Uutislistaukseen

Sairaalasielunhoitoa jo 100 vuotta

Kirkon sairaalasielunhoito viettää tänä vuonna 100-vuotissyntymäpäiviä.

Sairaalapotilaan kädet.

Ensimmäinen päätoiminen seurakuntien palkkaama sairaalasaarnaaja Kullervo Robert Ilmonen aloitti työnsä Helsingissä Lapinlahden sairaalassa 100 vuotta sitten, 1. lokakuuta 1925. Ensimmäinen naisteologi sairaalasielunhoitajan tehtävässä aloitti 30 vuotta myöhemmin vuonna 1955.

Sairaalapappi kunnioittaa keskustelukumppanin vakaumusta

Sairaalapappi auttaa ja tukee elämän muutostilanteissa, kriisin keskellä, vakavassa sairastumisessa ja kuoleman läheisyydessä. Tuen tavoitteena on tukea potilasta tai läheistä oman elämän syvempään ymmärtämiseen ja merkityksellisyyden löytämiseen. Sairaalapappi on myös työpaikkapappi. Hän on henkilökunnan tukena esimerkiksi vaikeiden hoidollisten tilanteiden purussa. Työnohjaajan koulutuksen saaneet sairaalapapit toimivat henkilökunnan työnohjaajina.

Sairaalapapit ovat koulutukseltaan teologian maistereita. He ovat saanet pappisvihkimyksen ja käyneet sairaalasielunhoitajan erityiskoulutuksen (60 op). Sairaalapappi työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollossa, pääasiassa sairaalassa, kotisairaalassa ja kotisairaanhoidossa.

Sairaalapapit työskentelevät pääasiassa arkisin, mutta resursseista riippuen he päivystävät myös viikonloppuisin. Viikonloppupäivystykseen osallistuvat joillakin paikkakunnalla myös seurakuntapapit. Työ perustuu hyvinvointialueen ja seurakunnan väliseen sopimukseen. Kokopäiväisiä sairaalapappeja on tällä hetkellä 115.

Juhlavuosi näkyy kirkon viestinnässä, sairaalasielunhoidon neuvottelupäivillä sekä radion aamu- ja iltahartauksissa ja tv:n jumalanpalveluksissa.

Linkkejä aiheesta:
Sairaalasielunhoito Lappeenrannan seurakuntayhtymässä 
Kirkko Helsingissä: Sairaalasielunhoito 100 vuotta 

15.1.2025 11.21