5. pääsiäisen jälkeisen sunnuntain, rukoussunnuntain, kirjeteksti on Jaakobin kirjeestä. Siinä kärsivää kehotetaan rukoilemaan. Hyvillä mielillä oleva laulakoon kiitosvirsiä. Sairaana olevaa kehotetaan kutsumaan luokseen seurakunnan vanhimmat. Heidän tehtävänsä on voidella sairas öljyllä ja rukoilla hänen puolestaan. Ja sitten luvataan, että ”… rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa anteeksi”. Edelleen Jaakob kehottaa ja lupaa kirjeessään: ”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.”
Sairaalapapille osoitetaan silloin tällöin pyyntö öljyllä voitelusta. Tapa on hyvin vanha. Kristillisen kirkon alkuajoista kerrotaan, että silloin sairas voideltiin öljyllä kokonaan. Näin tehtiin erityisesti silloin, jos sairaus oli hyvin vakava. Sittemmin on päädytty siihen, että pelkkä ristinmerkin tekeminen otsaan on riittävä. Olen myös kuullut, että jotkut karismaattiset saarnamiehen kulkevat usein pieni öljypullo taskussaan, jotta voivat käyttää öljyllä voitelua tavatessaan sairaita. Kovin vähän öljyllä voitelua kuitenkin käytetään.
Tuosta Jaakobin kirjeen kohdasta on painotettu sitä, että siinä pääpaino ei ole öljyllä voitelussa, vaan rukouksessa. Rukous, joka uskossa lausutaan, on voimallinen, se parantaa sairaan. Jotkut ajattelevat, että paranemisessa on kyse konkreettisesta sairauden poistumisesta. Toiset näkevät tuossa Jaakobin kirjeen lupauksessa iäisyysperspektiivin. Paraneminen on totta perillä, jonne usko, joka on läsnä sekä öljyllä voitelussa että rukouksessa, viimein kantaa.
Tänä päivänä sairauksien hoito on korkeatasoista. Moniin sairauksiin löytyy useita erilaisia lääkkeitä ja hoitotapoja. Pitkälle koulutetut, taitavat ja motivoituneet lääkärit ja hoitohenkilöt tekevät työnsä antaumuksella. Sairaat saavat apua ja hoitoa ja paranevat. Eivät kuitenkaan kaikki. Loppu viimeksi paraneminen on – uskallanko sanoa – Jumalan kädessä.
Sitä sen sijaan sitä en usko, että ihmisen sairaus olisi jollakin tavalla Jumalan aikaansaama tai hänen rangaistuksensa jostakin. Sairaudet tulevat ja esiintyvät ihan ”omalla painollaan”. Mutta kokemukseni mukaan on kuitenkin niin, että kaikista mitä taitavimmista inhimillisistä hoitoponnisteluista huolimatta, ihminen on sairautensa kanssa viime kädessä jonkun suuremman edessä ja kädessä. Sairastuminen ”pelkistää”, se johtaa ydinasioiden äärelle.
On toki hyvä huomata, että Jaakobin kirjeenkään mukaan öljyllä voitelu ei ole mikään taianomainen ihmeteko eikä tavanomaisen lääketieteen vastakohta. Sen sijaan se tekee Jumalan sanan näkyväksi ja tuntuvaksi. Öljyllä voitelu vahvistavaa Jumalan läsnäolon kokemusta: oliiviöljyllä piirretty risti tuntuu otsan iholla.
Eikä Jaakobin kirjeen rukouskaan ole mitään superrukousta, vaan nöyrän ja yksinkertaisen ihmisen huokaus, joka nousee siitä uskosta ja lepää siinä luottamuksessa, että Herramme Jeesus Kristus on ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan ansainnut meille iankaikkisen hyvän osan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että sairaudesta paranemisella ja toipumisella ei olisi merkitystä. Kyllä sillä on! Ja paranemiselle mahdollisuuden antaa se, kun kaikessa ja koko ajan tietää olevansa Jumalan rakastavassa isänkädessä. Silloin pystyy täysillä luottamaan sairaalahenkilökuntaan ja saamaansa hoitoon. Ja juuri se on paras mahdollinen maaperä paranemiselle ja toipumiselle – miten Jumala sen kenenkin kohdalla hyväksi näkee.
Psalmista 40: ”Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle”.
Ari Riuttaskorpi
sairaalapastori
