Uutislistaukseen

Kirkonkirjoista annettavien todistusten tilausosoite muuttui 1.1.2019

Kirkkolain 12:1 §:n mukaan seurakunnat voivat tehdä sopimuksia tehtäviensä yhteisestä hoitamisesta. Kirkkohallituksen täysistunto linjasi 10.11.2015, että tulevaisuudessa kirkonkirjojenpito toteutetaan alueellisissa keskusrekistereissä. Keskusrekisterit voivat muodostua seurakuntayhtymään kuuluvista seurakunnista tai alueellisesti, esimerkiksi seurakuntayhtymää laajemman alueen seurakunnista tai muutoin itsenäisistä seurakunnista (Kirkkohallituksen yleiskirje 27/2015).Kyse on seurakuntien vapaaehtoisista ratkaisuista, eikä kirkkohallitus ole ohjannut organisoitumista säädösmuutoksin.
 
Mikkelin hiippakunnan alueella on aloitettu aluekeskusrekisterineuvottelut syksyllä 2018 ja tavoitteena on aloittaa alueellinen keskusrekisterin toiminta Kouvolassa 1.1.2020 lukien. Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on 24.10.2018 valtuuttanut talousjohtajan valmistelemaan Lappeenrannan seurakuntayhtymän liittymistä Kouvolan aluekeskusrekisteriin.
 
Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto on kokouksessaan 3.10.2018 hyväksynyt talousjohtajan ja yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan johdolla laaditun suunnitelman Henkilöstön vähennykset 2018–2023.  Suunnitelman eri käsittelyvaiheissa on todettu, että henkilöstön poistuma vaatii tulevaisuudessa seurakuntien ja työmuotojen yhteistyötä henkilöstön vähentyessä. Jos yhtymän henkilöstön kokonaismäärä on riittävä kaikkien tehtävien toteuttamiseen, on työpanos saatava jaettua siten että työmäärä jakautuu tasaisesti koko henkilöstölle ja kaikki tehtävät saadaan hoidettua. Suunnitelma on käsitelty Yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa 19.9.2018.
 
Lappeenrannan seurakuntayhtymän keskusrekisterin osalta em. päätökset tarkoittavat, että työntekijän jäädessä eläkkeelle hänen tilalleen ei enää palkata uutta työntekijää.  Työntekijämme on jäänyt eläkkeelle ja tämän johdosta Lappeenrannan seurakuntayhtymä on tehnyt yhteistyösopimuksen Kouvolan seurakuntayhtymän kanssa kirkonkirjoista annettavien todistusten antamisesta.
 
1.1.2019 lukien kaikkien Lappeenrannan seurakuntien Joutseno, Lappee (sis. Nuijamaan ja Ylämaan) Lappeenranta, Lauritsala, Sammonlahti jäsenluetteloista eli entisistä kirkonkirjoista annettavat virkatodistukset ja sukuselvitykset tehdään Kouvolan seurakuntayhtymän keskusrekisterissä.
 
Virkatodistus- ja sukuselvitystilaukset tehdään joko puhelimitse nro 040 195 4599 (puhelinpalvelu avoinna ma – pe klo 9 – 12) tai nettisivuiltamme olevalla sähköisellä tilauslomakkeella.
 
LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ

Mon Jan 07 15:13:00 EET 2019