Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
”Taas talven selkä taittui, murtui roudan aika, kevään valo viimein jo voittaa. Ja luonto herää kasvuun, siitä voimme kiittää, kirkonkellot kutsunsa soittaa, kirkonkellot kutsunsa soittaa.”
Aloitan tämän tekstin siteeraamalla juuri valmistuneen talkoolaulun sanoja. Minulla oli ilo olla mukana omalla vaatimattomalla panoksella tekemässä tekstiä Petrellin Kimmon kanssa meidän tämänkertaisessa projektissa, jossa teimme talkoolaulua Juha Eklundin vinkistä. Totean jo tässä kohdassa, että minun osuuteni lopputuloksesta on kovin ohutta, käsittäen lähinnä ideoinnin, ettei synny kiusausta esiintyä ”lainahöyhenissä”. Laulu on vielä viimeistelyä vaille, mutta aivan varmasti saamme tuota laulua vielä kuulla monen monta kertaa talkoopäivinä, ja miksei muulloinkin. Kiitos Kimmo että annat taitosi käyttöön meidän kaikkien iloksi!
Kun mietin otsikkoa kesän kynnyksellä, huomasin ajan kulun ja sen, että tämä kesän odotus hautausmaiden osalta on omalla kohdallani 33. Se on ainakin siltä osin mieleenpainuva, ettei näinä vuosina ole ollut kertaakaan näin paljon talven tuhoja puuston osalta. Haluan ensimmäisenä kiittää kirkkoherra Juha Eklundia siitä avusta, jota näiden talven tuhojen osalta hän oli korjaamassa useampana päivänä ”Jussin joukkojen” kanssa Lepolan hautausmaalla, Lepoharjun hautausmaalla ja Vanhalla hautausmaalla.
Perinteiset hautausmaiden haravointitalkoot pidettiin 7.–8.5. kaikilla hautausmailla. Osallistujia oli lähes 300 henkilöä, joka näinä itsekkyyden aikoina on todella puhutteleva määrä – ihmisiä tekemässä yhdessä ilmaista työtä. Tästä tehdystä työstä ja tekemisestä suuret ja nöyrimmät kiitokset kaikille talkoisiin osallistuneille.
Yhtenä ilonaiheena myös on joka keväisin aloittavat, työhönsä saapuvat kesätyöntekijät. Osaa heistä voisi jo kutsua ”muuttolinnuiksi”; joukossa on monia, jotka ovat olleet hautausmailla töissä jo useina vuosina peräkkäin. Heidän lisäkseen aloittaa toki aina myös uusia kesätyöntekijöitä. Aiemmin olleiden kesätyöntekijöiden viihtymisestä kertoo paljon se, kun he hyvin aikaisessa vaiheessa kyselevät, tuleeko töihin edellisestä kesästä tutuksi tulleita työkavereita. Minulle tämä kertoo ennen kaikkea heidän välille syntyneestä yhdessä tekemisen mukana tuomasta hyvästä työilmapiiristä.
Kaiken kaikkiaan palkattuja työntekijöitä on 66, mutta heidän lisäkseen vuosittain työskentelee n. 20 monin erilaisin perustein työskenteleviä henkilöitä. Hautaustoimi on varmaankin ainoa työala, jossa vakituisen henkilöstön osuus (11 henkilöä) on puolen vuoden ajan pienempi kuin määräaikaisten!
Minusta on hienoa todeta, miten erilaisista taustoista tulevat ihmiset ikähaitarilla 18-v. – yli 60-v. tulevat niin hyvin toimeen keskenään ja työskennellen yhdessä hautausmailla. On ollut itsellekin mukava tehdä työtä, joka on merkityksellinen niin kovin monelle ihmiselle ja tehtävää, joka on meitä tekijöitä suurempi.
Näin alkavan kesän kynnyksellä tätä yhdessä tekemisen iloa ja toisten huomioon ottamista toivon myös teille kaikille työhönne ja omaan elämäänne.
Jukka Nikunen
hautaustoimen päällikkö
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä