Pekka Särkiö

Persoona, arvot ja johtaminen

Esittele itsesi muutamalla virkkeellä. Millaisen piispan Mikkelin hiippakunta sinusta saisi?

Pappisvihkimyksestäni tulee toukokuussa 34 vuotta. Asumme Lahdessa vaimoni Riitan kanssa, joka on myös pappi ja teologian tohtori. Meillä on neljä aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi. Minulle läheisiä asioita ovat kristillisen uskon lisäksi luonto, liikunta ja musiikki.

Mikkelin hiippakunta saisi minusta ahkeran, kuuntelevan ja seurakuntatyötä rakastavan piispan. Tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen ja haluan toimia sillanrakentajana. Olen sitoutunut kirkon uskoon ja tunnen seurakuntien todellisuuden. Minulla on kokemusta kirkon eri tasoilta yli 30 vuoden ajalta. Asessorina ja kenttäpiispana olen osallistunut tuomiokapitulin, piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen työskentelyyn.

Mikä on suhteesi muihin kirkkokuntiin, kristillisiin järjestöihin tai kirkon sisällä toimiviin herätysliikkeisiin?

Olen yleiskirkollinen. Minulle syntyi hyvä yhteys Suomessa toimiviin eri kirkkokuntiin

toimiessani Pipliaseuran puheenjohtajana 14 vuotta ja kenttäpiispana 10 vuotta. Minulla on hyvät suhteet herätysliikkeisiin. Olen ollut joskus jäsenenä Herättäjäyhdistyksen Lahden paikallistoimikunnassa.

Millainen on mielestäsi hyvä johtaja? Millaista johtamiskokemusta sinulla on ja kuinka kuvailisit itseäsi johtajana?

Hyvä johtaja tunnistaa perustehtävän ja arvot sekä ohjaa yhteisöään toteuttamaan niitä. Hän kuuntelee ja antaa tilaa erilaisille ajatuksille, mutta rohkenee tehdä tarvittavat päätökset ja johtaa yhteisöä yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaan. Hyvä johtaja osaa sovittaa yhteisönsä kehityksen osaksi yleistä kehitystä samalla tunnistaen oman yhteisön erityislaadun ja vaalii sitä.

Minulla on johtajakokemusta Keski-Lahden seurakunnan kirkkoherrana (2001–2012) ja Lahden seurakuntayhtymän YKN:n puheenjohtajana. Jälkimmäisessä tehtävässä olin yhteisten työmuotojen johtajien esimies. Kenttäpiispana (2012–2023) johdin Puolustusvoimien kirkollista työtä, sen suunnittelua ja kehittämistä. Parhaillaan olen Kangasniemen seurakunnan vt. kirkkoherra.

Olen kuunteleva ja osallistava johtaja ja olen kiinnostunut jokaisesta kohtaamastani ihmisestä. Pidän itseäni käytännöllisenä ja uutterana. Hahmotan yhteisön perustehtävän kannalta kriittiset kysymykset. Etsin niihin aktiivisesti ratkaisuja yhdessä tiimini kanssa tai perustan työryhmän valmistelemaan ratkaisuvaihtoehtoja. Johdan omalla esimerkilläni edestä. Haluan huolehtia alaisistani ja tukea heitä eri tavoin.

Nimeä itsellesi hengellisesti merkittäviä kirjoja, musiikkia tai henkilöitä.

Leo Tolstoi Ylösnousemus; Martti Luther Syvyydestä minä huudan; Joseph Razinger Jeesus Nasaretilainen; Bo Giertz Kalliopohja; Anna-Maija Raittila Franciscus astui ovestani.

G.F. Händelin Messias; J.S. Bachin passiot, W.A. Mozartin Requiem. Virret, kuten ”Immanuel mun valoni” (358) tai ”Sinua Jeesus rakastan” (376). Oman lauluyhtyeemme kanssa olemme esittäneet konserteissa Petri Laaksosen ja Pekka Simojoen lauluja, jotka ovat tulleet minulle läheisiksi.

Itselleni hengellisesti merkittäviä henkilöitä: Arkkipiispa Martti Simojoki, minut papiksi vihkinyt Paavo Kortekangas, vaarini Uuno Särkiö, omat vanhemmat, Sodankylän seurakunnan nuoriso-ohjaaja Matti Björninen.

