Oppilaitostyön näkymiä 2010-luvulla

Olen tänä kesänä jättäytymässä pois tehtävästäni Lappeenrannan seurakuntayhtymän oppilaitospappina ja minua pyydettiin jakamaan joitain työalaan liittyviä ajatuksia. Aikani virassa oli lyhyt, mutta sitäkin antoisampi. Yhdessä kollegoideni kanssa ehdin nähdä välähdyksiä oppilaitostyön tulevista suuntaviivoista eli siitä, mitä keinoja, osaamista ja taitoja tarvitaan 2010-luvulla. Kokosin ajatuksistani viiden teesin ohjelman, joka on paitsi oppilaitostyön myös koko kirkon tulevaisuutta.

 

1. YHTEISTYÖ. Seurakuntayhtymän oppilaitospapeilla on voimassa olevat sopimukset Ammattiopisto Sampon sekä korkeakoulujen (LUT, Saimia) kanssa. Ilman niitä, tämä työ ei olisi edes mahdollista. Näitä yhteyksiä on edelleen syytä kehittää ja vaalia. On myös ajankohtaista kysyä, tarvitaanko uusia yhteyksiä esim. lukioiden ja paikallisseurakuntien kanssa. Mitäpä jos oppilaitospapit lähtisivät Mikkelin hiippakunnan paikallisseurakuntiin kertomaan opiskelusta haaveileville nuorille, että me olemme jo täällä teitä varten? Yhteistyötä seurakuntayhtymän kanssa on syytä kehittää ja näkisin mielelläni oppilaitospappien tekevän myös perinteistä seurakuntatyötä oman työalan lisäksi. Tämä yhteistyö on jo ottanut aimo harppauksen oppilaitostyön ja Sammonlahden seurakunnan välillä. Tulevaisuuden kirkossa tullaan tarvitsemaan entistä enemmän joustavuutta, monialaisuutta ja yhteistyöverkostoja.

 

2. PR-TYÖ. Oppilaitospappien tukena työssään ei ole suuria kirkkosaleja tai työyhteisöjä. Kirkon omista viestintäkanavista on vain harvoin hyötyä akateemisessa maailmassa. Pienen työtilan ja älylaitteiden lisäksi oppilaitospapeilla on käytettävissä ainoastaan oma persoonansa, jonka kanssa on uskallettava lähteä ulos toimistosta ja mentävä rohkeasti ihmisten joukkoon. Työmme lähtee liikkeelle aina siitä lähtökohdasta, että ensin olemme LÄSNÄ, sitten vasta välitämme KUTSUN tulla luoksemme. Mikäli laitamme pelkän mainoksen toimiston seinälle, osallistujia on todennäköisesti nolla. On uskallettava heittäytyä ja laittaa itsensä likoon sekä jalkautua ihmisten pariin. On mahdotonta vain odottaa paikallaan, että kyllä joku minut löytää. Ei löydä, jos et ensin tee itseäsi tunnetuksi. Tätä kautta vasta avautuu tila sille ilosanomalle, jota välitämme.

 

3. KOLLEGIAALISUUS. Seurakuntayhtymässämme on kirjava joukko pappeja, jotka toimivat erilaisissa tehtävissä. Peräänkuulutan pappien välistä yhteistyötä eli tilanteita joissa kokoonnutaan yhteen jakamaan tietoa ja kokemuksia. Samalla olisi mahdollisuus jakaa osaamista kollegoiden kesken ja edesauttaa yhteistyötä. Epätietoisuus toisten työalojen tehtävien sisällöstä on omiaan aiheuttamaan kateutta, juoruilua ja toisten mitätöimistä. Avoimuus, keskustelu ja halu kehittyä työntekijänä taas luovat luottamusta ja mahdollistavat yhteistyön erilaisten persoonien kesken. On vaikeaa arvostaa toisen työtä, jos ei tiedä mitään sen sisällöstä. Oppilaitospapit ovat suhteellisen yksin työssään, mutta se ei tarkoita, etteivätkö he tarvitse toisten kollegoiden tukea, ammattitaitoa ja kehittämisajatuksia.

 

4. PALVELU. Kirkon työntekijät kohtaavat entistä enemmän työssään kysymyksiä kirkon tarpeellisuudesta. On uskallettava mennä mukaan erilaisiin tilanteisiin ja kysyä: Miten voisimme PALVELLA? Mitä voisimme tuoda omalla osaamisellamme oppilaitoksiin, työpaikoille ja vapaa-aikaan? Tämän päivän opiskelevat nuoret elävät kovassa maailmassa, jossa heiltä vaaditaan paljon, mutta palvellaan vähän. Me voimme tarjota hengähdyspaikan, jossa ei tarvitse suorittaa tai pyytää hyväksyntää. Peli- tai sauna-ilta, jossa saa tavata muita ihmisiä, syödä iltapalaa ja kertoa kuulumisiaan voi olla monelle todella tärkeä. Päinvastoin kuin usein luullaan, myös hengellisille arvoille on edelleen kysyntää.

 

5. KANSAINVÄLISYYS. Kirkkomme kansainvälistyy kovaa vauhtia. Oppilaitostyössä on arkipäivää vaihtaa kieltä lennossa. Kohtaamme opiskelijoita ympäri maailmaa ja myös muiden kirkkokuntien kristittyjä. Kirkon ja pappien työtä arvostetaan ja monelle opiskelijalle on yllätys, että yliopistolla on oma ”Campus Chaplain”. Monessa muussa maassa tällainen ei olisi edes mahdollista ja se antaa uskomatonta etua työhömme. Kielten, kulttuurien ja muiden uskontojen tunteminen auttavat meitä kaikkia siinä dialogissa, jota koko yhteiskuntamme käy tällä hetkellä.

 

Näiden ”teesien” myötä toivotan päättäjillemme viisautta kirkon tulevaisuuden visiointiin ja haasteisiin. On uskallettava katsoa rohkeasti eteenpäin, missä kirkkomme on 5, 10 ja 20 vuoden päästä? Mitkä ovat sen tavoitteet ja miten niihin päästään? Visionääreille tulee olemaan tilausta kirkon piirissä – kunhan heille annetaan tilaa tulla kuulluksi.

 

Susanna Lundqvist

oppilaitospastori