”Ah, Jeesus, ole turvani, vie minut maalle sille, johonka tien sun voittosi aukaisi uskoville.” (Vk 605:7)

Palmusunnuntain evankeliumissa (Joh. 12: 12–24) Jeesus ratsastaa Jerusalemiin. Vaikka hän tekee sen vaatimattomasti aasilla, niin hän saapuu kaupunkiin juhlittuna sankarina.

Kansa on kuullut hänen teoistaan, muun muassa siitä, että hän herätti Lasaruksen kuolleista. Siksi he ovat kerääntyneet reitin varrelle ja ottavat hänet vastaan levittämällä tielle palmunoksia ja huutamalla ”hoosianna”, mikä tarkoittaa ”auta”, ”pelasta”.  Mutta ”hoosianna” oli myös kuninkaille ja Jumalalle osoitettu ylistys- ja riemuhuuto. Ihmiset olettivat, että nyt oli tullut se hetki, jolloin Jeesus, Messias, näyttävästi perustaisi valtakuntansa, jossa kaikkien olisi hyvä elää. Mutta Jumala ei ole ihmisten toiveiden ja mielikuvien Jumala, vaan oma itsenäinen toimija, joka tekee, miten itse tahtoo.

Jumalan valitsema toimintatapa paljastuu evankeliumitekstin päättävistä Jeesuksen sanoista: ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Tämän kuvauksen ihmiset ymmärsivät. He elivät tuolloin pääasiassa maanviljelyllä ja karjankasvatuksella. Heille oli siis tuttua se, miten siemenet kylvettiin ja peitettiin maahan. Sitten jäätiin odottamaan siemenen itämistä. Ajastaan siemenestä nousi oras, josta kasvoi täysimittainen kasvi. Ja kun tuo kasvi teki tähkän, niin siinä oli useita jyviä. Kun sato sitten viljan valmistumisen jälkeen korjattiin, niin laarit täyttyivät jyvistä. Näin elämä oli turvattu – ruokaa tuleville kuukausille riitti.

Mutta miten tämä liittyy Jumalan valtakunnan perustamiseen? Jumala oli valinnut valtakuntansa perustamiseen samanlaisen menettelytavan! Ennen vertausta Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan.” Hän siis viittasi kertomuksella itseensä. Hän oli kuin tuo vehnänjyvä, joka kuolemansa kautta tuottaa runsaan sadon. Tällainen ajatuskulku sitä vastoin oli ihmisille vieras – ja vieras se on ihmisille edelleen. Kuinka niin tappion näköinen ja elämän menettämisen näköinen asia kuin kuolema voi tuottaa mitään hyvää? Näin Jumala oli kuitenkin päättänyt toimia - tätä Jeesus selvitti vertauksen avulla. Jollei hän kärsisi ja kuolisi niin kuin kylvetty siemen kuolee maassa, hän ei voisi auttaa ketään, ei voisi pelastaa ketään, ei voisi armahtaa eikä tuoda ketään Jumalan valtakuntaan. Kuoleman ja ylösnousemuksen kautta tämä kaikki tulisi mahdolliseksi. Siksi hänen täytyi kuolla. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa antaisivat … ja antavat … elämän yhä uusille ja uusille ihmisille.

”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Kaikki tuo on totta yhä tänään – sekä maanviljelyksessä että Jumalan valtakunnassa! Vehnää viljellään. Maahan peitetty siemen tuottaa kuolemansa kautta runsaan sadon ajallisen elämän turvaksi. Samalla tavalla Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsevät yhä tänään, että hän voi auttaa, armahtaa, pelastaa ja tuoda Jumalan valtakuntaan jokaisen, joka häneen toivonsa asettaa. Tämä tuo turvaa jo tässä ajassa. Varsinainen Jumalan valtakunta on kuitenkin tuonpuoleisessa, iankaikkisessa elämässä, kuoleman rajan tuolla puolen.

Ari Riuttaskorpi
sairaalapastori