Uutislistaukseen

Sami Lahtiluoma valittiin selvittämään seurakuntien yhdistymisen mahdollisuuksia

Kehittämistyön palkkiosta päästiin yhteisymmärrykseen, kustannukset pienenivät noin neljänneksellä.

Lappeenrannanseurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli kokouksessaan 6.2. yhteisen kirkkovaltuuston aloitetta hallintorakenteen selvittämisen aloittamisesta. Valtuusto esitti, että selvityksen tekijä olisi seurakuntayhtymän ulkopuolinen henkilö. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin ehdotti tehtävään Sami Lahtiluomaa, joka työskentelee kehittämiskonsulttina Kirkkopalvelut ry:ssä ja on aiemmin toiminut neuvottelijana mm. Kouvolassa, Porvoossa sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän rakennemuutoksen selvitysmiehenä. Lisäksi hän on toiminut Joensuun seurakuntayhtymän laajentumishankkeen pääneuvottelijana.

Kirkkopalvelujen tarjousta pidettiin liian hintavana, joten yhteinen kirkkoneuvosto valtuutti talousjohtaja Kari Virtasen ja yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan, kirkkoherra Hannu Haikosen neuvottelemaan seurakuntamalliselvityksestä. Ensisijaisesti lähdettiin neuvottelemaan Kirkkopalvelujen Sami Lahtiluoman kanssa.
– Tarvitsemme selvityshenkilön, joka on perehtynyt seurakuntiin ja seurakuntayhtymiin. Seurakuntien organisaatio ei ole helpoimmasta päästä ja yhtymämme on suuri, valaisee talousjohtaja Kari Virtanen. Virtasen, Haikosen ja Lahtiluoman neuvotteluissa päästiin tulokseen, jonka perusteella hintaa saatiin alas ja aikataulua tiivistettiin.

Aikaa selvityksen tekemiselle annettiin 9 kk, jonka aikana on tarkoitus käydä läpi kaikki seurakuntien työmuodot, seurakunnat ja luottamuselimet. Työ alkaa maaliskuussa. Selvityksen valmistumisen jälkeen asiaa tullaan käsittelemään niin Lappeenrannan seurakuntayhtymän kuin seurakuntien luottamuselimissä, hiippakunnan eri toimielimissä sekä henkilöstökokouksissa. Prosessin arvioidaan kestävän kaiken kaikkiaan noin 2 vuotta lausuntokierroksineen. Jos yhdistymiseen päädytään, on sen aika korkeintaan vuoden 2021 alussa.

- Kyseessä on pitkä prosessi. Asia on ollut keskustelussa kaksi kertaa aiemminkin, mutta yhtenäistä linjaa ei ole löydetty. Ehkä kolmas kerta toden sanoo, miettii yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Haikonen. – Pyrimme ratkaisuun, joka auttaisi keventämään hallintoa, lisäämään yhteistyötä ja taloudellista liikkumavaraa. Toivon mukaan selvitys antaa eväitä näiden kysymysten ratkaisuun.

Seurakuntayhtymän sisällä ollaan odottavalla kannalla, mutta samalla tosissaan.

- Selvitämme eri vaihtoehdot. Yhdistymisessä on omat hyvät puolensa, ainakin taloudelliselta kannalta katsottuna, mutta asiaan liittyy toki paljon muutakin, sanoo talousjohtaja Virtanen. – Asiaa käsitellään avoimesti ja avoimin mielin, ennakoimaan emme lähde.

Kehittämiskonsultti Sami Lahtiluoman mukaan yhtä, kaikille sopivaa mallia ei voi suoralta kädeltä sanoa, vaan asiaa pitää tarkastella monelta eri kantilta. Hän pitää hyvänä, että lappeenrantalaiset ovat lähteneet ennakkoluulottomasti selvittämään organisaatiorakenteen vaikutusta. Lahtiluoman mukaan isoa seurakuntaa voi verrata mihin tahansa isoon organisaatioon, huomioon ottaen seurakuntatyön ominaisluonteen. Mikäli muutoksia tehdään, henkilöstöpolitiikan miettiminen on avainasemassa ja vaatii oman prosessinsa, joka voi olla pitkäkin. Selvitys on vasta alkua.

Suomessa on viime vuosina tehty lukuisia selvityksiä erilaisista hallinto- ja organisaatiorakenteista. Tämä on nykyisessä muuttuvassa maailmassa ja niukkenevien resurssien valossa välttämätöntä. Kirkkohallitus ei ole antanut mitään velvoittavia määräyksiä tai ohjeita hallintoa koskien, vaan seurakunnat ja seurakuntayhtymät ovat voineet tehdä omat ratkaisunsa. Mahdotonta ei ole, etteikö kirkkohallitus jossain vaiheessa voisi ohjata vahvemmin seurakuntien taloudenpitoa ja hallintoa.

Mikäli Lappeenrannassa päädytään luopumaan seurakuntayhtymästä, aloitteen tekevät paikalliset seurakuntaneuvostot. Yhtymän seurakunnat lakkaisivat omalla päätöksellään ja tilalle tulisi uusi seurakunta. Sekä uuden seurakunnan, että sen nimen hyväksyy Kirkkohallitus. Kaikkiaan hallinnolliseen prosessiin arvioidaan menevän vähintään vuosi, jolloin toteutuma nopeimmillaan on käsillä vuoden 2021 alusta. Vt. talousjohtaja Kari Virtanen sanoo, että koko prosessi on tarkoitus tehdä yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä yhtymän ja sen seurakuntien kesken.

Lisätietoja:
yhteisen kirkkoneuvoston pj., kirkkoherra Hannu Haikonen
p. 040 3126 300, hannu.haikonen(at)evl.fi
talousjohtaja Kari Virtanen, p. 040 3126 200, kari.virtanen(at)evl.fi

 

2019-02-08 09:36:00.0