Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Iltapäiväkerho on lapselle turvallinen paikka koulun jälkeen. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1.- ja 2.-luokan oppilaille. Ryhmissä askarrellaan, leikitään ja levätään. Välillä myös hiljennytään miettimään lapselle tärkeitä kysymyksiä. Kirkkovuoden kierto juhlineen ja tapahtumineen kulkee lasten iltapäivissä mukana toiminnan, projektien, keskustelujen ja leikin kautta.
Iltapäivätoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä sekä luoda pohja hyvälle kasvulle ja oppimiselle. Kaikki toiminta perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen ja arvopohjaan.
Toiminnan sisällöissä kiinnitetään erityisesti huomiota:
Ohjaajina toimivat seurakunnan lastenohjaajat ja iltapäivätoiminnasta vastaa varhaiskasvatuksen ohjaaja. Iltapäiväkerhomaksu sisältää välipalan, joten omia eväitä ei tarvita.
Iltapäivätoiminta toteutetaan yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin kanssa, ja haku iltapäivätoimintaan tapahtuu sähköisesti Wilman kautta.
Seurakuntien iltapäivätoiminnan laskutus
Olemme siirtyneet syksyllä 2020 sähköiseen laskutukseen eli maksulinkki lähetetään huoltajan antamaan sähköpostiosoitteeseen. Sähköistä laskutusta varten pyydämme huoltajia ilmoittamaan maksajan tiedot iltapäiväkerhokohtaisesti seuraavan linkin avulla. Muista valita oikea iltapäiväkerhopaikka.
Ilmoita laskutustiedot tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Laskutukseen liittyvissä kysymyksissä ota yhteys seurakuntien pääkassanhoitaja Katri Riikoseen, 040 3126 203, etunimi.sukunimi@evl.fi