R.I.P. Rauhan hautausmaa

Rauhan hautausmaa perustettiin talvisodan alla joulukuussa 1939 Rauhan sairaalan ja Sotasairaala 43:n tarpeisiin. Suurin osa haudoista kuuluu Rauhan sairaalassa elämänsä viettäneille sotasiirtolaisille.

R.I.P. toteutuu kirjaimellisesti Rauhan hautausmaalla. Siellä vainajat saavat nukkua ikiuntaan jo ihan paikan nimenkin mukaisesti rauhassa. Siellä aika on pysähtynyt. Ei haukkaa enää haudankaivajan lapio metsäisen nurmen pintaa, eikä kirsku kottikärryjen pyörät hautojen yllä. Rauha on laskeutunut tähän sodasta syntyneeseen kalmistoon. Rauhan he ansaitsevatkin, nuo rajan takaa kotiseudultaan sodan jaloista siirretyt potilaat, jotka elivät evakkona uudessa kotipaikassaan Rauhan mielisairaalassa, jonka huoneet, salit ja käytävät olivat koko heidän uuden elämänsä piiri.

Rauhallista siellä tuskin oli – näin luulen – enemmänkin meteliä, levottomuutta ja ahdistuneisuutta. Ulkona sen sijaan avautui mitä kaunein rantamaisema Saimaan äärellä, mutta vastapainona pään sisäinen mielenmaisema saattoi olla jatkuvan myllerryksen ja sekasorron vallassa, ellei sitten oltu lääkityksellä turrutettu apatian valtaan.

Levätköön he nyt Rauhassa ikiuntaan alla liljain ja iiristen. Turvatkoon tuo siipirikko enkeli hautausmaan laidalla heidän matkaansa kohti Jumalan suurta syliä, jossa he viimein saavat levon – ja rauhan.

(Kirjainyhdistelmä RIP – myös R.I.P. – on lyhenne latinankielisestä sanonnasta Requiescat in pace tai sen englanninkielisestä versiosta rest in peace, suomeksi ”levätköön rauhassa”. )

Kimmo Petrell
työnjohtaja, Joutsenon hautausmaa

Sankarihautajaiset ovat merkkitapaus myös seurakuntayhtymän hautaustoimelle

Sunnuntaina 19.5.2019 klo 12 järjestettiin Maasotakoulun johdolla Lappeenrannan sankarihautausmaalla jo perinteiseksi muodostunut sankarivainajien hautausjuhla.

Sankarihautajaisissa siunattiin pitkän matkan päätteeksi viisikymmentä tuntemattomaksi jäänyttä, viimeisten sotien taistelukentille jäänyttä sankaria. Sankareita, joita eri etsintäpartiot ovat etsineet ja löytäneet vuosikymmenten ajan.

Vastaavia juhlallisia siunaus- ja hautaustilaisuuksia on Lappeenrannan sankarihautausmaalla järjestetty vuodesta 1993 alkaen, tämänvuotinen oli järjestyksessään 13. kerta. Arkkuja oli siunaamassa papistoa piispojen johdolla sekä maavoimista että paikallisista seurakunnista. Myös valtiovallan ja kaupungin edustajat ovat perinteisesti osallistuneet juhlallisuuksiin.

Allekirjoittaneella on ollut kunnia saada olla seurakuntayhtymän puolelta mukana tämän vaikuttavan tapahtuman valmisteluissa vuodesta 2004 alkaen, siis jo seitsemän kertaa.

Ison haudan rakentamisessa on omat haasteensa

Seurakuntayhtymän hautaustoimen rooli juhlan valmisteluissa liittyy luonnollisesti haudan kaivamiseen ja sen rakenteiden rakentamiseen sellaisiksi, että ne kestävät juhlan aikana niihin kohdistuvat kuormitukset. Hautaustoimi huolehtii myös haudan peittämisestä ja pinnan tekemisestä.

Haudan pituus määräytyy kulloisenkin juhlan aikana haudattavien pienoisarkkujen määrän mukaan, leveys säilyy aina vakiona. Hautaussyvyys riippuu kulloinkin siitä, onko kyseessä täysin uusi hauta, vai haudataanko arkut edellisellä kerralla paria vuotta aikaisemmin syvempään haudattujen arkkujen päälle. Haudan pituuteen vaikuttavat myös hautakansien koko, arkkujen määrä ja mm. arkkujen laskuun vaadittava tila. Tänä vuonna pituutta haudalle tuli 13 metriä.

