Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tie on tullut tutuksi viimeisen yli kymmenen vuoden aikana, kun on aamuisin tehnyt säännöllisiä lenkkejä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kesäkelien aikana ei ongelmia ole suuremmin ollut, mutta talvisin pidon kanssa on joskus isojakin vaikeuksia. Talvi ja liukkaat ovat haasteellisia tavalliselle taapertajalle. Kävellessä on monesti huomannut olevansa säiden, tuulen ja sateen armoilla.
Usein aikaisin hiljaisena aamuna on mieleen tullut virsi 511: Tie valmis on. Siihen aikaan on teiden auraukset ja muut kunnostukset vielä vaiheessa. Auraamaton, sohjoinen tai liukas tienpätkä voi olla aivan mahdottoman huonossa kunnossa, miltei mahdoton kävellä. Ajatus siitäkin on tullut pieneen mieleen, että kuka näitäkin tiemetrejä hoitaa. Ajatusta ja rukousta, että tästäkin taas selvittäisiin ilman haavereita. Päivä vain ja metri kerrallansa -tavoitteella kotia kohti.
Joskus on tuntenut itsensä jälkien seuraajaksi ja miettinyt niiden merkitystä, kun edellä kulkeneen askeleita on koittanut hangelta lukea. Mieleen on tullut monenlaista: tuossa on juostu, tuossa kävelty, tässä pysähdytty ja taidettu kaatuakin, pyöritty, nukuttu ja onpa joku löydetty ihan nukkumastakin. On kohdattu eksyneitä vanhuksia, humalaisia nuoria. Kuulumisia on vaihdettu ja jatkettu taas omiin suuntiin. Eläimet eivät ole jääneet juttelemaan, jänikset sekä peurat ovat ottaneet ritolat ja paenneet kohtauspaikalta pikimmiten.
Viimeisinä vuosina aamulenkillä on ollut kaverina karvainen nelijalkainen ystävä, joka joskus ilmoittaa äänekkäästi itsestään, etenkin jos aura-auto tulee liian lähelle. Tahdin on määrännyt se, joka innostuu reippaammin juoksemaan. Koira tuossa viime viikolla taisi ihmetellä eräänä aamuna sitä, miksi isäntä vasta sata metriä käveltyään asettuu tielle pitkäkseen. Ei ymmärtänyt varmaan nelivedolla pysyttävän paremmin pystyssä. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa ja vaikka nelinkontin kohti päämäärää.
Niin Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Jo 35 vuotta sitten toivotti kirkkoherra nuoren työntekijän tervetulleeksi joukkoon sanomalla: “Tervetuloa pettymään meihin, mutta ei Jumalan teihin...” Sitäkin voi miettiä ja maistella monelta kantilta. Tie on tehty valmiiksi jo 2000 vuotta sitten, mutta onko minulla voimia kulkea tätä viitoitettua tietä niitä isoja jalanjälkiä seuraten? Niitä jalanjälkiä, jotka lähtivät kiviseltä kummulta kohti parempaa tulevaa.
Hyvää kevättä ja voimia jälkien seuraamiseen elämän liukkailla ja kivisillä poluilla.
Ekke Rikka
Joutsenon seurakunnan diakoni
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä