Uutislistaukseen

Seurakuntavaalien ehdokkaat on listattu

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi 15.9.2022. Ehdokkaat ovat nyt selvillä ja julkaistu.

 

Lappeenrannan alueella käydään viiden seurakunnan seurakuntaneuvostojen vaalit sekä yhteisen kirkkovaltuuston vaalit, johon äänestetään jokaisen seurakunnan edustajisto. Vaalit ovat erilliset, joten äänestäjät äänestävät kaksissa eri vaaleissa ja kahdella eri lipulla oman seurakuntansa edustajaa.

Yhteisessä kirkkovaltuustossa on jäseniä yhteensä 51 valtuustokaudella 2023-2026, jotka koostuvat eri seurakuntien edustajista seurakunnan koosta riippuen. Seurakuntaneuvostoihin valitaan 12-14 jäsentä kuhunkin. Ehdokkaat voivat olla ehdolla kumpaankin päätöksentekoelimeen tai vain toiseen. Äänestäjä voi äänestää eri edustajaa (tai samaa) kumpaankin näistä.

Kiinnostus seurakuntapäättämistä kohtaan on ollut laskussa koko 2000-luvun, samalla kun kirkon jäsenmäärä on laskenut. Ilmiö on valtakunnallinen, joskin alueellisia eroja on löydettävissä. Tämä siitäkin huolimatta, että seurakuntien päättäjät päättävät monista yhteiskunnallisestikin tärkeistä asioista, kuten seurakuntien rahankäytöstä, omaisuuden hoidosta ja strategisista toiminnan linjauksista ja avustustoiminnasta sekä henkilökunnasta. Päättäjät saavat siten aitiopaikan ev.lut.seurakuntien toimintaan ja voivat vaikuttaa niihin palveluihin, joita seurakunnat jatkossa tuottavat.  

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, Lappeenrannan seurakunnan kirkkoherra Hannu Haikosen mielestä seurakuntavaalit on yhtä raskas järjestelmä kuin valtiolliset tai kunnallisvaalit. - Ehdokasasettelu on tärkeässä roolissa, vaikkakin ehdokashankinta on yksityisten seurakuntalaisten vastuulla, ei puolueiden.

Ehdokkaat on nyt valittu ja edessä on itse vaalin järjestäminen. - Demokratian kannalta olisi hyvä, että ehdokkaita olisi runsaasti ja että äänestysvilkkaus olisi korkealla. En halua päättäjien valtaa vähentää, mutta mielestäni olisi syytä miettiä voisiko luottamushenkilöt valita kevyemmällä järjestelmällä, sanoo Haikonen. 

82 henkilöä ehdolla Lappeenrannan seurakuntien luottamuselimiin

Lappeenrannan seurakuntien luottamustehtäviin on tarjolla seurakuntaneuvostoihin 62 paikkaa ja yhteiseen kirkkovaltuustoon 51 paikkaa. Lisäksi valitaan kuhunkin elimeen varajäsenet. Katso seurakunnittaiset jakaumat:

Joutsenon seurakunta (jäseniä 7101)

  • paikkoja valtuustossa 8, ehdokkaita 11 (3 varajäsentä valitaan)
  • paikkoja seurakuntaneuvostossa 12, ehdokkaita 13 (yksi varajäsen valitaan)

Lappeen seurakunta (jäseniä 9397)

  • paikkoja valtuustossa 9, ehdokkaita 16
  • paikkoja seurakuntaneuvostossa 12, ehdokkaita 16

Lappeenrannan seurakunta (jäseniä 17624)

  • paikkoja valtuustossa 16, ehdokkaita 26
  • paikkoja seurakuntaneuvostossa 14, ehdokkaita 27

Lauritsalan seurakunta (jäseniä 8295)

  • paikkoja valtuustossa 9, ehdokkaita 13
  • paikkoja seurakuntaneuvostossa 12, ehdokkaita 13

Sammonlahden seurakunta (jäseniä 8344)

  • paikkoja valtuustossa 9, ehdokkaita 8
  • paikkoja seurakuntaneuvostossa 12, ehdokkaita 9

Yhteensä Lappeenrannan alueella seurakuntien jäseninä on 50 761 henkilöä (31.12.2021 tilanne).

Äänestä marraskuussa

Ennakkoäänestys pidetään 8.-12.11. ennakkoäänestyspisteissä, joita on ympäri kaupunkia. Ennakkoäänestyksessä kussakin pisteessä voit äänestää kaikkien seurakuntien vaaleissa oman seurakuntasi ehdokkaita. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 20.11. Tällöin äänestää voi ainoastaan oman seurakunnan toimipisteessä, yleensä kirkossa tai läheisessä seurakuntatalossa.

Lisätietoja äänestyspaikoista ja ehdokkaista tulee lähiaikoina vaalisivuillemme www.lappeenrannanseurakunnat.fi/seurakuntavaalitLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätietoa ehdokkaista ja äänestämisestä saat myös 26.10. ES keskiviikon välissä ilmestyvästä vaaliextrastamme.

Lisätietoja:

Lappeenrannan seurakunta ja yhtymävaalit:

kirkkoherra Hannu Haikonen, p. 040 3126 300

Lappeen seurakunta:

kirkkoherra Mika Lehtola, p. 040 3126 601

Lauritsalan seurakunta:

kirkkoherra Pentti Berg, p. 040 3126 400

Joutsenon seurakunta:

kirkkoherra Tero Kalpio, p. 040 3126 700

Sammonlahden seurakunta:

kirkkoherra Juha Eklund, p. 040 3126 500

sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@evl.fi

2022-09-19 15:39:39.0