Arkkujen laskeminen, hautakansien asettaminen paikalleen ja muut siunaukseen liittyvät toimet vaativat haudalta vankan tukirakenteen, joka aina verhoillaan piiloon maasotakoulun toimesta. Kaikkineen haudan kaivaminen ja tukirakenteen rakentaminen vie noin 1,5–2 työpäivää, yleensä kolmen miehen ja kahden koneen voimalla. Maanantaina juhlan jälkeen hautaustoimen työntekijät purkavat haudan verhoilut ja rakenteet, peittävät haudan ja tekevät sille uuden pinnan.

Vaikka tämän juhlan ajankohta osuukin hautaustoimen työvuoden kiireisimpään ajankohtaan, on kyseessä työ, jonka hoitamisen koemme kunnia-asiaksemme. Ne, joille tämän työn teemme, ovat joutuneet antamaan itsestään paljon enemmän kuin me, joille tämä aiheuttaa vain hieman lisää työtä. Tämä koskee etenkin haudattavia sankareita, mutta myös paikalla Maasotakoulun ja Puolustusvoimien järjestämässä aina yhtä vaikuttavassa juhlassa olevaa monisatapäistä yleisöä, jonka joukossa on varmasti kerta toisensa jälkeen näiden läheisiä muistamassa sodassa kesken jäänyttä läheisensä elämää.  Ja kenties salaa toivoen, että tämä olisi nyt kotimaan multiin päässeitten joukossa.

Matti Puumalainen

seurakuntamestari, hautaustoimi

Huolettomia (eläke)päiviä kohti

Lappeenrannan seurakuntayhtymän pitkäaikainen toimistosihteeri Anja Kukkonen jää ansaitulle eläkkeelle 1.3.2019. Kolmenkymmenen vuoden työrupeamasta seurakunnalla jää avoimeksi 1,5 kuukautta.

Lappeenrannan seurakuntayhtymän palvelukseen Anja siirtyi Nuijamaan seurakunnasta sen liityttyä Lappeen seurakuntaan. Kirkonkirjat olivat tulleet tutuiksi ja luonnollinen jatko oli seurakuntayhtymän keskusrekisterin palveluksessa.

Keskusrekisteri jää kaipaamaan kaikkea sitä hiljaista tietoa, jota Anjan mukana on kulkenut vuosien aikana.

– Anja on ollut korvaamaton apu Nuijamaan asioiden selvittäjänä ja muistipankkina, kertoo keskusrekisterin hoitaja Marjatta Alatalo. – Saa nähdä kuinka pärjätään – vai piriseekö Anjan puhelin miten tiuhaan, hän naurahtaa.

Läksiäisiä vietettiin joulunalustunnelmissa, jolloin Anja jäi vuosilomille. Juhlakalu meinasi unohtua koko kahvitarjoiluista, kun oli tekemässä töitä viimeiseen asti – harmitellen, että muille jäi keskeneräisiä asioita viimeisteltäväksi.

Mitään erityisiä suunnitelmia tai tavoitteita tuleville eläkepäiville ei ole tehty. – Liikun varmaankin enemmän ja teen mitä huvittaa, hymyilee Anja. – Olo on kuin ”Hulda Huolettomalla”, hän totesi joulun alla.

Pitkän työuran aikana ehtii nähdä yhtä sun toista; erilaisia esimiehiä, työympäristöjä ja toimintatapoja ja -välineitä. Nuijamaan seurakunnasta mieleen ovat jääneet erityisesti pitkäaikainen kirkkoherra Risto "Rippe" Savolainen, joka sai rennolla savolaishuumorillaan seurakuntalaiset viihtymään. Anjan kertoman mukaan Rippe oli hyvin pidetty seurakuntalaisten keskuudessa. Mieleen on myös jäänyt seuraava ja viimeinen Nuijamaan kirkkoherra Irma Kalke, joka osasi vetää seurakuntalaiset yhteisiin projekteihin, esimerkkeinä Nuijamaan 100-vuotis näytelmä, hautausmaan rautaportti-hanke sekä monta muuta asiaa.  

– Olen pitänyt työstäni ja työyhteisöstä. Kirkkoherranviraston, seurakuntasihteerin ja hautatoimen työ on ollut sopivan haasteellista, Anja tuumii.

Suurimmat muutokset työpaikassa ovat Anjan mukaan olleet kirkkoherranviraston siirto pappilan päädystä seurakuntatalolle ja Nuijamaan seurakunnan liityttyä Lappeen seurakuntaan, työpaikan siirtyminen keskustaan keskusrekisteriin ja sitä kautta sopeutuminen uuteen työpaikkaan ja uuteen työyhteisöön.

Suuri muutos on tapahtunut myös digitalisaation myötä. – Työuraa aloittaessa tehtiin kaikki käsin ja loppuvaiheessa aikaa kului koko ajan uudistuvien järjestelmien ja välineiden opetteluun, kertoo Anja.

Muutoksia ja uusia asioita on tulossa keskusrekisteriin ja seurakuntiin jatkossakin, mutta Anjan mielestä myönteinen asenne uudessa tilanteessa avaa uusia näköaloja. – Jatkuva muutos on ollut paitsi haasteellista, myös innostavaa.

Lappeenrannan seurakuntayhtymän keskusrekisteri, kuten koko yhtymän henkilöstö jäävät kaipaamaan aina ystävällistä ja palvelualtista Anjaa, mutta toivottavat leppoisia, liikunnallisia ja huolettomia eläkepäiviä Nuijamaalle.

– Kaikkiaan olen kiitollinen että olen saanut olla Nuijamaan seurakunnan/seurakuntayhtymän palveluksessa lähes 30 vuotta ja kiitollinen myös tästä uudesta eläke-ajasta ansiotyön jälkeen, summaa Anja ja toivottaa kaikille seurakuntayhtymän työntekijöille ja seurakuntalaisille iloista ja mukavaa kevättä!

Eija Fabritius


Kummiottelussa SaiPa-Ässät oli säpinää

SaiPa, Lappeenrannan ev.lut. seurakunnat ja kumminkaa.fi järjestivät yhteistyössä Kummiottelun SaiPa-Ässät keskiviikkona 6.2.2019. Ottelua Lappeenrannan Kisapuistossa oli seuraamassa 2645 katsojaa. Kummiottelu päättyi SaiPan 2-1 kotivoittoon voittolaukauskilpailun jälkeen.

Lappeenrannan ev.lut. seurakunnat olivat ottelun aikana esillä kumminkaa-teemalla: illan aikana haluttiin muistuttaa kummien ja kummisuhteiden tärkeydestä sekä tarjota mukavaa yhdessäoloa lapsille kummeineen. Niinpä jäähallin käytävillä oli ennen peliä ja erätauoilla tarjolla erilaisia toimintapisteitä lapsille ja aikuisille. Kummius-aihe tuli esiin illan aikana myös peliennakossa Karjala-Cornerissa, jossa juttelemassa oli pastorimme Jaana Pussinen. Aihetta käsiteltiin myös erätauon pelaajahaastattelussa, jossa Ahti Oksanen pohti kummiutta ensimmäisen erän pelitilanteiden lisäksi.

Kummiottelun aikana seurakuntien pöydän luona käytiin mm. tutustumassa seurakuntien lasten leiritarjontaan, hakemassa kumminkaa-purkkaa tai jututtamassa seurakunnan työntekijöitä. Toisella erätauolla SaiPan pelaaja Emil Oksanen liittyi joukkoon pelaamaan halukkaiden kanssa pöytälätkää.

Jäällä pelattiin myös muutakin kuin liigaottelu. Ensimmäisellä erätauolla jäälle ilmestyi seurakuntien liikunta-agentti Ville Piiran johdolla 2009-syntyneitä SaiPan junioreita isien ja kummin kanssa. Jäällä käytiin perinteinen rankkarilaukauskilpailu hyvässä hengessä. Myös SaiPan maskotti Wiltsu ilahdutti jäällä hienossa kumminkaa-paidassaan.

