Uutislistaukseen

Näkyvyys Lappeenrannan kirkolle paranee

Kirkon viereistä ratapenkkaa siistitään talkoovoimin.
Talkootyöt Lappeenrannan kirkon vieressä.

Lappeenrannan kirkon edustalla sijaitsevaa, ylikulkusillan viereistä ratapenkan pusikkoa raivataan talkoilla. Ratahallintokeskuksen mailla tehtävät työt aloitettiin maanantaina ja talkoot jatkuvat torstaina klo 14 alkaen. Kaikki ovat tervetulleita mukaan.
– Pöpelikkö raivataan niin, että Lappeenrannan kirkolle näkee keskustasta päin, kertoo Sammonlahden seurakunnan kirkkoherra Juha Eklund. Hän sai idean, jolla halutaan paitsi tuoda kirkkoa paremmin näkyville, myös parantaa keskustan kaupunkikuvaa. Talkoot toteutetaan ratahallintokeskuksen, kaupungin ja Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteistyönä.

Seurakuntayhtymä on hankkimassa kirkon ympäristödiplomia. Tavoitteena on ympäristöystävällisempi toimintakulttuuri koko yhtymässä. Ratapenkan siistimistyöt tukevat osaltaan tätä tavoitetta.
Vastaavanlaisia talkoita järjestetään kesällä myös seurakuntayhtymän leirikeskuksissa.

Talkoot torstaina 31.5. klo 14 alkaen Lappeenrannan kirkon (Mannerheiminkatu 1) vieressä.

2018-05-29 11:14:00.0