Saarna luomakunnan sunnuntaina Lappeenrannan kesäteatterissa 8.8.2021

Mitä oli olemassa silloin ihan alussa tai pikemminkin ja oikeammin mitä oli silloin, kun ei vielä ollut edes sitä alkua! Maailman synty on aina kiehtonut ihmismieliä. Miten tämä kaikki on saanut alkunsa, mitä ihan konkreettisesti tapahtui silloin, kun oltiin maailmankaikkeuden tai kenties maailmankaikkeuksien syntyhetkissä.

Niin ikään toiset meistä luottavat vain ihmisjärjen päätelmiin näissä asioissa; me monet muut uskomme Jumalan työhön, hänen kädenjälkeensä. Me emme voi väittelyn keinoin kumota toistemme argumentteja; emme niin sanoakseni voi laulaa suohon vastapuolta. Näemme saman todellisuuden, mutta tulkitsemme sitä eri tavoin. Tai ei ehkä sittenkään eri tavoin! Mehän monet meistä kristityistä emme näe ristiriitaa tieteen ja uskomme näkökulmien välillä. Tiede kertoo meille, mitä tapahtui ja miten. Usko ilmaisee sen, mikä on kaiken tarkoitus ja mitä kaikkea siitä seuraa.

Luontokokemus voi olla meille ihmisille myös lähes uskonnollinen elämys. Jos emme pääse kirkkoon tai muusta syystä olemme luonnon keskellä vaikkapa kauniina sunnuntaiaamuna, tunnemme pyhän Jumalan läsnäolon ympärillämme. Nyt metsä kirkkoni olla saa! Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.

Emme ajattele niin, että jumaluus on itsessään luonnossa; siis että Jumala on kaikkialla luonnossa. Sitä sellaista ajattelutapaa kutsutaan panteismiksi, voisimme sanoa kaikkijumaluudeksi. Kristittyinä me näemme luonnon Jumalan luomana luomakuntana, joka sekin odottaa Jumalan valtakunnan lopullista täyttymistä.

Raamatussa on aika paljon luontoon liittyviä viittauksia ja mainintoja eläimistä ja kasveista. Ihmistä ja eläintä sinä autat, psalminkirjoittaja sanoo. Jeesus itse puhuu kedon kukista ja taivaan linnuista, kuinka taivaallinen isä pitää niistä huolen. Perinteinen kristillinen tulkinta asettaa meidät ihmiset luonnon viljelijöiksi ja vartijoiksi. Voisi kuvata meidän olevan uskollisia puutarhureita, jotka hoitavat ja vaalivat heille uskottua kasvullisuutta ja elollista maailmaa ja korjaavat siitä kohtuullisen sadon.

Mutta tämän rinnalle nousee, sanoisimmeko ekologisista perusteista nouseva tulkinta. Luonnolla, luomakunnalla on itseisarvo. Se ei ole olemassa meidän tarpeitamme varten. Me saamme korjata satoa luonnon ehdoilla. Jumalan huolenpito ei rajoitu vain ihmisiin, ihmiskuntaan, vaan koko luomakunta on Jumalan oma.

Nämä Jumalaa luojana koskevat asiat ovat ensimmäisen uskonkappaleen asioita, kuten kirkossa sanotaan. Se toinen uskonkappale liittyy Kristukseen ja kolmas Pyhään Henkeen. Ensimmäisen uskonkappaleen kysymykset ovat jääneet varsin vähälle huomiolle ihan viime aikoihin saakka.

Kun ihmiset toisinaan kysyvät ja miettivät, pääsevätkö vaikkapa koirat taivaaseen, onko eläimellä minkäänlaista sielua jne., niin pohjimmiltaan ei olekaan kyse jostakin harmittomasta, humoristisesta tai suorastaan naiivista pohdiskelusta. Ihmistä ja eläintä sinä autat, psalmissa sanotaan.

Huoli maailmamme tulevaisuudesta, ilmaston muutoksesta, ympäristömme turmeltumisesta, luonnon resurssien ylikulutuksesta, rajattomasta talouskasvusta, jolla kuitenkin on rajansa, kaikki tuo koskettaa välittömästi ja yhtäpitävästi meitä kristittyjä. Koko ihmiskunnan yhteinen murhe ja hätä on meidän yhteinen huolenaiheemme. Maapallomme pelastaminen merkitsee meille kristityille Jumalan luoman ja ylläpitämän todellisuuden saattamista paremmalle tolalle.

Me suomalaiset olemme mielestämme, jos ketkä todellisia luontoihmisiä. Metsään haluamme mennä, järvessä ja meressä pulikoida ja rantamökin saunan pesään sytyttää tulen, joka enteilee rentouttavaa hetkeä sen saunan lämmössä. Mutta pitääköhän tämä paikkansa. Onko tämä myytti tai kenties vain hokema, jolla selitämme pois itse ympäristöllemme aiheuttamamme ongelmat tai sen, että tuemme omalta pieneltä osaltamme näiden ongelmien pahenemista!

Kun oma koirani aamuin illoin, seitsemän ja kuudentoista aikoihin syö hyvällä halulla suuresta säkistä ammennettua koiranmuonaa, mietin edes toisinaan, kuinka suuren hiilijalanjäljen se mahtaakaan jättää. Se valmistetaan ihan jossain muualla, sitä kuljetetaan jostain kaukaa ja sen myyntiä ja käyttöä edistetään sillä, miten helppoa on vain ammentaa säkistä syötävää lemmikilleen tietoisena sen terveellisyydestä.

Kuinkahan rohkeasti uskallamme puhua luomakunnan asioista kirkossa, kirkoissamme. Äsken kokoontui jälleen kirkolliskokous Turussa. Montako ympäristöön, luontoon, ekologiaan liittyvää asiaa siellä vuosien saatossa lienee käsitelty. Sitä ainakin itse olen toisinaan mietiskellyt!

Me niin kovin helposti rajaamme oman jumalasuhteemme käsittämään vain oman sielumme. Kysymys pelastuksesta on meille henkilökohtainen asia. Vähä vähältä se on laajentunut käsittämään ihmisyhteisön, oman seurakunnan, oman kirkkomme, muitakin kristillisiä kirkkoja. Hetkittäin liitymme koko ihmiskunnan olemassaolon kysymyksiin. Mutta sen pitemmälle on vaikea nähdä.

Rohkaistaan toisiamme uudenlaiseen ajatteluun. Ei kyse ole siitä, että horjuttaisimme uskomme perustuksia. Päinvastoin! Päinvastoin! Miksi me, joilla on turva Jumalassa, niin kovin paljon pelkäämme kaiken uuden ja ennenkokemattoman edessä! Meidän tulee olla edelläkävijöitä, tiennäyttäjiä.

Me olemme itse myös osa luomakuntaa, Jumalan luomia, Jumalan lapsia. Meillä on, jokaisella, oma paikkamme tässä maailmassa Jumalan työtovereina. Hän lahjoittaa voiman ja rohkeuden työhön. Hän vie sen myös aikanaan päätökseen. Aamen!

Meille on julistettu Jumalan Sanaa. Vastauksena siihen nousemme nyt tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme!

Mikko Ojanen
Kappalainen
Lappeenrannan seurakunta