Kummiottelun aikana lapset ja nuoret olivat vahvasti esillä. Lasten ja nuorten tärkeys näkyi myös hallilla pidetyssä Yhteisvastuu-lipaskeräyksessä. Vuoden 2019 keräyskohde on lasten ja nuorten koulutus. Yhteisvastuukeräykseen voit tutustua tarkemmin yhteisvastuu.fi

Kummiotteluun oli ilo osallistua ja toivomme näkevämme Kummiottelun jälleen ensi kaudella Kisapuistossa yhteistyössä SaiPan kanssa! Mutta jo sitä ennen jäähallilla nähdään tällä kaudella vielä ainakin yksi kummi-aiheinen ottelutapaus: Marjukka pääsee yhdessä kummilapsensa Moonan kanssa uudelleen SaiPa-peliin, sillä he voittivat Kummiottelun seurakuntien somekilpailussa itselleen istumapaikkaliput perjantain 22.2. SaiPa-Kärpät -otteluun. Onnittelut voittajille ja hyviä #kumminkaa-hetkiä molemmille!

Varhaiskasvatuksen Hiutalehartaudet vetävät väkeä lumikirkolla

Lappeenrannan seurakuntayhtymän varhaiskasvatus järjestää Hiutalehartauksia Linnoituksen lumikirkolla. 2. helmikuuta pidetyn Linnoituksen Sydäntalvi -tapahtuman yhteydessä pidetyssä kahdessa Hiutalehartaudessa kävi yhteensä 90 ihmistä. Katso tunnelmia hartaudesta videolta. Viimeiset lapsiryhmille suunnatut hartaudet pidetään maanantaina 18.2. klo 13 ja 14.

Aleksander kastettiin perhekirkossa

Kynttilänpäivänä 3.2. vietettiin kasteperhekirkkoa Sammonlahden kirkossa. Kasteen toimittaminen perhekirkossa on papeille harvinaista herkkua, eivätkä seurakuntalaisetkaan usein pääse osalliseksi tästä hienosta hetkestä. Siinäkin mielessä Aleksanderin vanhemmat; Sonja ja Fabrizio, tekivät perhekirkosta monelle unohtumattoman tuomalla pienen poikansa kastettavaksi koko yhteisön keskelle. Kastepapit Maarit Hirvi ja Juha Eklund olivat tästä iloisia, näin seurakuntalaiset pääsivät osallistumaan pyhään kasteeseen ja ottamaan uuden seurakuntalaisen vastaan seurakuntaan.

Kappalainen Maarit Hirvi antoi Aleksander Leon Benjamininille pyhän kasteen reilun sadan seurakuntalaisen keskellä. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suvun 50 vuotta vanhaan kastemekkoon puetun Aleksanderin taival alkoi suotuisasti kolmen papin, seurakuntalaisten ja yhdeksän kummin osallistuessa siunaukseen.

Juhlavuutta toi myös Anu-kanttorin johtama lapsikuoro kastelauluineen. Koko Kynttilänpäivän messun kulussa kaste oli vahvasti läsnä, ottipa kirkkoherra Juha Eklund Aleksanderin syliinsä Kynttilänpäivän teeman mukaisesti Vanhan Simeonin roolissa. Aleksander hurmasi kirkkoherran niin, ettei hän meinannut raaskia luovuttaa enää lasta kummin syliin lainkaan.

Tunnelma kirkossa oli välitön ja lämmin, ja monet seurakuntalaiset antoivatkin ihanaa palautetta – moni oli herkistynytkin.

Messun päätteeksi ja juhlan kunniaksi seurakunta tarjosi kaikille osallistujille maittavaa jauhelihakeittoa lisukkeineen.

Lue Maarit Hirven saarna Ajatuksia viikolle -palstaltamme >

Tutustu kasteeseen tarkemmin >

"Vanha Simeoni" kirkkoherra Juha Eklund Aleksander-vauva sylissään.

Mitä tapahtuu laulukilpailun kulissien takana?

Lappeenrantalainen Matti Moilanen on laulanut Lappeenrannan seurakunnan kamarikuorossa 35 vuotta. Rakkaus laulamiseen ilmenee monella tapaa: se ajaa muun muassa miehen töihin laulukilpailujen narikkaan.

MONI TUNTEE Matti Moilasen ihan muualta kuin kuoroharjoituksista: Moilanen on muun muassa toiminut lähes 10 vuotta koripallojoukkue Catzin vapaaehtoisena jokapaikanhöylänä.

– Minulle kuuluu joukkueen tiedotus ja joitain tehtäviä pelitapahtumien järjestämisessä, mutta oikeastaan teen vähän kaikkea, Moilanen nauraa.
Ruokolahdelta kotoisin oleva Moilanen aloitti lauluharrastuksen jo nuorena kotiseurakuntansa kirkkokuorossa.

– En ole laulanut muissa kuin kirkkokuoroissa. Se on minun arvojeni mukaista tekemistä. Parasta Lappeenrannan seurakunnan kuorossa on yhteisöllisyys, jaamme ilot ja surut, tenoriääninen laulaja kiittää.

– Kun keskittyy laulamaan, mieli rauhoittuu.

Aitiopaikka Lappeenrannan laulukilpailuissa
Moilanen päätyi työskentelemään Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen järjestyksenvalvontaan ja vaatesäilytykseen hoitajana sattumalta.

– Tapasin Lappeenrannan laulukilpailujen silloisen toiminnanjohtajan Tuulikki Närhinsalon yhdessä konsertissa ja hän pyysi minua töihin laulukilpailuihin. Myöhemmin laulukilpailujen organisaattorit pyysivät mukaan koko kuoroa.

– Kun kuoron jäsenille tarjottiin mahdollisuus työskennellä narikassa ja lipuntarkastuksessa vuonna 2002, he lähtivät empimättä mukaan.

– Tuulikki halusi kilpailujen taustavoimiin ihmisiä, jotka ymmärtävät musiikkia, Moilanen uskoo. Homma on niin suosittua, että laulukilpailuihin tulee talkoolaisia kuoron ulkopuoleltakin.
       Sopimus on ollut molemmille osapuolille mitä parhain. Yleisö saa hyvää palvelua ja kuorolaiset pääsevät työn lomassa kuuntelemaan tasokkaita laulajia ja seuraamaan kisoja lähietäisyydeltä.

– Tammikuu 2016 oli minulle ja kuorolle seitsemäs kilpailu. Tulen Lappeenranta-saliin kuin kotiin: pianonvirittäjä ja monet säestäjät ovat tulleet tutuiksi, Moilanen miettii.

Kilpailuissa sattuu ja tapahtuu

Laulukilpailu on täyttä työtä niin laulajille kuin taustavoimille, ja päivät ovat pitkiä. Joskus työpäivä kestää kellon ympäri.

– Laulajat tappavat aikaa kuka mitenkin. Kerran yksi finalisti nosti helmat käsiinsä ja juoksi sukkasillaan spurtteja pitkin käytävää. Eräs kuorolaisemme ompeli joutohetkinä naulakkolenkkejä takkeihin narikassa. Ihmiset olivat ihmeissään ja mielissään, kun huomasivat pois lähtiessään, että takkia oli paranneltu ja puuttuva lenkki oli ommeltu siististi paikalleen.
Joskus narikassa törmää käytännön ongelmiin.

– Kaupungintalon naulakoissa ei ole henkareita ja kun joku antaa säilytykseen kalliin turkin, ei sitä oikein voi laitaa kauluksesta roikkumaan. Kokemuksen myötä varustelu on parantunut ja kuorolaiset ovat valmistautuneet mitä erilaisimpiin tilanteisiin.

Tulokset herättävät tunteita
Moilanen on kiinnittänyt huomiota television toiminnan muuttumiseen vuosien varrella.

– Alkuaikoina yleisö pidettiin kaukana, kun kilpailijoita haastateltiin, hän muistelee.

– Nykyään  haastattelut tehdään aulassa yleisön keskellä.

Yleen liittyy myös ainoa Moilasen muistama skandaalin poikanen.

– Yle sai tulokset ennen palkintojen jakoa ja kertoi ne välittömästi uutisissaan. Voittaja sai  onnitteluviestin ennen kuin tulokset julkistettiin kilpailupaikalla.
Huippumusiikin ohella Moilasen mielestä parasta laulukilpailussa se, että laulajat joko ovat tai heistä tulee ystäviä keskenään.

– Suomessa ei tällä tasolla ole loppujen lopuksi kauhean paljon laulajia, ja on luonnollista, että he tuntevat toisensa.

Moilanen on nähnyt monet pettymykset samoin kuin ilon kyyneleet.

