Kellotapuli ja kirkonkellot

SOILE RINNO  - Pyhästä näkyväksi : Lappeen Marian kirkko - sukupolvien perintö

Kellotapuli ja kirkonkellot Lappeen kahtamoisen lanterniinia eli kupolin lyhtyä ei suunniteltu kirkonkelloja varten Katariinan kirkon tapaan, niissä siihen oli sijoitettu vielä tuntikellokin. Ulrika Eleonooran kirkossa lanterniiniin sijoitettiin kirkonkellot, mutta tuntikello raatihuoneelle paremman näkyvyyden vuoksi. Aiemmassa Lappeenrannan ja Lappeen yhteisessä kirkossa oli kellotorni erillään itse kirkosta, tosin niin lähellä, että sen sanotaan tuhoutuneen tulipalossa vuonna 1790 yhdessä kirkon kanssa. Tulen saaliiksi jäivät myös ainoat kaksi kirkonkelloa, vuonna 1679 valettu kauppias ja kirkkoväärti Peter Schluterin lahjoittama sekä vuonna 1772 Tukholmassa Gerhard Meyerin valama pienempi kello.

Uuteen kirkkoonsa seurakunta sai lappeenrantalaiskauppias Dmitri Slassnikoffin lahjoituksena vaatimattoman kellon, jonka kerrotaan painaneen vain 33 kiloa. Se sijoitettiin kirkon pääoven eteen rakennettuun kellojalkaan. Jo kirkon rakennustyön aikana oli rakennusmestari Juhana Salonen tiedustellut pitäjänkokoukselta tarvetta erillisen tapulin suunnittelemiseen. Uudet kirkonkellot olivat seurakunnan toiveissa, mutta kun niiden hankkimisen tehtäväkseen saanut viipurilainen kauppias Lindh ilmoitti kellojen korkeita hintoja, asia raukesi toistaiseksi.


Kirkon vihkiäisten lähestyessä kellon hankintaan palattiin uudelleen ja valtuutettiin talolliset Antti Kijala ja Juho Rantanen hankkimaan uusi kello Pietarista asti. Sen hinta oli 300 ruplaa ja hankintavaiheet ovat luettavissa vielä tänäänkin kellon yläreunaa koristavan palmettinauhan alla:

"TULKAT WEISAKAT KITOSTA HERRALLE.
PS: 95: v:1 PUF 15 13."

Alareunaa kiertää kirjoitus:
Rivi 1: "TÄMÄ KELLO ON JUMALALLE KUNNIAXI : IA LAPPWEDEN JA LAPPENRANNAN SEURAKUNDAIN YHTEISEXI TARPEXI, NIJDEN KUNNIALLISTEN"
Rivi 2: "JÄSENDEN YHTEISELLÄ KUSTANNUXELLA, OSTETTU St PJETARBORISTA, 300 RUBLALLA, SEURAKUNDAIN KIRKOHERRAN HER: SWEN WILH. LÖFBERGIN JA KIRKO-WÄRTIN, HER CARL BOSTRÖMMIN:"
Rivi 3: "TOIMITUXEN KAUTA WUONNA 1794:"
Rivi 4: : I : B. : .”

Kellon kustannukset päätettiin jakaa tasan kaikkien seurakuntalaisten kesken mutta maksusta kuitenkin vapautettiin lapset, rutiköyhät ja ikivanhat ihmiset. Koska kello näin oli todistettavasti kaikkien yhteinen, ei hautajaisiin kuuluvasta kellonsoitosta enää peritty ylimääräistä maksua.

Seurakunnan varat eivät riittäneet kohta kirkonrakentamisen jälkeen kellotapuliin, ja oli tyydyttävä samantapaiseen kellonjalkaan kuin aiemminkin. Siihen ripustettiin kauppias Slassnikoffin lahjoittaman kellon viereen uusi Pietarista hankittu kello. Hirsinen kellonjalka todettiin kuitenkin pian huonokuntoiseksi, ja sitä piti korjata tai jopa uusia jo vuonna 1802, jolloin Murron mukaan kirkkoaidan viereen rakennettiin uusi kellotapuli.

Vanhan kellotapulin pelättiin kaatuvan, ja pitäjänkokous otti 1809 tapulin rakentamisen esille. Työhön ryhdyttiin rakennusmestari Juhana Rantasen [Johannes Randainen] johdolla ja tätä varten saatiin hirret kirkkoherran virkatalon vanhasta asuinrakennuksesta. Pitäjäläiset tekivät itse osan työstä, osan taas tehtävään palkatut kirvesmiehet. Kellotapuli päätettiin kattaa rautapellillä ja sitä varten kannettiin suuremmilta taloilta 1 rupla 20 kopeekkaa, keskisuurilta puolet vähemmän, kun taas pieniltä vain 40 kopeekkaa kultakin. Kellotapuli jäi kirkon länsipuolelle, ja kun kirkkotarhan ympärille rakennettiin suunnilleen samoihin aikoihin kahdeksankulmainen kiviaita, oli tapuli kiinni sen länsikulmauksessa. Seurakunnan tilikirjojen mukaan Rantasen palkkio oli 65 ruplaa ja kirvesmiesten yhteensä 288,20. Kaikkine eriteltyine kuluineen tervattu kellotapuli tuli maksamaan 543,96 ruplaa.

Seurakunnat lienevät olleet tyytyväisiä sekä tapuliin että kelloihin, mutta aikanaan tapuli alkoi rapistua niin pahoin, että uutta ja entistä painavampaa kirkonkelloa ei enää uskallettu ripustaa siihen, koska tapulin pelättiin kelloa soitettaessa hajoavan. Pitäjänkokouksessa 1848 oli jo neuvoteltu uuden kellon hankkimisesta toisen, mitättömän tilalle. Tällä tarkoitettiin varmaankin Slassnikoffin lahjoittamaa pientä kelloa. Kauppaneuvos Carl Savander lahjoitti hankkeen vauhdittamiseksi 50 ruplaa, ja innostuneet seurakuntalaiset päättivät, että jokaisen ripillä käyvän on maksettava 15 kopeekkaa. Samalla kertaa päätettiin jo, että uusi kello tilattaisiin joko K. A. Osbergin konetehtaasta tai Carl Ludvig [Kaarlo] Färdingiltä Luvialta ja että sen tulisi olla painoltaan 80 paunaa (1310 kg). Osbergin konetehdas oli valanut lähes viisikymmentä kirkonkelloa ja oli tunnettu tuotteliaisuutensa takia, mutta laatusyyt mahdollisesti puolsivat tilausta Färdingin suuntaan.

Seppä Mikael Rostedt oli perustanut Luvian Peräkylään pajan vuonna 1828 ja hankki kellonva lajan oppinsa Tukholmasta. Hänet tunnetaan erityisesti Turun tuomiokirkon lyöntikellojen valajana. Carl Ludvig Färding (1817-1893) tuli Rostedtille oppipojaksi ja tämän kuoltua vuonna 1839 jatkoi toimintaa itsenäisesti. Färding toimitti erikokoisia kirkonkelloja yhteensä 13 kirkkoon eri puolille Suomea.

Kellon hankkimisen tiimoilta löytyi pari kiintoisaa dokumenttia. Vt. kirkkoherra Anders Gustaf Hahl päiväsi Lapveden pappilassa 9. joulukuuta keräyslistan, johon hän vetoavin sanankääntein pyytää seurakuntalaisia suuremman kirkonkellon yleisesti tunnetun tarpeen vuoksi merkitsemään nimikirjoituksellaan lahjoituksen ja viereiseen sarakkeeseen rahasumman. Vt. kirkkoherra Hahl on puolisonsa kanssa näyttänyt esimerkkiä, sillä kahdella ensimmäiselle riville on heidän lahjoituksinaan kirjattu 2 ja 1 ruplaa hopeassa. Nimilistaa kertyi kolme tiheään kirjoitettua sivua ja loppusummaksi yhteensä 61 ruplaa ja 86 ja puoli kopeekkaa. Samaisessa arkistolähteistössä on 24.8.1849 päivätty myös vt. kirkkoherra Hahlin allekirjoittama kuitti raatimies N. T. Arppen maksamasta Lappeenrannan kaupungin osuudesta 48 ruplaa 5 kopeekkaa hopeassa kirkonkelloa varten. Näin lappeenrantalaiset osallistuivat kirkonkellon hankintaan komealla osuudella, mistä aikanaan jäi myös "kuittaus" valettuna itse kelloon.

