Armo ja anteeksianto

Psalmista 103

Daavidin psalmi.

”Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. Vanhurskaat ovat Herran teot, hän tuo oikeuden sorretuille. Hän osoitti tiensä Moosekselle ja näytti Israelille suuret tekonsa. Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri. Ei hän iäti meitä syytä, ei hän ikuisesti pidä vihaa. Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan, ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet. Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme. Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua. ”

Nuo runon säkeet saavat uuden sävyn, kun niitä katsoo kirjoittajansa elämän vaiheitten läpi. Tämä runo, psalmi on nimetty Daavidin psalmiksi, ja näin ollen kuningas Daavidia pidetään tämän psalmin kirjoittajana. Tämä sopii hyvin yhteen myös sen kanssa, että Daavidia kuvataan lahjakkaana muusikkona ja runoilijana.

Daavid oli aikansa menestyneimpiä kuninkaita, onnistuen laajentamaan valtakuntaansa rajoja ja vakiinnutettuaan tilannetta hän sai myös nauttia menestyksensä hedelmistä. Aikansa mittareilla arvioiden Daavid sai kaiken mitä suinkin oli mahdollista tavoitella ja mistä unelmoida.

Psalmi kuitenkin piirtää eteemme kuvaa asioista, joita menestyksekkäinkään kuningas ei voi saavuttaa omin ponnistuksin. Sillä saavuttaakseen asemansa Daavid teki tekoja ja valintoja, jotka rikkoivat 10 käskyä vastaan ja olivat ristiriidassa sen sopimuksen kanssa, jonka Jumala oli solminut valitun kansansa kanssa. Ja nämä teot painoivat miehen mieltä. Omatunto ei antanut rauhaa. Onko mahdollista löytää tuossa asemassa rauhaa ja sovintoa oman menneisyyden kanssa? Menneisyyden, joka syyttää, ja jossa itsekin Daavid tuomitsi itsensä? Omat eväät ja vähän muidenkin oli jo syöty. Ratkaisu löytyy hänen ulkopuoleltaan. Tulevaisuutta ja toivoa on yhä, mutta ne ovat Korkeimman kädessä.

Psalmista piirtyy kuva Jumalasta, joka tuntee luotunsa kyvyt ja rajat. Armo kantaa. Daavidille ei mitata hänen omien tekojensa mukaan. Kokemuksen on täytynyt olla järisyttävä. Ikään kuin olisi astunut uudesta ovesta uuteen elämään, jossa sittenkin on toivoa ja tulevaisuutta. Jossa menneet virheet ja pahat teot eivät määritä ihmistä loputtomasti. Armo. Anteeksianto. Näin siis kirjoittaa mies, joka on elänyt nuo sanat todeksi. Voisivatko nuo psalmin sanat välittää edes hitusen sitä Jumalan armoa ja hyvyyttä meidän arkeemme, jota Daavid sai omassa elämässään kokea. Uskon, että kyllä voivat. Että sama Jumalan armo ja anteeksianto on totta myös meidän kohdallamme.

Mika Lehtola
Kirkkoherra
Lappeen seurakunta