Kirkon julkisuuskuva ja ikuisuuskysymykset

Miten suhtaudut mediaan piispan työvälineenä? Millaisia asioita haluaisit olla nostamassa yleiseen keskusteluun?

Median kautta piispan ääni kantaa laajalle. Haluan pitää esillä toivon ja rohkeuden viestiä kriisien maailmassa, evankeliumia Jumalan armosta Jeesuksessa. Haluan torjua polarisaatiota ja rakentaa ymmärrystä eri tavoin ajattelevien kesken. Haluan myös edistää henkistä kriisinkestävyyttä. Olen aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Läheisiä teemoja minulle ovat esimerkiksi luonnon kestokyky, kestävä elämäntapa, perheiden tukeminen, huoltovarmuus ja omavarainen ruoantuotanto, historia ja kulttuuri.

Entä mikä jurppii kirkon julkisuuskuvassa?

Kirkon yhteiskunnallinen merkittävyys mahdollistaisi monipuolisen uskontojournalismin, kuten vaikka brittiläisissä tai saksalaisissa laatulehdissä. Käytännössä media punnitsee, millaiset aiheet ovat korrekteja ja suotavia sekulaarissa ajassa. Media nostaa toistuvasti esille teemoja, jotka polarisoivat yhteiskuntaa ja kirkkoa. Median logiikalla ”huonot uutiset ovat hyviä uutisia”. Myös kirkosta nostetaan esille ongelmia, ei niinkään onnistumisia. Kirkko saattaa näyttäytyä mediassa riitaisena tai ihmisoikeuksien polkijana ja silloin kirkon varsinainen sanoma tai toiminta tulee vain harvoin esille.

Suomen ev.lut. kirkossa on keskusteltu vuosikausia samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä. Kirkolliskokous ei ole muuttanut kirkon oppia, mutta käytänteet ovat silti muotoutuneet kirjaviksi eri hiippakunnissa. Miten asemoisit itseäsi piispana suhteessa kirkossa vallitsevaan sisäiseen erimielisyyteen?

Vihkikysymys jakaa kirkkoa ja eri kantojen edustajien on löydettävä keinot elää samassa kirkossa. Tämän eteen tahdon tehdä työtä. Samanaikaisesti on tunnustettava kaikille ihmisille kuuluva täysi ihmisarvo ja toisaalta kirkossa voimassa oleva avioliittokäsitys miehen ja naisen välisenä.

Kaikkien seurakuntalaisten on voitava tuntea, että he ovat tervetulleita ja hyväksyttyjä. Asia koskettaa syvältä monia omakohtaisesti. Ketään ei pidä jättää yhteyden ulkopuolelle. Kirkon on vahvistettava seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osallisuuden kokemusta.

Olen kirkon voimassa olevan avioliittokäsityksen kannalla, koska pidän sitä perusteltuna. Piispa ei voisi toimia vastoin kirkon yhteisiä päätöksiä. Samalla näen, että tässä asiassa on päästävä yhdessä eteenpäin. Sitoudun muiden piispojen kanssa etsimään ratkaisua, jotta kirkko pysyisi koossa ja vastaisi ihmisten hengellisiin tarpeisiin.

Millä konkreettisella tavalla rakentaisit kirkkoon sovintoa eri tavoin ajattelevien välille?

Kunnioittavan keskustelun periaate ja toisen osapuolen kunnioittaminen ovat jo voimassa olevia linjauksia. Tämä ei edellytä sitä, että toisen olisi luovuttava omasta kannastaan. Ekumeenisessa keskustelussa käytetään mallia, jossa yksimielisyys uskon perustotuuksista on riittävä edellytys yhteydelle. Luterilaisessa kirkossa ”Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.” (Augsburgin tunnustus VII). Siksi on korostettava yhdistäviä asioita, ennen kaikkea uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Kristuksen tuomaan sovitukseen.

Olen Kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan puheenjohtajana ollut mukana laatimassa mietintöjä, kuten esitys ”Toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman” käyttöönotosta kirkossa. Näiden linjausten valmistelu on tapahtunut yhteistyössä, jossa on ollut edustettuina kirkon eri suuntien edustajat. Tämä rohkaisee minua siihen, että yhteistyö vaikeissakin kysymyksissä on mahdollista.

