Diakonia - apuna ja tukena

Diakonia on kirkon monipuolista auttamistyötä. Olemme läsnä eri elämänvaiheissa apuna ja tukena, kun kaipaat kuuntelijaa tai vierellä kulkijaa. Diakoniatyöntekijän kanssa voit luottamuksellisesti keskustella elämäntilanteestasi, etsiä suuntaa eteenpäin ja löytää yhdessä avun mahdollisuuksia. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. 

Diakoniatyöntekijän kanssa voit selvittää myös vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen liittyviä huolia. Ensisijaisesti taloudellista apua tulee hakea Kelalta tai sosiaalitoimelta. Diakonian taloudellinen apu on pääsääntöisesti tilapäistä ja pienimuotoista, joka auttaa vaikeimman yli.

Diakonian työmuotoja ovat keskustelu ja sielunhoito, kohtaamiset kotikäynneillä ja palveluasumisen yksiköissä, hoivakodeissa sekä muut henkilökohtaiset tapaamiset sovitusti. Seurakunnissa on monenlaisia tapahtumia, ryhmätoimintoja, retkiä, toiminta- ja leiripäiviä sekä mahdollisuuksia vapaaehtoistyössäLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Lisätietoa toiminnasta löydät tapahtumakalenteristaLinkki avautuu uudessa välilehdessä, seurakuntien sivuilta ja kirkollisista ilmoituksista.
 

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄN DIAKONIATYÖNTEKIJÄT

Ota yhteyttä oman alueesi diakoniatyöntekijään. Tästä voit omalla osoitteellasi tarkistaa, mihin seurakuntaan kuulut.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Joutsenon seurakunta
diakoniatyöntekijä Mervi Karhula p. 040 3126 721, [email protected]
diakoni Katri Smolander p. 0403126 720, [email protected]

Lappeen seurakunta
diakonissa Sirkka Kiuru p. 040 3126 621, [email protected]
diakoni Annika Meskanen p. 040 3126 620, [email protected] , omaishoitajatyön yhteyshenkilö

Lappeenrannan seurakunta
diakonissa Marika Gustafsson p. 040 3126 321, [email protected] , näkövammaistyön yhteyshenkilö
diakoni Marjo Hänninen, p. 040 3126 320, [email protected]
diakoni Pasi Salomaa, p. 040 3126 322, [email protected] , kuurojentyön yhteyshenkilö                                                                           

Lauritsalan seurakunta
diakonissa Maria Repo p. 040 3126 421, [email protected]
diakoni Tuija Kokki p. 040 3126 422, [email protected] , kehitysvammaistyön yhteyshenkilö. 

Sammonlahden seurakunta
diakoni Soili Hämäläinen-Mujo p. 040 3126 520, [email protected]
diakoni Anni Wahlroos p. 040 3126 521, [email protected]

Yhteiset työmuodot
erityisdiakoni Ari Tuomikoski, p. 040 3126 835, [email protected] , päihde- ja kriminaalityön yhteyshenkilö