Seuraavana vuonna tehtiin päätös hankinnasta ja kello tilattiin Färdingiltä, jolle lähetettiin 105 kiloa vaskea materiaaliksi. Sen on arveltu olevan vuoden 1790 tulipalossa tuhoutuneista kelloista, mutta koska missään ei tämän jälkeen enää näy mainintoja Slassnikoffin lahjoittamasta pienestä kellosta, on sekin ehkä käytetty uuden kellon hankintaan. Jaakko Kokko Iitiältä sai 28 ruplan palkkion ensin materiaalin viemisestä Luvialle ja sitten valmiin kellon kuljettamisesta sieltä.

Uusi kello oli kuitenkin aiottua tai jopa tilattua pienempi, painoltaan 84 leiviskää (715 kg), ja sen hinnaksi tuli 2652 paperiruplaa. Summa on 10.12.1849 päivätyn kuitin mukaan maksettu kahdessa erässä ja loput kelloa noudettaessa. Kellon hankintatiedot ovat kalustoluettelon mukaan seuraavat:

"Yläreunassa 2 keveätä vastakkaista koristenauhaa, joissa pystyjä kukkaoksia. Alareunassa on nauhassa koristeena laakeriseppeleiden sisällä olevat lyyrat. Kyljessä lehtikiemuran välissä kirjoitus: LAPPEENRANNAN JA LAPPVEDEN SEURAKUNTAIN KIRKON KELLO WUONNA 1849 VALANUT LUVIALLA C: L: FÄRDING

Vastakkaisella sivulla on lehtikiemuroiden ja enkelinpäiden keskellä kirjoitus:
TULKAAT SILLÄ KAIKKI OVAT VALMISTETUT

Kirjoituksen päällä on auringon, ristin ja kukkien muodostama ornamentti.

Uusi kello havaittiin kuitenkin liian raskaaksi eikä sitä uskallettu sijoittaa vanhaan kellotorniin, vaan hautausmaan portin viereen väliaikaiseen kellojalkaan odottamaan uutta kunnollista tapulia.


 

Vihdoinkin uusi kellotapuli
Uusi kellotapuli on siis runsaat puoli vuosisataa kirkkoa nuorempi ja edustaa myös toisenlaista arkkitehtuuria. Vuoden 1850 alussa tehtiin päätös ja pyydettiin tuomiokapitulia hankkimaan tapulia varten piirustukset. Enää ei tehtävään ajateltu siis kansanmiehiä, vaan ne tilattiin ajan tavan mukaan Yleisten rakennusten intendentinkonttorilta Helsingistä, ja piirustukset on allekirjoittanut arkkitehti Ernst Löhrmann (1803–1870). Saksalaissyntyinen arkkitehti siirtyi Suomeen 1841 ja toimi Carl Ludvig Engelin jälkeen intendentinkonttorin ja myöhemmin yleisten rakennusten ylihallituksen ylitirehtöörinä vuoteen 1867. Hänen kynänjälkensä elää lukuisissa kirkollisissa rakennuksissa. Hän myös vakiinnutti uusgotiikan arkkitehtuuriimme.


Lappeen kellotapulin piirustusten täydelliset sarjat kaikkine yksityiskohtineen ovat säilyneet Kansallisarkistossa, ja näiden piirustusten mukaan se myös näkyy toteutetun. Tapulista suunniteltiin nelikerroksinen, pääasiassa hirsirunkoinen ja laudalla vuorattu. Ensimmäinen kerros on raudalla poltetuista tiilistä ja rappaamaton. Korkeus oli 14 ja puoli kyynärää, ja tapulin kattotuoliin asti korkeus olisi 44 ja puoli kyynärää. Katto tehtiin pellistä.

