Lappeenrannan seurakunta avaa tilansa samaa sukupuolta olevien vihkimiselle ensimmäisenä Lappeenrannan seurakunnista

Lappeenrannan seurakuntaneuvosto päätti 20.1.2025 äänin 7-6 avata seurakunnan tilat samaa sukupuolta olevien vihkimiselle.
Seurakuntaneuvosto kävi asiasta pitkän, mutta kunnioittavan keskustelun. Asia oli käsittelyssä kahden seurakuntaneuvoston jäsenen sekä kahden varajäsenen aloitteesta. Lopulta avaamisen puolesta annettiin 7 ääntä, 6 vastusti. Kaksi henkilöä äänesti tyhjää. Neljä jäsentä jätti eriävän mielipiteen päätöksestä.
Lappeenrannan seurakunta on Lappeenrannan seurakunnista nyt ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa vastaavan päätöksen tehnyt seurakunta. Samaa sukupuolta olevat voivat siis jatkossa mennä vihille Lappeenrannan kirkossa (Mannerheiminkatu 1).
Päätös koskee ainoastaan kirkon tilojen käyttöä. Suomen ev.lut. kirkon virallisen käsityksen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen ja seurakuntien tulee noudattaa kirkkolakia ja järjestystä. Piispainkokous kuitenkin kehottaa pidättäytymään rankaisemasta pappeja, jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia.
Mikkelin hiippakunnassa jo useampi seurakunta on tehnyt vastaavan päätöksen
Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta, Taipaleen seurakunta ja Imatran seurakunta ovat tehneet vastaavan päätöksen. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan osalta asia meni Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin päätettäväksi, koska Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoneuvosto ja kirkkoherra olivat erimielisiä seurakunnan tilojen käytöstä.
Taipaleen seurakunnan osalta päätös tehtiin vedoten Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin päätökseen koskien Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaa.
Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli käsitteli kokouksessaan 5.3.2024 Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan tilojen avaamista samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisille ja avioliiton siunaamisille ja päätti, että Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkot ja muut tilat voidaan luovuttaa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimiseen.
Mm. Mikkelin tuomikirkkoseurakunnan kirkkoherran Arja Huuskosen perusteluna on seurakuntalaisten tasapuolinen ja yhdenvertainen kohtelu. Hän myös toi perusteluissaan esille, että asia koskee kirkkotilojen käyttöä eikä avioliittoon vihkimisen teologiaa, josta päättää kirkolliskokous.
Piispa Mari Parkkinen toimi asian esittelijänä tuomiokapitulin istunnossa. Hän toi esille, että oikeusistuimet (HO ja KHO) ovat jo aiemmin ottaneet kantaa muissa seurakunnissa tehtyjen päätösten lainmukaisuuteen. Tuomiokapituli arvioi Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan päätöstä seurakunnan tilojen käytöstä tilanteessa, jossa se voidaan nähdä ristiriitaisena kirkon avioliittokäsityksen kanssa sekä asian pastoraalisia näkökulmia. Tuomiokapitulin arvioissa todetaan, että tilojen avaaminen samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimiselle tai avioliiton siunaamiselle ei muuta kirkon avioliittokäsitystä. Tuomiokapitulin arvioissa tuetaan Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan valtuustoaloitteen ja kirkkoherran esittelyn näkemyksiä seurakuntalaisten pastoraalisesta tukemisesta sekä tasapuolisesta ja yhdenvertaisesta kohtelusta.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon virallinen avioliittokäsitys on miehen ja naisen välinen, jossa kirkon on oikeus pysyä KHO:n 2020 päätöksen mukaan. Seurakunnan tulee toiminnassaan noudattaa kirkkolakia ja -järjestystä. Piispainkokouksen lausunnossa (2020) kehotetaan pidättäytymään rankaisemasta pappeja, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja. Parhaillaan piispainkokous käsittelee sille osoitettua jatkotyöskentelyä avioliittokysymyksestä ja piispainkokouksen esitystä odotetaan lähiaikoina. Vihkivien pappien osalta kirkolliskokous ei ole tehnyt päätöstä.
Lisätiedot

Tervetuloa Lappeenrannan seurakunnan toimintaan.
21.1.2025 13.47