Kännykän siunaus  ̶  vai kirous?

Tietotekniikka on koukuttavaa. Tämän olen huomannut yrittäessäni vahtia jälkikasvun ruutuaikaa. Samaan törmää rippikoulussa. Joillekin jo lyhyt ero kännykästä tekee huomattavia vieroitusoireita. Monet pelit on luotu sellaisiksi, ettei pelistä voi olla kauaa pois, koska muuten menee aivan hulinaksi. On siis lähes pakko päivystää puhelimella ylen aikaa.

Minkälaisia ihmisiä tulee sellaisista, jotka koko ajan tuijottavat kännykkää? Luulisi, että ainakin sosiaaliset taidot näivettyvät. Mieluummin kai sitä juttelisi ihmisten kanssa kasvotusten. Mitenkä onnistuu naisen ”pokaaminen” kun on vain tuijoteltu kännykkää, ja yhtäkkiä’ pitäisikin panna toimeksi? Tai miten luonnistuvat kotityöt, kun niihin ei ole mitään valmiuksia? Sanotaan, että kotityöt ovat keskeinen parisuhdetta rasittava asia. Tai onnistuuko ylipäätään minkäänlainen rasitusta aiheuttava toiminto, kun ei sellaisesta ole mitään havaintoa? Kun aika menee kännykällä, on siitä vaikutuksensa koko elämään. Lihakset ovat jääneet kasvamatta, valmiudet arjen pyörittämiseen puuttuvat ja vaikkapa toisen sukupuolen kanssa kanssakäyminen on täysin lapsen kengissä.

Olisiko niin, että varsin korkea aineellinen elintasomme on luonut pohjan yleiselle chillaamiselle. Tällainen asenne näyttää levinneen varsin laajalle. Valtio yrittää saada nuorisoa käymään kouluja ja menemään töihin, mutta kun ei oikein huvittaisi. Jotenkin tulee mieleen, että olemmeko me vanhemmat pettäneet nuoremme? Olemmeko omilla toimillamme saaneet heidät ajattelemaan, ettei tässä nyt ole niin nuukaa tekeekö jotain vai ei. Jossain vaiheessa he vain huomaavat, että vanhemmat eivät olekaan enää kustantamassa heidän elämäänsä. Mikäs sitten eteen? Kännykän tuijottelulla ei elä, mutta kun kukaan ei siitä sanonut.

Jotenkin olen oppinut arvostamaan ”vanhoja hyviä aikoja”, jolloin muori antoi työtehtävät, eikä tullut mieleenkään ruveta niistä mussuttamaan. Eivät ne silloin aina tuntuneet mukavilta, mutta näin jälkeenpäin huomaa kuinka paljon niistä oli apua omaan elämään. Monesti joutui menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta ehkä juuri niistä epämukavista töistä oppi kaikkein eniten. Työnteossa oppi pitkäjänteisyyttä. Siinä oppi, että ponnistelemalla voi saavuttaa asettamiaan päämääriä. Työn jälkeen arvosti vapaa-aikaa ja lepoa.

Länsi on rakennettu kristillisestä uskosta kumpuavalla ahkeruudella. Työ on tehty useinkin toisten hyväksi ja Jumalan kunniaksi. Nämä näkökulmat ovat antaneet voimaa ja tehneet työn teon mielekkääksi. Lisäksi juuri näistä näkökulmista käsin työ on tehty aina parhaalla mahdollisella tavalla. Hutilointi ei ole tullut kyseeseenkään.

Kuinka käy tulevaisuuden rakentaminen kännykkää tuijottelemalla? Tämän me tulemme näkemään tulevaisuudessa. Tämän asian ymmärsi jo Albert Einstein todetessaan: ”I fear the day that technology will surpass our human interaction. The world will have a generation of idiots”. Vapaasti suomennettuna: ”Pelkään sitä päivää jolloin teknologia syrjäyttää inhimillisen kanssakäymisen. Maailmassa tulee olemaan sukupolvi idiootteja”.

Ystävät puhukaa toisillenne!

Pentti Berg
kirkkoherra, Lauritsalan seurakunta