Kirkon selonteko ja työnäky

Kirkkohallitus julkaisee neljän vuoden välein Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuutta luotaavan selonteon. Siunauksen signaaleihin 2022 on nostettu teemoiksi arjen kristillisyys, kokeileva hengellisyys ja kestävä elämäntapa. Miten kirkon tulevaisuuspohdinnat kytkeytyvät omaan työnäkyysi?

Tulevaisuusselontekoa valmisteltiin ”signaalihuoneissa”, joissa 140 henkeä keskusteli arjen, elämän ja kuoleman kysymyksistä. Menetelmä oli osallistava ja toi uusia näkökulmia. Samalla se herätti Kirkolliskokouksessa myös kritiikkiä mm. siitä, millä otannalla henkilöt oli valittu edustamaan laajaa suomalaisten joukkoa. Menetelmä kuitenkin muistutti seurakuntalaisten kokemusten kuuntelun tärkeydestä. Hengellisyys ja luontokokemuksen liittyminen siihen, samoin kuin huoli ilmastonmuutoksesta olivat esiin nousseita aiheita. Luontoyhteys on myös minulle tärkeä asia ja kytkeytyy luomisen teologiaan sekä toivoon Kristuksesta koko luomakunnan Vapahtajana. Ihmisellä on oma vastuunsa ja tehtävänsä luonnon elämän säilymisen puolesta.

Kirkon piirissä on kannettu huolta ”väliinputoajista”, joita kirkon sanoma ei kiinnosta. Vajaat 70 % kirkosta eronneista kertookin merkittäväksi syykseen ratkaisulle sen, ettei kirkolla ole instituutiona itselle mitään merkitystä. Mitä ajatuksia sinulla on uskontokulttuurin muutoksesta ja sukupolvisista arvomuutoksista? Pyrkiikö ja pystyykö kirkko olemaan vielä ”koko kansan kirkko”?

Suuret kysymykset elämän tarkoituksesta, Jumalasta ja Jumalan tahdosta oman elämän suhteen nousevat aina uudelleen esille, etenkin kriisiaikoina. Kirkon on etsittävä yhteyttä aina uusiin sukupolviin ja löydettävä kohtaamisen taso myös uskontokulttuurin ja arvomuutosten keskellä. Evankeliumin sanoma säilyy, vaikka keinot sen välittämisessä uudistuvat. Kirkon on edelleen pyrittävä olemaan mahdollisimman monien kirkko, vaikka kulttuurin pirstaloituminen vaikeuttaa sitä.

Kirkon toiminta ja rakenteet ovat muutoksessa sekä säästösyistä että toimintakulttuurin muutoksen myötä. Millaiseen muutokseen sinä haluaisit olla kirkkoa kantamassa?

Suomen ev.lut. kirkko on resursseiltaan ja työntekijämäärältään poikkeuksellisen rikas. Se on tuonut mukanaan myös hallinnollista raskautta, mikä kuormittaa työntekijöitä ja vie huomiota perustehtävältä. Ylivoimainen enemmistö maailman kirkoista toimii pääasiassa vapaaehtoisvoimin ja täyttää hyvin tehtävänsä jumalanpalveluselämässä, diakoniassa, missiossa ja kasvatuksessa. Vapaaehtoisiin seurakuntalaisiin, heidän intoonsa, osaamiseensa ja varustamiseensa on jatkossa luotettava yhä enemmän. 

Suomalaisten mielestä kirkon antama apu esimerkiksi perheille ja vanhuksille on yksi tärkeimmistä kirkon tehtävistä. Myös henkinen ja hengellinen tuki erityisesti kriisien aikaan koetaan tärkeänä. Mikä sinusta on kirkon tärkein tehtävä maailmassa? Miten itse elät sen periaatteen mukaisesti?

Kirkon tärkein tehtävä on pitää esillä evankeliumia Kristuksesta sanoin ja teoin. Lähimmäisten palvelu lähtee messusta ja ehtoollispöydästä. Augsburgin tunnustuksen VII artiklan mukaan ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.” Siten Sana luo kirkon. Tästä perustasta seuraa toivon välittäminen sekä muut kirkon tehtävät kuten diakoninen apu ihmisen elämässä. Ilman edellistä perustaa ei kuitenkaan ole varsinaista kirkkoa.

Kirkon nelivuotiskertomuksessa uudenlaisen yhteisöllisyyden tarpeisiin on vastattu esimerkiksi uusilla jumalanpalvelusyhteisöillä sekä moninaistuneilla hartaudenharjoituksen tapoina. Millaista sinun mielestäsi ovat tämän päivän yhteisöllisyyden tarpeet ja miten seurakunnat voivat niihin vastata?

