Uutislistaukseen

Lappeenrannan seurakunnat voitti toisen palkinnon kirkon KirTEKO-kilpailussa

Palkinnon kävivät noutamassa Turun kirkkopäivillä pääluottamusmies Anne Seino, (Kirkon alat ry.) henkilöstöasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Unto Kiljunen, pääluottamusmies Toni Pussinen (JUKO) ja henkilöstöpäällikkö Jussi Korpinen.
Palkinto pieni_THUMB.jpg

KirTEKO-kilpailun avulla pyritään tekemään näkyväksi seurakunnissa tehtävää työtä ja työelämän kehittämistä sekä innostamaan ja kannustamaan työpaikkoja uudistumaan tulevaisuuden työpaikoiksi. Kilpailun järjestävät Kirkon työelämä 2020 -ohjelman (Kirteko) toimijat yhteistyössä Kevan kanssa.

Kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan puheenjohtajisto myönsi KirTEKO 2017 -kilpailun ensimmäisen palkinnon Haminan seurakunnalle. Seurakunta palkittiin hankkeesta, jossa se kehitti työyhteisöä ja laati yhteisen strategian hyödyntäen voimauttavaa valokuvausta.

Toinen palkinto myönnettiin Lappeenrannan seurakuntayhtymälle hankkeesta, jonka tavoitteena oli luoda avoin, luottamuksellinen ja sopimuksiin pohjautuva toimintaympäristö strategian ja henkilöstöohjelman päivittämisen avulla. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä sai kolmannen palkinnon hankkeesta, jossa varhaisen tuen osaksi rakennettiin sovunrakentamiseen perustuvaa työyhteisökulttuuria.

Kirkon työelämän kehittämiskilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. KirTEKO-kilpailu on osa Kirkon työelämä 2020 -ohjelman toimintaa, ja sen taustalla on kansallinen työelämän kehittämisstrategia sekä Työelämä 2020 -hanke.

Palkinnot jaettiin Turussa 19.–21.5. järjestettävillä Kirkkopäivillä.

Lisätietoja:

Henkilöstöpäällikkö Jussi Korpinen, Lappeenrannan seurakunnat, p. 040312 6201

23.5.2017 09.56