Ensimmäinen kustannusarvio, 4476,79 ruplaa, oli päivätty piirustusten mukaan 13.11.1852.
Toinen tarkempi, huolellisesti puhtaaksikirjoitettu ja tarkkaan työselostukseen liittyvä erittelee kaikki materiaalit 2653 ruplaan ja 60:een ja puoleen kopeekkaan hopeassa. Työpalkat ja sekalaiset kulut sisältävät muun muassa maalaamisen, yhteensä 1449 ruplaa 99 ja puoli kopeekkaa. Yhteissumman on allekirjoittanut Hampus Dahlström 15.12.1852 korjattuna 4216,28 ruplaa hopeassa. Kellotapulin rakentamisestakaan ei selvitty ilman lisärahoituksen keräämistä, sillä päätettiin periä 10 kopeekkaa jokaiselta ripillä käyvältä seurakuntalaiselta ja 3 ruplaa manttaalilta. Vaivaiset ja kirkonmiehet vapautettiin maksuista.

Rakentamista viivyttivät kirkkotarhan ja sitä ympäröivän maa-alueen omistusoikeuden epäselvyydet. Molemmat seurakunnat olivat vuoden 1853 pitäjänkokouksessa yksimielisiä sen kuulumisesta yhteisesti molemmille seurakunnille. Uutta tapulia oli suunniteltu kirkosta hautausmaalle vievän tien ja Lappeenrannasta Viipuriin johtavan tien väliselle peltoalueelle, jonka kaupunkiseurakuntalaiset esittivät liitettäväksi yhteiseen kirkkoalueeseen. Tonttikysymys oli näin ratkaistu joustavasti. Tapulin rakennusurakan sai kauppaneuvos Carl Savander 4500 hopearuplan hinnasta, vaikka halvempiakin tarjouksia oli esitetty. Uusi kellotapuli valmistui urakkaehtojen mukaan vuoteen 1856 mennessä. Vanha ja pitkään käyttämättä ollut kellotapuli myytiin huutokaupalla ajuri Pietari Bruunille 21 hopearuplan hinnalla.

Kellotapuli lienee maalattu heti valmistumisensa jälkeen. Sen värityksestä on säilynyt tietoa Fredrik W. Chydeniuksen matkakertomuksessa vuodelta 1887, jolloin hän Liperin matkallaan pysähtyi Lappeenrannassa 6.5. Kaupungin ja sen rakennukset hän toteaa sangen vaatimattomiksi, mutta Lappeen kirkkoa ja sen tapulia hän kuvailee yksityiskohtaisemmin:
 Kellotapuli on 60 askeleen etäisyydellä itse kirkosta. Se käsittää neljä kerrosta, ensimmäinen tiilestä ja muut puusta rakennetut, maalattu valkoiseksi, harmaaksi ja hyvin vaalean vihreäksi — .

Erikoisena yksityiskohtana paljastuu kirkonkokouksen pöytäkirjasta 28.1.1887 esitys madaltaa kellotapulia yhdellä kerroksella. Asia jäi rakennustoimikunnalle harkittavaksi, ja kun esityksen mahdollisia perusteluja ei asiakirjoissa ole yksilöity, on ehdotusta vaikea ymmärtää. Kuten nyt tiedämme, ei esitys onneksi koskaan toteutunut. Samanlainen ajatus oli tuotu kokouksessa esille jo 18.1.1853 pian piirustusten valmistuttua ja ehkä rakennustöiden jo alettuakin, mutta se kaatui talollinen Juhana Kärjen kovaan vastustukseen, ja niin päätettiin rakentaa tapuli senaatin vahvistamien piirustusten mukaan. Yhdenkin kerroksen rakentamiskulujen säästö oli voinut rakennusvaiheessa olla madaltamisen kimmoke, mutta vuonna 1887 se olisi enää ollut pelkkä lisäkustannus aina muutenkin niukassa taloudessa.

// ]]>