Miksi sinä kerrot Jeesuksesta? 

 

Jeesus antaa ohjeen: ” Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” Luukas 10:2 


Tämä ohje pyytää siis ensi sijassa rukoilemaan lähetystyön puolesta, jotta mahdollisimman moni saisi lähetyskutsun ja menisi töihin Jumalan valtakunnan työhön. Moni on mennytkin, mutta mikä on tarpeeksi? Oletko itse miettinyt hakeutua lähetyskurssille tai toimitko mieluummin lähetyksen mahdollistajana, sen tukijana eli lähettäjänä? Meillä on kristittyinä monia eri tapoja toimia Jeesuksen sanansaattajina.  


Minä löysin aikanaan nuorten lähetyskerhon, jossa tutustuimme lähetykseen ja askartelimme myytävää lähetysmyyjäisiin. Myöhemmin tutustuin seurakuntamme lähetystyöntekijöihin ja opiskeluaikanani vedin yhdessä ystävieni kanssa lähetyskannatusryhmää yhteensä kahdeksan vuotta. Siellä osallistuimme erilaisiin rahankeräyskampanjoihin, kävimme myymässä kirpputoreilla lahjoitustavaroita ja osallistuimme Suomen Lähetysseuran ja paikallisseurakuntamme järjestämiin lähetysmyyjäisiin Helsingissä. Nimikkolähettiperheelle työskenteli Pariisissa opiskelijoiden ja Pohjois-Afrikasta tulleiden siirtolaisten parissa. Pääsin tutustumaan heidän työhönsä viikon ajan, jolloin mieleeni jäi erityisesti lasten kerho koulun jälkeen, jossa väritimme enkelikortteja ja opetin heille laululeikin. Näin myös muutamia laittomasti Ranskassa asuvia sekä osallistuin suomalaisille järjestettyyn Kauneimmat joululaulut -juhlaan. 

Jeesus kehottaa meitä kertomaan rohkeasti siitä, mitä hyvää olemme itse Häneltä saaneet. Voimme olla omalla tavallamme hänen lähettiläitään, niitä, jotka kertovat hyvää sanomaa ihmisiä rakastavasta kolmiyhteisestä Jumalasta ja siitä, kuinka voi pelastua rukoilemalla Jumalaa lahjoittamaan uskon lahjan Jeesukseen. 

Alussa kyselin, miksi sinä kerrot Jeesuksesta? Mieti hetki, mitä vastaisit ja voit myös valmistaa itsellesi noin kolmen minuutin puheen, jonka voisit kertoa kelle tahansa kohtaamallesi ihmiselle siitä, miksi sinä haluat seurata Jeesusta. Et ehkä usko, mutta varmasti moni olisi enemmän kuin kiinnostunut siitä, miksi Jumala on sinulle tärkeä ja kuinka se on sinun elämässäsi antanut toivoa ja voimaa elää eteenpäin. 

Ollaan me myös sadonkorjaajia, kukin omalla paikallaan. Kerrotaan Jumalan ihmeteoista. 


Tiina Rantanen 

Lauritsalan vs.kappalainen