Kirkko monessa mukana



”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk 4: 18–19)

On ilo olla kirkossa töissä! 
Kirkko on niin monessa mukana täällä kotimaassa kuin maailmallakin.

Kirkon tehtävä on ollut alusta asti olla lähettävä kirkko. Ei siis vain oman seurakunnan turvallisissa ympyröissä viihtyvä yhteisö, vaan tehtävään on kuulunut Ilosanoman viemistä rohkeasti eteenpäin sinne, missä Jeesusta ei vielä tunneta. Tähän tehtävään meillä on Jumalan valtuutus, joka löytyy tutusta lähetyskäskystä Matt. 28: Minulle on annettua kaikki valta taivaassa ja maan päällä, ja Hänen lupauksensa: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.  Lappeenrannan seurakunnilla on nimikkokohteita/-lähettejä tällä hetkellä 18 eri maassa, eli saamme olla monessa mukana. 

Uusin Lappeenrannan seurakuntien nimikkokohde/yhteistyökumppani on Kambodžan pieni, vuonna 2016 perustettu luterilainen kirkko, jossa on tällä hetkellä kolme seurakuntaa. Kirkko on aktiivinen toimija vähävaraisten perheiden parissa. Saamme olla Suomen Lähetysseuran kautta antamassa vahvistavaa tukea tälle kirkolle, jotta se tulevaisuudessa voisi toimia entistä itsenäisemmin luterilaisena kirkkona Kambodžan yhteiskunnan hyväksi ja viedä ilosanomaa siellä eteenpäin sanoin ja teoin. Eräänä päivänä olla myös itse kirkkona lähettämässä työntekijöitä eteenpäin.

Kambodža on yksi maailman köyhimmistä maista. Levoton ja väkivaltainen menneisyys on hidastanut maan kehittymistä. 1970-luvun lopulla vallinnut hirmuhallinto jätti syvät jäljet perheisiin, kun lähestulkoon yksi sukupolvi murhattiin. Mukana katosi tietotaito käsitellä tunteita, vaikeita kysymyksiä, lasten kasvatusta ja parisuhdetta. Tänä päivänä monet perheet ovat rikkinäisiä.

Kambodžan noin 15 miljoonasta asukkaasta lähes puolet on alle 18-vuotiaita. Köyhyyden vuoksi monilla lapsilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta käydä koulua. 

Lähetysseura panostaa Kambodžassa erityisesti kirjallisuus- ja lukutaitotyöhön. Tavoitteena on parantaa vähemmistökansojen yhteiskunnallista asemaa ja elinoloja. Työtä tehdään lisäksi orpokotien kehittämisen, perhetyön sekä seksuaalisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan ehkäisyn parissa. ( Kambodža - Suomen Lähetysseura (suomenlahetysseura.fi) )

Nuori, 5 v. vanha Kambodžan luterilainen kirkko on monessa mukana omassa maassaan. Teo-logista opetusta tuetaan ja uusien seurakuntien synnyssä avustetaan, mutta samalla kirkko on jo vahvasti tarttunut kiinni arjen haasteisiin ja haluaa olla kertomassa Ilosanomaa muillekin: kirkko auttaa, sain kirkolta apua. Kirkon konkreettinen apu on monille perheille ja naapureille suuri viesti siitä, että Jumala rakastaa. Samalla herättää kiinnostuksen, kuka on tämä kristittyjen Jumala?

Kun katsoo kauas, saa uutta intoa työhönsä täällä. Jumala toimii ja kristinusko on edelleen maa-ilman suurin uskonto ja se leviää voimakkaimmin maailmassa. Kristuksen kirkko ei ole hiipu-massa, vaan Ilosanoma haastaa edelleen meitä kaikkia palvelemaan ja rakastamaan lähimmäisiä lähellä ja kaukana.

Tänä kesänä saimme olla kummitytön konfirmaatiossa Aholansaaressa, Nilsiässä. Konfirmaation jälkeen oli Paavon pirtissä perinteiset rippiseurat. Hämärässä pirtissä, mustuneiden kattohirsien alla oli vahvasti läsnä kokemus sukupolvien ketjussa olemisesta, siitä kuinka saamme olla täällä Pohjolassa osa esi-isien kristillistä ketjua ja kuinka saamme kulkea niissä rukouksissa, joita on puolestamme rukoiltu. Pirtissä on veisattu ja kuultu sanaa jo yli 150 vuotta. Siellä oli hyvä yhtyä virteen: Soi, virteni, kiitosta Herran. Hän on hyvä, armollinen, on kätensä laupias, voimallinen. Ken armoonsa turvasi kerran, on riemuiten muistava sen. (vk 903, Siionin virret 133)

Maarit Berg
Lähetyskasvatussihteeri
Lappeen ja Lappeenrannan seurakunnat