Vuosipäivä

Tuli juuri kuluneeksi vuosi siitä, kun Suomessa todettiin ensimmäinen koronatartunta. Kaksi ihmistä oli testattu aiemmin, mutta heillä ei ollut tautia. Kolmannella henkilöllä tauti todettiin Lapin keskussairaalassa. Siitä sitten alkoi pandemian leviäminen lintukotoomme. Kevään elimme poikkeuslain alla ja monenlaista rajoitusta ja suositusta tuli rajoittamaan tekemisiämme.

Kevään kuluessa meitä tsempattiin jaksamaan niin presidentin, pääministerin, piispan ja monen muun suulla. Ja otimme nuo tsemppiviestit vastaan. Yhteishenki kasvoi – kyllä me tästä selviämme – yhdessä suositusten mukaan eläen. Kesä oli hiukan kevyempää tartuntalukujen kuin rajoitusten suhteen. Lieneekö syynä se, että ihmiset eivät loma-aikaan menneet testattaviksi vai oliko tauti latenssivaiheessa. Syksyn aikana tartuntamäärät kasvoivat. Ihmiset ovat matkustelleet. Säännöt ja rajoitukset eivät ole olleet niin selkeitä ja selkeästi turnausväsymystä on havaittavissa.

Nyt kun korona-aikaa on kestänyt tasan vuosi, niin en ole enää kuullut tsemppipuhetta hallitukselta, ennemmin uhkailuja ja kiristystä. Ei presidenttikään ole enää tsempannut meitä. Piispa sentään on kiinnostunut. Hänelle menee kuukausittain tilannekatsaus kustakin seurakunnasta. Ja kyllä hän ohjeistaa ja ehkä myös kannustaa kestävyyteen.

Itse olen kuullut yhä enemmän kannanottoja, kritiikkiä, arvostelua. ”Koronan taakse mennään”, kun ei haluta toimia seurakunnassa. ”Miksi sitä tai miksi tätä”, kysytään.  Onko pakko, jos ei halua, joku vielä keksii kysyä.Seurakuntana meidän tulee noudattaa AVI:n ja Eksoten ohjeistuksia. Emme voi toimia omin päin. Rajoitukset ja suositukset eivät ole sen takia, että toimintaa haluttaisiin vaikeuttaa. Ne ovat sen takia, että jo vuoden ajan olemme olleet tekemisissä tappavan vaarallisen viruksen kanssa.

Tsemppipuheen puute ja turnausväsymys johtuvat, ainakin osittain, siitä, että emme tiedä, kuinka kauan tämä virus on seuranamme. Milloin tämä pandemia loppuu? Rokotusten käynnistyminen toi valoa tunnelin päähän, että kesään mennessä helpottaa. Nyt rokotusten toimitukset ovat hidastuneet, rokotustahti hidastunut ja valonpilkahdus on siirtynyt vuoden loppuun. Kesään mennessä on saatu rokotettua ehkä vain 40 % väestöstä.

Ohjeistukset ja rajoitukset muuttuvat nopeastikin. Siksi on haasteellista toimia, kun emme tiedä, millaisilla ohjeilla ensi viikolla mennään. Tässä tilanteessa kaipaan sitä, että me muistamme taudin vaarallisuuden. Mutta muistamme myös, että taudista huolimatta meillä on tärkeä tehtävä omassa työssämme. Teet työtä, jolla on merkitystä. Voimia ja siunausta tekemiseesi.

Hannu Haikonen
Kirkkoherra
Lappeenrannan seurakunta