Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Leikkikaverit, vanhemmat, uutiset ja jopa ohikulkijat puhuvat koronasta. Lapsi kuulee, näkee ja aistii huolen, ehkä myös pelon puhujien sanoissa ja kasvoissa. Lapsi ymmärtää asioita ikätasonsa mukaisesti. Moni asia jää mielikuvien ja mielikuvituksen varaan.
Uutisista tulee lisää rajoituksia. Tuntuu, että kohta kaikki on kiellettyä ja arki on täysin muuttunut. Lapselle tärkeät isovanhemmat ja leikkikaverit jäävät arjesta pois tai ainakin heitä voi tavata harvemmin. Elämä pyörii kotona, missä ehkä vanhemmat yrittävät tehdä töitä ja lapset suorittaa oppivelvollisuuttaan, pienimmät leikkien.
Kaikki ei ole aina pullantuoksuista ja lautapelien pelaamista iloisesti koko perheen voimin. Taloudelliset huolet, mielenterveys- ja päihdeongelmat voivat näkyä koronauutisten lisäksi kotona. Positiivisesti ajatellen perheillä on kerrankin enemmän yhteistä aikaa.
Pienokaisen on tärkeä tulla kuulluksi ja nähdyksi, sitähän me kaikki loppujen lopuksi kaipaamme. Se ei tarkoita vain kuuntelemista, vaan että oikeasti kuulee mitä lapsi sanoo ja tarkoittaa, ehkä kysyy. Jotta lapsi voisi tulla myös nähdyksi, on tärkeä jättää edes hetkeksi suorittaminen pois. Katsoa lasta ja antaa hänen huomata, että turvallinen aikuinen on juuri häntä varten.
Turvaa, sitä me kaikki tarvitsemme. Lasta helpottaa kun aikuinen sanoo, että meillä ei ole hätää ja minä pidän sinusta huolta. Lapsen ei tarvitse kantaa huoliaan yksin. Näin myös Jumala lupaa Sanassaan pitää meistä jokaisesta hyvää huolta. Hänen kämmenellään saamme levätä ja luottaa tulevaisuuteen.
Olemme joutuneet sulkemaan päivä- ja perhekerhot, vauva- ja taaperokerhot, kirkkomuskarit sekä muun toiminnan. Silti seurakunnat ja niiden varhaiskasvatus ei ole mennyt kiinni. Haluamme olla tukemassa ja palvelemassa perheitä myös tämän haastavan ajan keskellä.
Emme ole unohtaneet kerholaisiamme. Otamme henkilökohtaisesti yhteyttä vanhempiin puhelimitse tai WhatsAppin kautta, Instan puuhakalenteristamme löydät vinkkejä ja iloa arkeen. Tulossa on myös mahdollisuuksia hiljentyä kerhohartauden äärellä, päiväkerholaisille jaetaan pääsiäisaskarteluihin tarvikkeita (sopien ja tuoden postilaatikkoon tai oven ulkopuolelle). Lisäksi meille voi soittaa, kun joku asia mietityttää, ilahduttaa tai huolestuttaa. Haluamme olla perheiden rinnalla.
Tämä pieni sydän tässä, nämä pienet kädet tässä, sinua on kiittämässä. Kun Sä meille kaiken annat, meistä aina huolta kannat.
Laura Toivanen
Varhaiskasvatuksen ohjaaja
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä