Kaatumavaarallisia puita poistetaan Lauritsalan kirkon tontilta
Lauritsalan kirkon ja seurakuntakeskuksen tontin yksittäisten puiden kunto tutkittiin erikseen arboristin toimesta sen jälkeen, kun viime vuonna puistikosta kaatui itsekseen lehmus. Laajojen läpäisemättömien pinnoitteiden vuoksi kasvuolot puille eivät ole olleet optimaaliset. Tästä syystä kesäkuussa tehtiin rakenne- ja hoitoleikkauksia jäljelle jääville puille niiden pitkäikäisyyden parantamiseksi. Kuntotarkastuksen perusteella joudumme poistamaanpuolen vuoden sisällä tontilta kaatumavaarallisina kaksi koivua ja kaksi vaahteraa sekä seurakuntakeskuksen tontilta kaksi koivua. Kaadoille on haettu lausunnot ja luvat museovirastolta sekä Lappeenrannan kaupungin rakennusvalvonnalta, jotka olivat toimenpidettä puoltavia. Pahoittelemme, kaatotyöstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa 22.7. - 27.7.2024 välisenä aikana (säävaraus).
17.7.2024 10.03