Uutislistaukseen

Kirkon päiväkerhotoiminta täyttää 70 vuotta

SEURAKUNTIEN PÄIVÄKERHOTOIMINTA viettää valtakunnallista 70-vuotisjuhlaa kuluvalla toimintakaudella 2015–16. Päiväkerhoa ja kirkon monimuotoista varhaiskasvatusta juhlitaan teemalla ”Pieni on suurin”.

Päiväkerhotyön juhla_L.jpg

Jokainen seurakunta on haastettu mukaan juhlistamaan omaa varhaiskasvatustaan ja päiväkerhoja juhlavuoden aikana.  - Lappeenrannan seurakuntayhtymän lapsityö järjestää 70-vuotisjuhlat ensi lauantaina 12.3. klo 10-13, kertoo lapsityön johtaja Susanna Hankanen. – Juhla pidetään Lappeenrannan seurakuntakeskuksessa, Koulukatu kympissä.  Olemme uskollisia valtakunnalliselle teemalle, ”Pieni on suurin”, mikä näkyy mm. mainoksissa ja ilmapalloissa, hän toteaa.

Juhlavieraat voivat halutessaan pukeutua naamiaisasuun. Myös paikanpäällä voi askarrella naamarin tai hatun lastenohjaajien kanssa.

Monipuolista ohjelmaa

HANKANEN KERTOO, että synttäreillä on luvassa non-stop-ohjelmaa. - Kolmen tunnin aikana on mahdollisuus osallistua kirkkomuskariin ja leikkiä lastenohjaajien kanssa; käydä kuuntelemassa Potkuhousu-trubaduuria; vilkaista hiljaisuuden huoneeseen ja osallistua perinteiseen hartauteen. Lisäksi on mahdollisuus askarrella ja tutustua päiväkerhotyön historiaan Lappeenrannassa, hän luettelee.

Juhlan kruunaavat tietenkin täytekakkukahvit. Mukana menossa ovat lastenohjaajat ja lapsityön kanttori.

Tilaisuudessa voi myös ilmoittautua mukaan päiväkerhoon kaudelle 2016-2017 ja tutustua päiväkerholaisten tekemiin taideteoksiin.

Lisätiedot: Susanna Hankanen p. 040 312 6856

2016-03-09 10:09:00.0