Erilaiset jumalanpalvelusyhteisöt ja moninainen hartauden harjoitus ovat hyviä asioita, kun ne tuovat Jumalan kohtaamisen äärelle. Ne voivat kuitenkin myös erottaa ihmisiä toisistaan ja johtaa hajaannukseen. Yhteisöllisyyden tarpeen täyttyminen on tärkeä syy osallistua ja olla aktiivinen seurakuntalainen. Siksi kirkon tulee tavoittaa eri tavoin hengellisyyttä etsiviä yhteyteensä; avata ovia, tulla puoliväliin vastaan, toivottaa tervetulleeksi, antaa hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen kokemus, tarjota kuuntelevat korvat ja vielä ateriayhteys. Evankeliumi tarjoaa erilaisille etsijöille armon kokemuksen, mikä luo yhteyden paitsi Luojaamme niin myös toisiin armoa kaipaaviin syntisiin.

Paikalliskysymykset

Mikkelin hiippakunnan väestö ikääntyy ja vähenee voimakkaimmin. Millaisia erityispiirteitä tämä aiheuttaa alueen seurakuntaelämälle?

Väestörakenteen muutos on otettava huomioon työn tekemisen tavoissa. Vanhukset kärsivät usein yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. He kaipaavat kävijää ja ystävällisiä sanoja, evankeliumin tuomaa rohkaisua ja rukousta sekä yhteyttä. Riittävätkö yhteiskunnan tarjoamat hoitopaikat tulevaisuudessa kasvavalle vanhusväestölle? Olisiko seurakuntien osaltaan vastattava tähän tarpeeseen esimerkiksi päivätoiminnalla tai kevyen hoidon paikoilla?  Muistan kokemuksen, kun tutustuin unkarilaisessa ja inkeriläisessä ystävyysseurakunnassa seurakunnan ylläpitämiin vanhainkoteihin. Seurakuntien diakoninen avun tarve ei koske vain vanhuksia. Monet lapsiperheet tarvitsevat myös tukea arjessaan ja heidän tukemisensa on tärkeää, sillä lapsissa on myös kirkon tulevaisuus.

Kuinka hyvin tunnet Päijät-Hämeen kirkollista elämää ja minkälaisia verkostoja sinulla on tänne? Millä alueilla näet Päijät-Hämeessä kehitettävää ja toisaalta säilytettävää?

Tunnen hyvin Päijät-Hämeen kirkollista elämää oltuani täällä seurakuntapappina 23 vuotta ja sen jälkeenkin edelleen asunut Lahdessa viimeiset 10 vuotta, vaikka kävin töissä muualla. Säilytettävää on Päijät-Hämeen vahva ja aktiivinen kirkollinen elämä, jota tosin koettelevat laskevat osallistumisluvut kuten muuallakin. Seurakuntalaisten entistä vahvempi osallistaminen tuo heille kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa seurakunnan työhön. Tämä koskee erityisesti kappeleita, jotka ovat aiemmin olleet itsenäisiä seurakuntia. Minulla on erilaisia verkostoja Päijät-Hämeessä maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen, kotiseutu- ja sukuyhdistysten, musiikkielämän, urheilun ja luonnollisesti seurakuntien sekä kristillisten järjestöjen ja ekumeenisten yhteyksien kautta.

Lappeenrannan seurakuntayhtymässä on vuosien varrella useaan otteeseen keskusteltu seurakuntien yhdistymisestä yhdeksi seurakunnaksi. Täyttä yksimielisyyttä ei ole saatu, mutta enemmistöpäätös kylläkin. Tukisitko yhdentymisprosessia, mikäli sille on yhteisen kirkkovaltuuston enemmistön tuki ja siitä on tehty valtuuston päätös?

Keskustelisin kunkin seurakunnan johtavien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kanssa kokonaiskuvan saamiseksi. Tarvittaessa tuomiokapituli voi asettaa selvitysmiehen tutkimaan yhdistymisen etuja ja haittoja. Demokraattisen päätöksentekoprosessin näkökulmasta tuomiokapituli voi ottaa saman kannan kuin Yhteinen kirkkovaltuusto ja esittää asiaa Kirkkohallitukselle, joka tekee seurakuntajaotuksen muutosta koskevat päätökset.