Äiti Marian kanssa maailmalla

Olin kahdeksan vuotta pastorina Venezuelassa 1990-luvulla pienessä luterilaisessa kirkossa (La Iglesia Luterana en Venezuela) Suomen Lähetysseuran lähettämänä. Kiinnostuin Marian roolista kristittyjen elämässä ensin Costa Ricassa 1991–1992, kun olin kielikoulussa. Kuulin ihmisten rakkaudesta Mariaan ja näin monia Marian ilmestymisen paikkoja. Kun muutin töihin Venezuelan Barqusimetoon, sain huomata, että Maria oli läsnä hyvin vahvasti myös heidän elämässään. Marian kunnioitus huipentuu suureen Maria-juhlaan ja kulkueeseen tammikuussa.

Ensimmäinen pieni ymmärrys Marian kunnioittamisesta minulle syntyi, kun naapurin alakouluikäinen poika oli lähdössä kouluun iso ruusukimppu kädessään ja kysyin, minne hän sitä vie. Hän vastasi, että oli hänen vuoronsa viedä kukkia Marialle. Aivan, Marian kunnioituksen opetus aloitetaan varhain. Ruusu – Marian kukka, lilja myös.

Kerrotaan, että juhannuksen aikoihin vuonna 1703 kapusiiniveli Isidoro Sevillassa, Espanjassa sai unessa näyn ja seuraavana aamuna antoi Miguel Alonso de Tovarille ohjeet, millaisen Neitsyt Marian kuvan hänen tulisi maalata: Neitsyellä tulisi olla hattu päässä, hänen tunikansa olisi oltava sininen, lapsi olisi vasemmalla puolella ja karitsa oikealla puolella ja sitä oli kutsuttava Sielujen pyhäksi paimeneksi. Pari vuotta myöhemmin kuvanveistäjä Francisco Antonio Ruiz Gijon teki luonnollisen kokoisen veistoksen Divina Pastorasta ja sitä kannettiin kulkueessa ensimmäisen kerran vuonna 1705.

Isä Isidoron kerrotaan olleen ensimmäinen, joka saarnassaan ylisti Mariaa hyvän paimenen äitinä ja näin syntyi kuva Mariasta sielujen paimenena. Isä Isidoro kertoi näystään seuraavien 47 vuoden aikana palvellessaan eri puolilla Espanjaa. Uusi ymmärrys Mariasta kuvineen sai jalansijaa kaikkialla.

Vuonna 1739 Venezuelassa, lähellä Barquisimetoa olevan Santa Rosan kaupungin seurakunnan pappi tilasi kirkkoonsa Espanjasta Marian tahrattoman sikiämisen patsaan, mutta hänelle lähetettiinkin Divina Pastoran patsas. Kun pappi halusi lähettää patsaan takaisin, pakkauslaatikko muuttui niin painavaksi, ettei sitä voitu nostaa, joten paikalliset pitivät tätä merkkinä, että patsaan kuului jäädä Santa Rosaan.

Barquisimetolaiset pyysivät Neitsyen apua taltuttamaan koleraepidemiaa vuonna 1885. Kaupungin La Concepcion -seurakunnan pappi isä Jose Macario Yepes rukoili, että voisi olla viimeinen koleran uhri. Hänen kerrotaan kuolleen puoli vuotta myöhemmin ja koleraepidemia loppui myös. Toisen kertomuksen mukaan hänen rukouksensa pysäyttivät taudin välittömästi. Joka tapauksessa jokavuotisessa tammikuun 14. päivän kulkueessa muistetaan tätä tapahtumaa.

Tässä minä sitten olen katsomassa, kuinka Neitsyen patsasta kantaa kahdeksan miestä ja silmänkantamattomiin kulkee ihmisiä Neitsyen jäljessä. Ihan tuossa edessäni on ihminen pukeutuneen paimeneksi ja toinen kantaa ristiä, he kulkevat kuumalla asvaltilla avojaloin. Mistä kaukaa ovat tulleet? Kenties suorittavat jotakin katumusharjoitusta. En tiedä. Tuolla kulkee myös naisia kauniit hatut päässään, Neitsyen mallin mukaan. Ja ihmisiä riittää ja riittää; toisen luterilaisen papin kanssa mietimme, kun edes puoli prosenttia tulisi meidän kirkkoomme. Näin ajatellessamme emme todellakaan ymmärrä, mitä näemme: syvää Marian kunnioittamista ja suurta rakkautta häntä kohtaan. ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi”, hän itse sanoo kiitosvirressään Luuk. 1:48, totisesti pitää paikkansa.

