Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lappeen Marian kirkko sai torstaina ylleen violetin alttarivaatteen eli antependiumin sekä kirjaliinan. Tekstiilitaiteilija Helena Vaarin kuuden kirkkotekstiilisarjasta Lappeen kirkko oli jo aiemmin saanut sinisen, valkoisen vihreän, punaisen ja mustan kirkkotekstiilien kokonaisuuden.
Violetti kuvaa kärsimystä, katumusta ja parannusta. Paaston ajan liturgista väriä violettia käytetään laskiaisesta pääsiäiseen. Ehtoollisen asettamisen muisto liittyy niin ikään violettiin väriin. Paaston aikana korostetaan epäitsekkyyttä ja muiden auttamista.
Lappeen kirkon tekstiilisarjan viimeinen osa, violetti, sisältää muiden värisarjojen tavoin runsaasti symboliikkaa. Antependiumin inspiraation lähteenä on ollut espanjalaisen surrealistin, Salvador Dalin maalaus Viimeisen ehtoollisen sakramentti.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Helena Vaaria kiinnosti Salvador Dalin maalauksessa pöydällä olevan pellavakankaan laskokset ja Kristuksen hahmo teoksen yläreunassa. Hän on kuvannut Lappeen kirkon antependiumin keskelle jykevän puisen alttaripöydän, joka on kuin ristin poikkipuu. Sen päällä on kahteentoista osaan taiteltu pellavaliina viinitahroineen. Ristinpuu heijastuu auringonlaskun valosta ja sen kajosta violettiin vedenpintaan Kristuksen meille antaman armon ja pelastuksen vertauksena. Kokonaisuudesta muodostuu näin illansuun järvimaisema viimeisen ehtoollisen aikaan. Pilvet viittaavat Jumalan läsnäoloon.
Kirjaliinaan on kuvattu särkynyt ruoko Jesajan kirjan 42. luvun mukaan: ”Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.” Jumala ei hylkää rikkinäistä ihmistä. Taittunut ruoko kuvaa kärsivää rakkautta.
Kirkkotekstiilien värit vaihtuvat pääsiäisenä
Ennen pääsiäistä elämme hiljaisen viikon tapahtumia. Kristuksen kärsimystie eli Via Dolorosa on vahvasti läsnä. Kiirastorstaina vietetään viimeisen ehtoollisen messua ja muistellaan Jeesuksen viimeisiin hetkiä opetuslasten seurassa ennen ristiinnaulitsemista.
Lappeen kirkossa kiirastorstain viimeisen ehtoollisen messun jälkeen laskeudutaan pitkäperjantaihin. Violetit kirkkotekstiilit, kukat ja kynttilät viedään pois. Valot himmenevät ja seurakunnan laulun myötä alttari ja saarnatuolin kirjateline puetaan mustiin kirkkotekstiileihin. Musta on syvän surun väri, Jeesuksen kuoleman väri.
Mustissa kirkkotekstiileissä on vahvaa symboliikkaa. Lappeen kirkon antependiumiin eli alttarivaatteeseen on kirjottu pellavainen käärinliina ja viisi punaista ruusua. Valkoinen käärinliina on ryppyinen, ja punaisella silkkilangalla kirjotut verijäljet kertovat Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, julmasta kuolemasta. Viisi ruusua ovat Jeesuksen viiden haavan symbolit. Ruusujen piikkiset varret lävistävät käärinliinan. Violetin antependiumin pellavainen ehtoollisliina on vaihtunut mustan kirkkotekstiilin veriseen käärinliinaan.
Saarnatuolin kirjaliinassa on punainen risti. Sen ympärille on ommeltu pieniä korukiviä, kirkkaita vuorikiteitä. Ne kimmeltävät kuin kyyneleet tai hikipisarat.
Pääsiäispäivinä mustat tekstiilit vaihdetaan valkoisiin, Kristuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Valkoinen on pyhien, autuaiden ja Jumalan väri. Se on myös puhtauden, oikeamielisyyden ja ilon väri. Lappeen kirkon valkoinen kirkkotekstiilisarja on suunniteltu sen sijainti huomioiden. Antependiumin laakea järvimaisema viittaa Saimaaseen ja vesilläoloon. Maiseman keskellä olevan veneen peräsimessä lukee Kristus, laivan nimenä on Taivaan Isä ja nokassa Pyhä Henki kyyhkysen muodossa. Veneen kyydissä on viljaa, elämän ja kasvun symbolina. Olemme samassa veneessä, kaikki. Valkoisen kirjaliinan rukoilevat kädet toistavat alttaritaulun käsiä.
Pääsiäisen sanomassa ovat kuolema ja elämä läsnä
Pääsiäinen on yksi kirkkovuoden isoista juhlista. Helena Vaari suositteleekin kaikkia osallistumaan kiirastorstain messuun ja pitkäperjantain sanajumalanpalvelukseen ja kokemaan vahvan sanoman surusta ja Jeesuksen kuolemasta.
- Ilman sitä emme voisi viettää ylösnousemuksen juhlaa pääsiäisyönä.
Pääsiäisen ajan palveluksissa ja tapahtumissa voikin elää mukana kärsimyksessä, katumuksessa ja ilossa. Kirkkotekstiilit täydentävät sanomaa ja tuovat lisänsä kirkkokansan elämykseen ja kokemukseen.
Lappeen Marian kirkon pääsiäinen
Kiirastorstain messu klo 18
Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10
1. pääsiäispäivän messu klo 10
Lisätietoja Lappeen kirkon kirkkotekstiileistä ja tekstiilitaiteilija Helena Vaarin töistä: www.helenavaari.fi/kirkkotekstiilit/lappeen-marian-kirkko/Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Teksti: Helena Vaari, Eija Fabritius
Kuvat: Eija Fabritius
23.3.2018 15.10