Uutislistaukseen

Kynttilä rakkaan muistoksi

Hautausmaat täyttyvät jouluna kynttilöistä. Aina haudalle ei kuitenkaan pääse silloin kuin haluaa. Tällaisissa tapauksissa apuun rientävät seurakuntien nuoret, jotka sytyttävät kynttilän toivotulle haudalle pyynnöstä.

pyhäinpäivä

VAIKKA TAPA polttaa elävää tulta haudoilla juontaa juurensa jo antiikin ajoista, kynttilöitä on viety hautausmaille vasta reilu sata vuotta. Nykyään rakkaan muistoksi voi sytyttää kynttilän myös netissä.

KUSTAA VILKUNAN mukaan ensimmäinen varma tieto suomalaisesta hautakynttilästä on vuodelta 1921, jolloin Helsingin Vanhalla hautausmaalla poltettiin kynttilää nuorena kuolleen tytön muistoksi. Tapa yleistyi pikku hiljaa, vaikka vuosisadan alkupuolella kynttilät olivat kalliita, eivätkä edes soveltuneet ulkokäyttöön. Sota-aikana kynttilöistä oli pulaa kuten monesta muustakin tarvikkeesta, mutta sotien jälkeen tapa elpyi, kun sankarivainajia haluttiin kunnioittaa elävällä tulella.
           Suomessa elävä tuli ja vainajat liitetään myös vanhaan Mikkelinpäivään sekä elonkorjuujuhlaan, joita vietettiin muinoin vuoden vaihteen juhlana. Ennen vanhaan uskotiin, että vuodenvaihde oli vaarallista ja poikkeuksellista aikaa, jolloin pahat henget olivat liikkeellä. Kekrituliksikin kutsutut tulet karkottivat pahoja henkiä ja samalla kokosivat ihmiset yhteen. Monet näistä vanhoista tavoista ovat siirtyneet myös meidän kristilliseen joulunviettoomme.

NYKYÄÄN HAUTAUSMAAT peittyvät jouluna ja pyhäinpäivänä kynttilämereen, kun ihmiset muistavat pois nukkuneita läheisiään.
         Aina haudalle ei pääse silloin kuin haluaa. Varsinkin pyhäinpäivänä ja jouluna olisi mukava viedä kynttilä toisella paikkakunnalle siunatun ystävän haudalle. Toisinaan oma terveys tai matka saattavat estää hautausmaalle menon.
         Lappeenrannassa tällaisissa tapauksissa apuun rientävät seurakuntien nuoret, jotka sytyttävät kynttilän toivotulle haudalle pyynnöstä. Kuluvan vuoden pyhäinpäivänä nuoret veivät noin 20 kynttilää kaupungin eri puolilla oleville hautausmaille.
         – Olen tottunut käymään perheen kanssa haudoilla pienestä tytöstä saakka jouluna ja muina juhlapyhinä, kertoo Emilia Pylkkänen, joka on mukana MatkaLife –hankkeessa.
          Hankkeessa nuoret keräävät rahaa mm. tarjoamalla siivous- ja asiointiapua pientä korvausta vastaan ja käyttävät sitten tienaamansa rahat ensi keväänä Thaimaan Mukdahaniin suuntautuvaan matkaan.
          – Olemme valmistautuneet viemään jouluna vielä enemmän kynttilöitä haudoille, sanoo Pylkkänen.
          – On todella palkitsevaa, kun voi tuottaa hyvää mieltä, hän hymyilee.
          – Samalla oma unelmamatka tulee askeleen lähemmäksi.

KYNTTILÄN VOI NYKYÄÄN sytyttää myös verkossa. Mm. sytytakynttila.com –sivusto tarjoaa mahdollisuuden muistaa läheistä virtuaalisella kynttilällä. Bittiavaruudessa palava kynttilä on paitsi kätevä myös ympäristöä säästävä vaihtoehto.
          Sivusto on perustettu vuonna 2001 ja tähän mennessä sinne on sytytetty jo lähes 600.000 kynttilää.
         Tutkimusten mukaa virtuaalinen sureminen ei kuitenkaan ole syrjäyttänyt hautausmaalla käymistä, mikä näkyy myös Lappeenrannan hautausmailla niin pyhäinpäivänä kuin jouluna.

 

  • Jos sinulla itselläsi ei ole mahdollisuutta käydä haudalla jouluaattona, seurakunnan nuorten MatkaLife-ryhmäläiset vievät kynttilän puolestasi Lepolan, Ristikankaan, Ylämaan, Nuijamaan, Lepoharjun ja Vanhalle hautausmaalle. 
  • Ota yhteyttä pe 16.12. mennessä:
    Reetta Karjalainen, puh. 040 3126307
    Maarit Berg, puh. 040 3126330
    (etunimi.sukunimi@evl.fi)
  • Hinta: 10 € (sis. kynttilän, paloaika n. 60 h)
  • Maksulla tuet seurakuntamme nuorten lähetysmatkaa Mukdahaniin Thaimaahan kesällä 2017

Marjatta Kupias

2016-11-23 11:02:01.0