– Kilpailijat jakavat tunteet keskenään, se on vertaistukea. Vain toinen laulaja tietää, miltä karvas tappio ja riemullinen voitto tuntuvat.

  • Vuoteen 2010 saakka Lappeenrannan laulukilpailut järjestettiin joka toinen vuosi. Vuoden 2010 jälkeen kilpailu pidetään alkuperäiseen tapaan triennaalina eli joka kolmas vuosi.

Aarre Heinoselle liikunta ei ole rasite

Aarre Heinonen lahjoitti autonsa Afrikkaan. Matkat niin asioille kuin harrastuksiin taittuvat sauvakävellen.

Aarre Heinonen pelaa joka viikko myös kuulapeli bocciaa diabetesporukan kanssa.AARRE HEINONEN on varustautunut kadehdittavan hyvin tammikuun paukkupakkasiin. Päätä suojaa viiman poissapitävä karvalakki, käsien ahavoitumista ehkäisevät tiiviit nahkarukkaset ja jalkoja lämmittävät pitkävartiset, lapikkaiden tyyliset saappaat.

Edes kylmä sää ei lukitse Heinosta neljän seinän sisälle, vaikka miinusasteet saavat astmaa sairastavan miehen hengityksen helposti vinkumaan. Heinosen on saatava raitista ilmaa ja fyysistä rasitusta joka päivä vähintään puolen tunnin tai kolmen vartin verran.

– Rakastan Pallonrannan maisemia, Ainonkadulla asuva Heinonen kertoo.

– Yritän myös vaihdella kävelyreittejä, koska sitä tallaa helposti vain samaa ”latua”.

LIIKUNNASTA ON tullut Heinoselle jo tapa, ja hän alkaa olla tuttu ja tunnistettava liikkuja Lappeenrannan kaduilla. Kävelyharrastus tarkoittaa Heinoselle omaa aikaa, joka vahvistaa fysiikkaa ja selkiyttää ajatuksia.

– Asuinkumppanini on vakavasti sairas, ja toimin tällä hetkellä myös omaishoitajana. Hyvä kunto ja lihasvoimat ovat siksi tarpeen.

Kävelyn lisäksi Heinonen jumppaan joka aamu puolisen tuntia vahvistaakseen vioittunutta lannerankaansa.

– Lääkäri totesi ironisesti, ettei sitä kukaan voi toisen puolesta tehdä.

Heinosen onneksi hän tottui aamujumppaan työskenneltyään lähes 40 vuotta Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttelijänä. Heinonen oli tunnollisesti läsnä Sonja Tammelan vetämissä lämmittelyharjoituksissa, jotka eivät aina kiinnostaneet miespuoleisia kollegoja.

– Näyttelijäntyössä joutuu taipumaan monenlaisiin fyysisiin suorituksiin, kuten tanssimaan. Hyvä kunto on vain plussaa, edelleen harrastelijateatterin jäsenenä esiintyvä Heinonen tietää.

Keväällä hänet nähdään myös seurakuntien pääsiäisajan draamassa ”Via Crucis – Ristin Tie”.

KOULUAIKOJEN liikunnasta Heinonen muistaa voimistelutunneilla kokemansa huonommuuden tunteen.

– Vartuin köyhissä oloissa kasvattilapsena, ja olin hintelä, ujo ja hiljainen. Siihen nähden on ihme, että ponnistin myöhemmin ammattinäyttelijäksi.

Voimistelutunnit eivät onneksi tappaneet liikkumisen motivaatiota, jota myös tuttavat ovat penänneet Heinoselta.

– En osaa vastata siihen muuta kuin, etten koe liikuntaa rasitteeksi, usein myös kyytitarjouksista kohteliaasti kieltäytyvä Heinonen sanoo.

Vaikka Heinonen ei ole asettanut liikkumiselleen sen kummempia kunnonkohotustavoitteita tai määrällisiä maaleja, tuttavat arastelevat tarjoutua hänelle lenkkiseuraksi.

– Kumppanini ei lähde kanssani kävelylle, koska pidän kuulemma liian kovaa vauhtia.

– Kuulen usein myös kommenttia ”jokos sinä viuhahdit”, kun kävelen sauvojen kanssa, Heinonen hymähtää.