Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Suomessa on ilmeisesti jo noin yhdeksänkymmenen vuoden ajan vietetty helmikuun loppupuolella hiihtolomaa. Loman tarkoituksena oli alun perin antaa koululaisille mahdollisuuksia talviurheilun, erityisesti hiihdon, harrastamiseen sisällä tapahtuvan opiskelun vastapainoksi. Liikkumisen tavoitteena oli jo alun perinkin saada lapsille ja nuorille voimia kevään opiskeluun.
Meidän perheessämme on koululainen, joten olen myös itse pyrkinyt pitämään vuosilomaa, kun koululaisten hiihtolomaviikko koittaa. Näin tänäkin vuonna.
Loman odottaminen on ehkä lähes yhtä kutittavaa kuin itse lomailukin. Etukäteen pääsee jo suunnittelemaan, mitä kaikkea lomalla voisi puuhata. Ehkä voin tunnustaa kuitenkin yhden asian: suksia tuskin tulen jalkaani laittamaan. En ole koskaan ollut erityisemmin hiihtomiehiä ja edellinen kerta suksilla on tainnut olla kevättalvella 1997 armeijassa.
Mutta vaikka en hiihtämään lähtisikään, niin irtiotto arjen kiireistä tulee varmasti tekemään hyvää. Uskon että se alkuperäinen hiihtoloman tarkoitus, eli voimien kokoaminen kevättä varten, toteutuu kyllä.
Eli vielä muutama päivä. Sitten heti loman jälkeen tapahtuvat asiat järjestykseen. Muut kiireelliset työt siihen vaiheeseen, että ne voi jättää viikoksi. Lomaviestit sähköpostiin ja puhelimeen. Ja sitten lomille!
Tero Kalpio
kirkkoherra, Joutsenon seurakunta
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä