Hyppää sisältöön
Kaksi lasta leikkii ilta-auringossa
Leirit ja retket

Kouluikäisten leirit ja retket 2023

Tervetuloa mukaan leirille ja retkille!

Retkiä, leiriä ja toimintapäiviä järjestämme kaikkina vuodenaikoina. Tällä hetkellä on käynnissä ilmoittautuminen perheretkelle Tykkimäkeen. Lisätiedot retkestä TÄÄLTÄ.

Seurakuntien leiritarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin. Katso mainoksesta, minkä ikäisille mikäkin leiri on tarkoitettu. Leirit järjestetään seurakuntayhtymän leirikeskuksissa ja leireillä ollaan yötä leirikeskuksen huoneissa. Huoneissa majoittuu 3-5 lasta. Joissain huoneissa on myös isosia. TÄÄLTÄ pääseen tutustumaan leirikeskuksiin. Leireille kuljetaan omilla kyydeillä. Joiltain leireitä tullaan yhteiskyydeillä kirkkoon. Kesällä järjestämme myös telttaleirejä.

Kesän leiritiedot löydät alta.

 

Leirille mahtuu noin 25 leiriläistä per leiri ja mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautua voi vain yhdelle leirille, niin että mahdollisimman moni lapsi pääsisi kesällä leireilemään. Voitte valita myös toisen leirin mille haluaisitte. Pääsette toiselle leirillekin, mikäli valitsemallanne leirillä on vielä ilmoittautumisajan päätyttyä vapaita paikkoja. Lisätietoja leireistä löydät ilmoittautumislomakkeelta leirien valikosta tai voit kysyä leiristä vastaavalta työntekijältä, yhteystiedot löytyvät tästä alta.

Ilmoittautumaan leireille pääsee 2.5. 2023 klo 8.00 klikkaamalla tästä.

Samaa puuta -lasten ja isovanhempien leirille pääset ilmoittautumaan tästä.

Lisätiedot leireistä:

5.-7.6. Lomalle lompsis!

Piiluvassa, 2012-2015 syntyneet tytöt

Lomailun ytimessä vietämme aikaa saunoen, uiden, askarrellen, sekä erilaisia leikkejä leikkien ja pelejä pelaillen. Loma fiilikseen päätyminen on taattua leirin edetessä. Aurinkolasit päähän ja lomalle lompsis!

Lisätiedot leiristä:

Linnea Tikka
linnea.tikka(at)evl.fi
puh. 040 3126 640

12.-14.6. Loikitaan leikeissä

Kesärannassa 2012-2015 syntyneille

Perinteistä leiriohjelmaa leirikeskuksen hiekkarannasta ja kesästä nauttien. Monenlaista leikkiä, loikkaa, kisailua, kädentaitoja ja musisointia - hyvää ruokaa unohtamatta.

Lisätiedot leiristä:

Simo Horttanainen
simo.horttanainen(at)evl.fi
puh. 040 3126 541

19.-21.6. Tallijengi -kepparileiri

Piiluvassa, 2010-2013 syntyneille

Kepparileirillä nautitaan kesästä yhdessä omien tai seurakunnan keppihevosten kanssa. Ohjelmaan kuuluu perinteisten kesäleiriohjelmien eli uimisen, iltaohjelmien ja leirinuotion lisäksi esim (keppi)hevosaiheista askartelua ja ulkoilua ja tietenkin kepparikisat. Leirillä vierailee myös ihan oikea poni.

Lisätiedot leiristä:

Kirsi Lampi
kirsi.lampi(at)evl.fi
puh. 040 3126 442

19.-21.6. Samaa puuta

Tuosassa, Lapsille ja isovanhemmille

Mukavaa ohjattua ohjelmaa ja yhteistä tekemistä: puuhailua, saunomista, uimista ja keskustelua.

Lisätiedot leiristä:

Anni Wahlroos
anni.wahlroos(at)evl.fi
puh. 040 3126 521

27.-29.6. Metsäpolku -telttaleiri

Humaljärvellä, 2010-2013 syntyneille

Lisätiedot leiristä:

Jukka Hirvi
jukka.hirvi(at)evl.fi
puh. 040 3126 343

6.-8.8. Lähetysleiri

Piiluvassa, 2012-2015 syntyneille

Lähetysleirillä vietetään loppukesää yhdessä ja tutustutaan lähetystyöhön meillä ja maailmalla. Ohjelmassa pelejä, leikkejä ja rastirataa. 

Lisätiedot leiristä:

Markus Rantanen
markus.rantanen(at)evl.fi
puh. 040 3126 441

// ]]>