Uutislistaukseen

Kirkon superviikonlopun tapahtumat saivat kymmenettuhannet liikkeelle

Kuluneena viikonloppuna 19.–21.5.2017 järjestetyt kirkon suurtapahtumat Turussa ja Helsingissä ylittivät kävijämääräodotuksensa
Portailla pieni_S.jpg

Turun Kirkkopäivien ja ensimmäistä kertaa Kirkkopäivien yhteydessä järjestettyjen Lähetysjuhlien yhteenlaskettu tilaisuuskävijämäärä kipusi 50 000:een; yksilökävijöitä oli noin 16 000. Helsingissä järjestettyjen Kirkon musiikkijuhlien tilaisuuksien yhteenlaskettu tilaisuuskävijämäärä oli yli 40 000.

Yhteiskunnalliset keskusteluaiheet kiinnostivat Turussa

Turun Kirkkopäivillä yleisöä kiinnostivat erityisesti kirkon ja yhteiskunnan tilanteeseen liittyvät päivänpolttavat keskusteluaiheet. Yksi kärkiaiheista oli turvapaikanhakijoiden ja ilman oleskelulupaa Suomessa olevien ihmisten tilanne, josta keskusteltiin monissa ohjelmissa viranomaisten, kirkon, kolmannen sektorin toimijoiden ja turvapaikanhakijoiden näkökulmista. Aihetta sivuttiin myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja emerituspiispa Eero Huovisen keskustelussa.

Perjantaina uskontojen yhteinen rauhankävely antoi vahvan viestin eri uskontojen yhteisestä työstä rauhan edistäjänä Suomessa ja maailmalla. Kävelylle osallistui noin 600 ihmistä. Rauhankävelyn jälkeen Turun tuomiokirkossa keskustelleet presidentti Tarja Halonen ja arkkipiispa Kari Mäkinen vetivät paikalle lähes täyden kirkollisen kuulijoita.

Seuraavat Kirkkopäivät järjestetään Jyväskylässä 2019. Kirkkopäivien satavuotisjuhlaa vietetään Helsingin Kalliossa Kirkkopäivien alkujuurilla Sovinto100-tapahtumassaLinkki avautuu uudessa välilehdessä 20.−21.1.2018.

Lähetysjuhlat huipentui Suvivirsikirkkoon

Lähetysjuhlien tapahtumista eniten kävijöitä, 1100 kuulijaa, keräsi Musiikkityön juhla, jossa kuultiin ja nähtiin yli 150 esiintyjää Turun Konserttitalon lavalla. Kaikkiaan Lähetysjuhlien tilaisuuskävijämäärä kipusi 8000:een.

Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien yhteinen loppuhuipennus oli Turun tuomiokirkon pihalla vietetty Suvivirsikirkko, jossa arkkipiispa Kari Mäkisen johdolla siunattiin Lähetysseuralle seitsemän uutta lähetystyöntekijää. Ekumeenisessa messussa saarnasi katolisen kirkon piispa Teemu Sippo.

Messias-oratorio ja juhlamessu täyttivät Senaatintorin

Helsingissä järjestetyille Kirkon musiikkijuhlille kokoontui 4 000 seurakuntien kuoro- ja musiikkiryhmäläistä eri puolilta Suomea. Lauantaina 900 laulajan voimin esitetty Händelin Messias-oratorio sekä sunnuntaina vietetty juhlamessu kokosivat Senaatintorille molemmat noin 8000 kävijää. Juhlamessussa saarnasi Helsingin piispa Irja Askola.

Lauantaina Senaatintorilla laulettu Stadin Suvivirsi rikkoi myös aiemmat yleisöennätyksensä, kun kävijöitä laskettiin nyt olleen 4000. Juhlat päättyivät sunnuntain Syntisen virret ja tanssijan taivas -yhteislaulutapahtumaan, jonka jälkeen Helsingin seurakunnat tarjosivat jääkiekon MM-kisakatsomon Suomen pronssiottelulle Senaatintorilla yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton, Helsingin kaupungin ja Veikkauksen kanssa.

Musiikkijuhlien järjestäjiä olivat Suomen kirkkomusiikkiliitto, Suomen kanttori-urkuriliitto, Kirkkohallitus, Kirkkopalvelut sekä Helsingin seurakunnat. Seurakuntien musiikkitoiminta keräsi vuonna 2016 yhteensä 45 500 laulajaa ja soittajaa musiikin pariin.

2017-05-22 08:08:20.0