Ollapa vapaa stressistä. Voisi vain kellua tunteessa, jonka saavuttaa, kun hyväksyy nykyhetken ja ympäröivän todellisuuden sellaisenaan. Poissa olisivat takaraivossa nakuttava kiire ja huoli huomisesta. Poissa olisivat myös riittämätön olo sekä turvattomuuden tunne. Olisi vain luottamusta olemassaoloon ja siihen, että elämä jatkuu omalla painollaan.
”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä”, sanoo Jeesuskin Matteuksen evankeliumissa. Pitkään olen ajatellut, että, jos pelaan hengellisen elämäni kortit oikein, saavutan niin kutsutun pyhän huolettomuuden. En kuitenkaan ole löytänyt mielenrauhaa tai sydämen täyttä lepoa, vaan yhä uudestaan ahdistun ja tulen levottomaksi. Kaikki on niin kovin keskeneräistä.
Taannoin osallistuin hiljaisuuden retriittiin, jonka aikana pohdin edellä kuvaamaani sisäistä matkan tekoa. Mietin josko hiljaisuus paljastaisi minulle jotain pyhästä huolettomuudesta. Retriitin yhdessä rukoushetkessä ohjaaja kiitti rukouksessa Jumalaa pyhästä rauhattomuudesta, joka saa meidät toimimaan oikeiden asioiden puolesta. Rauhattomuus saa toimimaan lähimmäisen hyväksi vieden meitä siis lähemmäs toisiamme ja myös Jumalaa.
Ehkä Jumalan ääni ei kuulukaan vain huolettomissa hetkissä ja harmoniassa, vaan myös havahduttavissa riitasoinnuissa, jotka saavat meidät kiinnittämään huomiomme oikeaan suuntaan. Saahan Jumalan rakkauskin hahmonsa mitä kouriintuntuvimmin juuri ristiinnaulitun hahmossa.
Teemu Muuri, seurakuntapastori
Lappeen seurakunta
