Uutislistaukseen

Talvitervehdys omaisille Lappeenrannan seurakuntien hautaustoimesta

Hautausmaa kynttilät 1920 x 1080.png

Hautausmailla on tänäkin vuonna kaunis lumipeite. Tunnelmaa kaunistavat monet kynttilät varsinkin joulun aikaan.

Seurakuntayhtymän ympäristödiplomiin viitaten haluamme hautaustoimen puolesta kannustaa omaisia käyttämään sukuhautapaikoilla mahdollisimman ekologisia materiaaleja kynttilöiden ja muiden haudoille tuotavien tervehdysten suhteen. Samoin toivomme periaatetta, että vie mennessäsi, tuo tulleessasi. Nämä hautapaikat siistitään hautaustoimen puolesta kynttilä- ja kukkajätteestä vasta keväällä lehtien poiston yhteydessä. Tehostamme kuitenkin tänäkin jouluna jätteenkeräilyä. Säiliöitä tyhjennetään sen mukaisesti useammin.

Uurnapuistojen, muistolehtojen ja muualle haudattujen muistelupaikan yhteiset muistelualueet siistitään säännöllisesti kynttilä- ja kukkajätteestä. Joulun aikaan tehostamme näitäkin tehtäviämme, sillä lämpimiä kynttilätervehdyksiä tuodaan edesmenneille rakkaille ilahduttavan suurissa määrin. Koska uurnapuistoon ja muistolehtoon ei muodostu hautapaikkaoikeutta, näiden hauta-alueiden muistelupaikat ovat luonteeltaan neutraaleja. Omaiset voivat jättää vainajalle myös yksilöidynkin tervehdyksen, mutta vain hetkellisesti. Yhteiset muistelualueet ovat satojen ihmisten muistelupaikkoja. Siksi tulee huomioida, että näille paikoille ei tulisi jättää uudelleen käytettäviä kynttilälyhtyjä tai muita esineitä. Kukat tai mahdollisimman ekologiset kertakäyttökynttilät on paras tapa muistaa näille alueille haudattuja läheisiä.

2022-12-16 11:09:00.0