Uutislistaukseen

Jumalanpalveluksiin voi taas osallistua kirkoissa 1.6. alkaen

Valtioneuvoston ohjeistuksen mukaan seurakuntalaiset pääsevät taas osallistumaan jumalanpalveluksiin 1.6.2020 alkaen.

Seurakunnan tilat ovat avautumassa 1.6. alkaen valtioneuvoston ja piispojen kannanoton mukaisesti. Erityisesti tämä tarkoittaa jumalanpalvelusten avautumista seurakuntalaisille.

Poikkeusolojen vuoksi seurakuntien tiloissa tullaan huolehtimaan hygieniasta ja turvaväleistä ohjeistusten mukaisesti. Henkilömäärää tarkastellaan kunkin tilan osalta siten, että tiloissa voidaan oleskella riittävin turvavälein.  - Toivotamme kaikki tervetulleiksi kirkkoon, mutta kehotamme riskiryhmiin kuuluvia noudattamaan viranomaisten ohjeistuksia, sanoo yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Hannu Haikonen. Hän painottaa, ettei kirkkoon tule saapua vähäisestikään sairaana. – Kehotamme myös jokaista huolehtimaan omasta käsihygieniastaan ja riittävästä turvavälistä, Haikonen lisää.

Myös ehtoollisen vietto halutaan kirkossa mahdollistaa, varotoimenpiteet huomioiden. – Seurakuntayhteys ja ehtoolliselle pääsy ovat asioita, joita seurakuntalaiset kaipaavat, toteaa Haikonen. Jumalanpalvelukset ovat edelleenkin kuunneltavissa myös nettiradiosta www.jarviradio.fi/nettikirkot. Myös striimauksia on tarkoitus jatkaa kirkkojen avautumisesta huolimatta jossain määrin.

Toimituksissa pieniä muutoksia

Hautaan siunaaminen voidaan pitää 1.6. alkaen myös kappelissa, kunhan riittävät turvaetäisyydet ovat mahdollisia toteuttaa. Seurakuntayhtymä kuitenkin suosittelee edelleen joko haudalla tai kappelin ulkopuolella tehtäviä hautaan siunaamisia. Kirkollisiin toimituksiin, kuten hautaan siunaamiseen, kasteisiin ja vihkimisiin liittyvät toimituskeskustelut pidetään edelleen mahdollisuuksien mukaan puhelimitse tai seurakunnan toimitiloissa kasvokkain.

Kasteet toimitetaan kirkossa, seurakunnan tiloissa tai muissa julkisissa tiloissa. Tällä hetkellä seurakunnan henkilökunta ei pääsääntöisesti osallistu kastekahveille, etenkään jos ne ovat perheiden kotona turvaväleistä huolehtimisen haasteellisuuden vuoksi. Tarkoitus on suojata perheitä sekä henkilöstöä koronaviruksen leviämiseltä.

Vihkimisissä huolehditaan niin ikään turvallisuudesta. Tämän vuoksi toistaiseksi seurakunnat suosittelevat kirkossa tai ulkotiloissa tapahtuvia vihkimisiä.

Toimituksiin liittyvät juhlat ovat järjestäjien vastuulla, ja heitä koskee 50 osallistujan rajoitus.

Rippikoululeirit

Lappeenrannan seurakuntayhtymän seurakunnissa rippikoulut toteutetaan koronavuonna 2020 päiväopetuksena seurakuntien tiloissa. Rippikoulut pyritään pitämään toiminnallisesti ja leirin omaisesti, tarjolla on lounas ja kaksi kevyempää välipalaa. Konfirmaatioiden järjestämistä pohditaan ja niiden järjestäminen varmentuu lähiaikoina Aluehallintoviraston (AVI) sekä piispojen seurakunnille antaman ohjeistuksen jälkeen.

Leirejä perinteisessä mielessä ei siis järjestetä, sillä seurakunnat eivät voi taata nykyohjeiden mukaisia leiriolosuhteita. Näin ollen myös kehitysvammaisten rippikoulu siirretään kesälle 2021.

Muu toiminta

Lappeenrannan seurakuntien varhaiskasvatus pitää omat kesäkerhonsa, mikäli osallistujia on. Muutoin säännöllinen viikkotoiminta aloitetaan kesän jälkeen. Seurakuntien yhteinen lähetyskauppa Toivon Ikkuna Maailmalle (Valtakatu 32) avataan kesäkuussa. Myös seurakuntien palvelupiste avaa ovensa 1.6.2020.

Lappeenrannan seurakuntayhtymän jokakesäinen traditio, lehmuspapit, alkavat myös kiertää kaupungilla kesäkuun alusta lukien. Lehmuspapit tunnistaa vihreästä paidasta. He ovat kaupungilla ihmisiä varten. - Toivomme, että ihmiset ottavat kontaktia, turvaväli huomioiden, Haikonen rohkaisee. - Lehmuspapin kanssa voit keskustella omista, mieltä askarruttavista asioista.

Palvelupuhelin jatkaa kevennetysti

Palvelupuhelin on ollut kovalla käytöllä kevään aikana. Tällä hetkellä palvelupuhelimessa on kaksi päivystäjää. Tilanne on rauhoittunut, minkä vuoksi palvelupuhelimen päivystysaikoja harvennetaan.

1.6. alkaen puhelin päivystää maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-12. Palvelupuhelinta täydentämään Lappeenrannan seurakuntayhtymä on ottanut käyttöön chat-palvelun verkkosivuillaan www.lappeenrannanseurakunnat.fi.

Myös hävikkiruoan jakamista jatketaan harvennetussa aikataulussa.

Lisätietoja:

Hannu Haikonen

hannu.haikonen@evl.fi, puh. 040 3126 300

2020-05-19 18:43:52.0