Divina Pastora -patsas vierailee lähes kaikissa Barquisimeton kaupungin seurakunnissa ja palaa sitten palmusunnuntaihin mennessä omaan kirkkoonsa Santa Rosaan. Vuonna 1812 maaliskuussa maanjäristys tuhosi monia kaupunkeja kaikkialla Venezuelassa. Se tuhosi myös Divina Pastoran kirkon, mutta itse patsas säilyi ehjänä. Näin vahvistui ihmisten usko, että Neitsyt halusi jäädä suojelemaan heitä. Jo mainitun koleraepidemian taltuttaminen vahvisti uskoa ja sitä vahvistaa maailman suurimmaksi mainittu kulkue joka vuoden tammikuun 14. päivänä. Kulkue kestää noin kahdeksan tuntia ja päättyy Barquisimeton tuomiokirkkoon, jossa vietetään messua ja kansanjuhlaa.

Neitsytkin on puettu uuteen pukuun kulkuetta varten. Muutoin hänen asunsa vaihdetaan kolmen kuukauden välein. Kerrotaan, että on tunnettujen vaatesuunnittelijoiden jono, jotka haluavat osoittaa kunnioitustaan Divina Pastoraa kohtaan suunnittelemalla hänelle uuden vaateparren.

Olen nyt siirtynyt tuomiokirkolle. Patsas on edessäni ja ihmisiä rukoilee pää painuneena Marian ympärillä. Katson ja on pakko myöntää, että tuijotan ja ihmettelen, miten he kumartavat ja apua pyytävät…  En ymmärtänyt Marian kunnioitusta silloin juurikaan; vuosien saatossa ymmärrykseni on kasvanut vähitellen.

Protestantit ovat aivan oikeassa todetessaan, että Marian kunnioituksella ei ole juuri raamatullista ja historiallista perustaa. Protestanttisten kirkkojen kriittinen asenne Marian korottamista vastaan perustuu sille, että Mariaa ei tule asettaa Kristuksen ja Jumalan rinnalle jonkinlaiseksi jumalattareksi. Tämän toki kieltävät katoliset ja ortodoksitkin, kuitenkin historiallisesti Maria on alusta asti asetettu erikristillisten jumalatarten jatkumolle. Kun kristinusko vietiin 1500-luvulla Latinalaiseen Amerikkaan, papit ja munkit tietoisesti ja aktiivisesti korvasivat aiemmat naispuoliset jumaluudet Neitsyt Marialla.

Niinpä ajatus Mariasta välittäjänä Jumalan ja ihmiskunnan välillä on vanha ja yleinen katolisessa mariologiassa ja monella tapaa Marian kunnioittamisen ytimessä. Se liittyy Marian merkittävään osuuteen poikansa pelastustyössä ja Jumalan pelastussuunnitelmassa. Koska Maria on ihminen, mutta synnitön ja taivaaseen otettu, on hän ainoa, joka on ”suoraan” tekemisissä poikansa ja itsensä Jumalan kanssa. Vuosisatojen ajan kristityt ovat kokeneet, että Kristusta on helpompi lähestyä hänen äitinsä välityksellä: Marian kautta Jeesuksen luo per Mariam ad Jesum. Kulttuurillisesti tämä ajatus liittyy siihen ymmärrykseen, että pojan ei voida katsoa kieltävän äidiltään mitään. Maria on esirukoilija ja auttaja. Hän on äidillinen ja lempeä, kun taas perinteinen kristillinen jumalakuva on hyvin maskuliininen.

Näin Barquisimeton kulkueessa erityisesti naisten kansanhurskauden. Neitsyt Maria on läheinen esikuva ja vertaistuki maanosan naisille, joiden todellisuutta on köyhyys, alistuneisuus, huono itsetunto, epäonniset avioliitot. Maria on kokenut monien äitien tuskat: kun poika katoaa Luuk: 2:48, kun poika kuolee, hän näkee poikansa kiduttajat Joh. 19:25–26, aviomies melkein häipyy, kun tulee julki, että hän odottaa lasta Matt:1:19. Juuri näistä syistä he kokevat Neitsyt Marian läheiseksi. Naiset näkevät hänessä itsensä, pohjimmiltaan tavallisen naisen.

Professori Elina Vuolan mukaan ihmisten arkinen eletty uskonnollisuus, joka liittyy heidän konkreettisiin elämänkysymyksiinsä ja huoliinsa ohittaa tällöin opin. Ohittamisella Vuola tarkoittaa sitä, että oppia ei kielletä, sitä ei ehkä aina edes tunneta, mutta sille ei anneta keskeistä painoarvoa, jos se on ristiriidassa omien syvien käsitysten ja kokemuksen kanssa.

Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi.
Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus.
Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile meidän syntisten puolesta
nyt ja kuolemamme hetkellä. Amen.