Oh my God mitä sanoja!

 Meidän ihmisten on usein vaikeaa ymmärtää toistemme sanoja, koska elämme niin erilaisissa kielimaailmoissa. Insinöörit puhuvat omilla sanoillaan, poliitikot omillaan. Nuorilla on omat sanansa. LOL on aikuisillekin tuttu lyhenne, mutta joka päivä keksitään uusia. Joskus mietin, onko hengellinenkin kieli tällaista kaanaankieltä, jota vain harvat ymmärtävät? Pitääkö kyselevä ja Jumalaansa etsivä ihminen ensin lähettää kielikurssille, ennen kuin hän voi ymmärtää mitä kirkoissa puhutaan?

Tänä vuonna juhlimamme reformaattori Martti Luther sanoi kuuluisassa lauseessaan: ”Kristuksen valtakunta on kuulovaltakunta, ei näkövaltakunta, sillä silmät eivät johda ja ohjaa meitä sinne, jossa me löydämme Kristuksen ja opimme tuntemaan Hänet, vaan korvien on tämä tehtävä.” Luterilaiset ovatkin aina korostaneet puhetta ja kuuntelemista. Kun sana kohtaa ihmisen, alkaa siemen kasvaa sielussa. Mutta osaammeko me saarnaajat kylvää sitä ymmärrettävästi? Vai puhummeko omituisia lauseita, jotka eivät kosketa, vaan jäävät etäälle ihmisen arjesta?

Ehkä me nykyihmiset emme ole aina kovin hyviä kuuntelijoitakaan. Lappeen maanviljelijät tietävät, että siemenen itämiseen vaikuttaa ratkaisevasti kylvösiemenen laatu, mutta yhtä paljon myös kylvömaa. Mietin itsekin, olenko avoin kuuntelemaan Jumalan ääntä, joka ei itseriittoiselle ihmiselle ole aina mieluisaa kuultavaa.

Miten me sitten voisimme kuulla Jumalan puheen kaiken melun yli? Haluammeko me edes? Ehkä vastaus on avoin mieli. Usko tulee meihin korvien kautta, mutta sitten se avaa silmämme näkemään ja sydämemme kokemaan Jumalan todellisuuden kaikkialla. Sana on armon lupaus, joka kantaa Kristuksen rakkauden elämäämme. Silti uskoon kuuluu aina myös hapuilu, epävarmuus ja toivo. Usko saa olla vain heikko OMG-huudahdus taivaan korkeuteen. Pieninä ja epäilevinäkin me saamme asettua Jeesuksen turviin.

Anni Paukkala
Vt. kappalainen
Lappeen seurakunta