhautumisesta ja väsymyksestä. Mutta sitten silmiin osuu virren säkeistön päättävät sanat: Läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä. Jaksammeko luottaa siihen, kaiken väsymyksen keskelläkin, että Kristus on meissä? Vaikkemme saisi polvistua yhdessä ehtoolliselle, niin Jumalan valtakunta on läsnä siellä missä olemmekin. Vaikka nettiyhteys kirkosta pätkisi, niin Pyhän Hengen yhteys ei pätki. Kaipaan hurjasti sitä päivää, kun voimme taas vapain mielin polvistua alttarille, kyynärpää vieruskaverin kyynärpäätä hipoen ja ottaa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren. Siihen asti voin vain rukoilla virren 959 sanoin:

Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa
elämän tuska, eilisen pelko,
huomisen huoli, huomisen huoli –
läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä.

Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa
elämän ilo, valo ja lämpö,
rohkeus, toivo, rohkeus, toivo –
läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä.

Reetta Karjalainen
Lappeenrannan seurakunta