Uutislistaukseen

Seurakuntavaalit päätökseen

Uudet luottamushenkilöt aloittavat 1.1.2023.

kättely 281122.jpg

Vuoden 2022 seurakuntavaalit on käyty ja kokonaisuudessaan Lappeenrannan seurakuntayhtymän seurakunnissa äänestysaktiivisuus jäi kauas edellisestä vaalista. Kaikissa seurakunnissa jouduttiin nyt todistamaan seurakuntavaalien kiinnostavuuden hiipumista. Edellisen kerran kärkipaikan haltija Joutsenon seurakunta sai tyytyä 7,5 % äänestysvilkkauteen edellisen vaalin 10,5 % sijaan, ollen kuitenkin Lappeenrannan alueen aktiivisin seurakunta. Muutoin Lappeenrannan seurakunnissa äänestettiin varsin laiskasti, sillä äänestysprosentit olivat vain noin kolmasosan valtakunnallisesta keskiarvosta, joka oli 12,7 %.

– Kaikille ehdolla olleille suuri kiitos siitä, että olette olleet vaaleissa ehdolla. Ja erityisonnittelut teille, jotka olette tulleet valituiksi seurakuntaneuvostoihin tai yhteiseen kirkkovaltuustoon. Edessä on mielenkiintoinen nelivuotiskausi, joka pitää sisällään myös suuria haasteita väestö- ja talousennusteiden valossa. Meillä on haasteita ja haasteet voidaan ratkaista, näin haluan uskoa, pohtii YKN:n puheenjohtaja Hannu Haikonen.

Seurakuntayhtymässä pidettiin vaalit neljässä seurakunnassa viiden asemasta

Seurakuntayhtymämallissa käydään jokaisessa seurakunnassa kahdet vaalit, yhteensä tämä tarkoittaa Lappeenrannan seurakunnissa 10 eri vaalia. Tänä vuonna Lappeenrannan seurakuntayhtymän seurakunnista vaalit käytiin poikkeuksellisesti neljässä seurakunnassa, sillä Sammonlahden seurakunnassa ei saatu aktivoitua riittävästi ehdokkaita vaaleihin.

Sammonlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston vaali puolestaan siirtyi vuoden 2023 puolelle ehdokkaiden vähyyden vuoksi. Varsinainen vaalipäivä Sammonlahden seurakuntaneuvoston vaalissa tulee olemaan 26.3.2023. Mahdollinen ennakkoäänestys tässä vaalissa pidetään 14.-18.3.2023. Äänestyspaikoista ja -ajoista tiedotamme lähemmin verkkosivuillamme ja Facebook-tileillämme.

Noin puolet uusia valtuutettuja 

Monissa seurakunnissa sekä seurakuntaneuvostojen että yhteisen kirkkovaltuuston jäsenistö uusiutui merkittävästi, lähes kaikissa sekä seurakuntaneuvostoihin, että yhteiseen kirkkovaltuuston valituista noin puolet olivat uusia edustajia. Lauritsalan seurakuntaneuvostoon valittiin jopa 8 uutta jäsentä yhteensä 12 luottamushenkilön joukosta. 

Luottamushenkilöiden sukupuolijakauma on aiempaa tasaisempi, vaikkakin miehet yhä edustavat enemmistöä eri neuvostoissa ja yhteisessä kirkkovaltuustossa. Ero ei kuitenkaan enää ole niin merkittävä kuin aiempina vuosina. Nuoria ei tällä kertaa ole kovin paljon luottamushenkilöissä edustettuna, mikä on saattanut vaikuttaa myös nuorten 16–17-vuotiaiden äänestysaktiivisuuteen. 

Seurakuntaneuvostojen ja yhteisen kirkkovaltuuston luottamushenkilöt toimivat seuraavat neljä vuotta, 1.1.2023–31.12.2026.

Lisätietoja vaalituloksista seurakunnittain: 
https://www.seurakuntavaalit.fi/tuloksetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
https://seurakuntavaalit.ehdokaskone.fi/vaalituloksetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
https://www.lappeenrannanseurakunnat.fi/seurakuntavaalitLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

2022-11-28 11:43:00.0