Uutislistaukseen

Lappeenrannan seurakunnissa vietetään taas kastepäivää 19.9.2020

Kastepäivä järjestetään nyt neljännen kerran. 

Kastepäivä vaihtoehtona kotikasteelle 

Korona-aikana ystävien ja sukulaisten kokoontuminen kotiin voi mietityttää. Yksi hyvä vaihtoehto on järjestää lapsen kastejuhla kirkossa. Kirkkosali tarjoaa tilan, jossa etäisyyksien pitäminen on helppoa kaikille osapuolille – eikä siivoamisesta tai tarjoiluista tarvitse välittää, seurakunta hoitaa järjestelyt ja tarjoaa kakkukahvit kastevieraille. 

Lappeenrannan ev.lut. seurakunnissa on vietetty seurakuntien yhteistä kastepäivää vuodesta 2017 alkaen. Kastepäivää on vietetty Lappeenrannan seurakunnan tiloissa, Lauritsalassa ja Sammonlahdessa. Sammonlahden tilat ovat osoittautuneet toimiviksi tämän kaltaisiin tapahtumiin, joten tänäkin vuonna kastepäivää vietetään Sammonlahden kirkolla. 

Kastepäivän ajatuksena on toimia tilaisuutena, jonne vanhemmat voivat tuoda oman 0-14-vuotiaan, aiemmin kastamattoman lapsensa kasteelle. Kastepäivissä kastettavia on ollut vaihtelevasti, muutamasta aina 12 henkilöön. 

Syitä kastamattomuuteen on ollut useita. Voi olla, että lapsi on syntynyt pahasti keskosena tai sairaana, eivätkä vanhemmat ole jaksaneet järjestää kastejuhlia perinteisessä aikataulussa. Lapsia tuodaan myös kastettavaksi, jos itse on eronnut kirkosta ja lapsi jäänyt kastamatta ja sitten liittyykin kirkkoon ja huomataan lapsen kastamattomuus. Muutamia kastetaan rippikoulun vuoksi, joissakin tapauksissa lapsi itse toivoo kastetta. 

- Jo pieni lapsi osaa esittää toiveen tulla kastetuksi, ja onneksi kastepäivään osallistuneiden lasten vanhemmat ovat kuulleet ja kuunnelleet tätä toivetta, kertoo pastori Jaana Pussinen. - Kastepäivä on ollut hyvä tilaisuus myös tulevan vuoden rippikoululaisille tulla kastetuksi ennen rippikoulun käymistä. Ilokseni myös he ovat löytäneet tiensä Kastepäivään, Pussinen lisää.

Helppoa, muttei arkista

Kastepäivä on helppo, mutta silti juhlava tapa järjestää lapsen tai nuoren kastejuhla. Jokainen kaste järjestetään omana rauhallisena ja intiiminä tilaisuutena, jonka päätteeksi seurakunta tarjosi kastetulle ja hänen vierailleen kakkukahvit seurakunnan tiloissa. Kasteen suorittaa kunkin seurakunnan oma pappi, vaikka kaste järjestetäänkin Sammonlahden kirkossa.

Perheet ovat olleet näiden vuosien aikana tyytyväisiä, eikä pastori Maarit Hirvi Sammonlahden seurakunnasta tiedä kenenkään valittaneen kastepäivästä. - Se on koskettavan kaunis, kun kastepisaroimme eri-ikäisiä lapsia Taivaan Isän lapsiksi. – On hellyyttävää kuulla pienen lapsen toivomus hänen lempilauluistaan, jotka sitten yhdessä lauloimme ja hän sai sytyttää oman kastekynttilänsä. Juhla jäi varmasti kastettavan lapsen mieleen, harvoinhan kastettava muistaa juhlistaan yhtään mitään, Hirvi hymyilee.

Sammonlahden seurakuntakeskuksen tilat antavat mahdollisuudelle jokaiselle omaan kahvitteluhetkeen ja seurakunnan emännät panostavat kastepäiväjuhlaan. Tilat koristellaan kauniiksi suntioiden toimesta ja mukana on myös varhaiskasvatuksen kanttori Marjo-Riitta Lehtonen, joka toteuttaa perheitten toiveet mm. laulamalla heidän toivekappaleitaan. 

Lappeenrannan ev.lut. seurakuntien järjestämä Kastepäivän tavoite on turvata kasteen asema suomalaisten perheiden elämässä, vaikka kasteen kulttuurinen asema ja tulkinta ovat olleetkin muutoksessa koko 2010-luvun.
– Olemme halunneet omalta osaltamme tehdä näkyväksi sitä, että kastaa voi muutoinkin kuin vauvana, tähdentää pastori Jaana Pussinen.  
 

Lappeenrannan ev.lut. seurakuntien seuraava Kastepäivä pidetään Sammonlahden kirkolla, Hietakallionkatu 7, lauantaina 19.9.2020 klo 12-16. Varaa kasteelle aika joko sähköpostilla: lappeenranta.palvelupiste@evl.fi tai puhelimitse 040 3126 282. 

2020-08-07 17:11:25.0