Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
”Kaksisataa vuotta olimme sahanneet oksaa, jolla istuimme. Lopulta. paljon äkillisemmin kuin kukaan oli aavistanut, ponnistelumme palkittiin ja rojahdimme alas. Mutta ikävä kyllä siinä sattui pieni erehdys: puun alla ei ollutkaan ruusupensas vaan piikkilankaa täynnä oleva likakaivo…Vaikuttaa siltä, ettei sielun amputointi olekaan pelkkä yksinkertainen kirurginen toimenpide. Haavaan tulee helposti verenmyrkytys”. Näin kirjoitti George Orwell vuonna 1940. Toinen maailmansota oli alkanut edellisenä vuonna.
Länsimaiden sieluttomuuden eräänä lähettiläänä voidaan pitää Kurt Cobainia. Kyseinen rocklegenda oli räävillä musiikillaan ja ylitsepääsemättömän inhorealistisella lyriikallaan tavoittanut suuren joukon länsimaiden nuorisoa. Tuo nuoriso oli menettänyt uskonsa itseen, tulevaisuuteen ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin. ”Vihaan itseäni, haluan kuolla. Raiskaa minut.” Sanoitukset olivat rivoja ja niissä toistettiin järjettömyyksiä, koska todellisuudessakaan ei ollut mitään järkeä. Ne olivat huudettaviksi tarkoitettuja mantroja- ääniä vailla mieltä. Vuonna 1994 Cobain teki itsemurhan. Hän oli yrittänyt sitä aiemminkin mutta huonolla tuloksella. Hänen vaimonsa Courtney Love oli ottanut useasti yhteyttä poliisiin ja pyytänyt, että miehen aseet takavarikoitaisiin. Cobain tavoitti oman sukupolvensa ajelehtimisen, juurettomuuden ja sielun kadottamisen niin tehokkaasti, että yhtyeen levyjä myytiin yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Lukuisat fanit tekivät itsemurhan idolinsa perässä.
Diana Grains kirjoitti Rolling Stone lehdessä, että ennen 1960-lukua teini-ikäisten itsemurhat olivat Yhdysvalloissa lähes tuntematon ilmiö. 1980-luvulle tultaessa miltei 400 000 nuorta yritti itsemurhaa vuosittain. Hän selitti ilmiötä toteamalla, että 1980-luvulla moni nuori koki olevansa turhanpäiväisyyden ja toivottomuuden noidankehässä. Aikuiset, joiden elämä oli aika sekaisin, olivat hylänneet kokonaisen sukupolven, eivätkä olleet pystyneet suojelemaan lapsiaan ja antamaan heille valmiuksia itsenäiseen elämään. Instituutioiden rappeutumisella oli myös iso syy huonoon tilanteeseen.
Freud ja Jung uskoivat minuuden olemassaoloon. Hänen opetuslapsensa sen sijaan olivat päätyneet siihen, että usko minuuteen oli pelkkä läntisen maailman kristillisen menneisyyden jäänne. Tällainen nihilismi on loogista, jos lähtökohtana on se, ettei Jumalaa ole. Tämän uskomuksen seurausten kanssa eläminen- tai pikemminkin oman minuutensa kieltämisen kanssa eläminen ei ole helppoa. Nietzsche tajusi, että surmattuaan Jumalan Eurooppa ei mitenkään kyennyt pelastamaan jumaluskonsa sivistyksellisiä hedelmiä. Kun kiellämme Jumalallisen minuuden olemassaolon, on mahdotonta todistaa, että minuus on olemassa! Ei Jumalaa - ei minuutta. Ruumis toki on ja henki pihisee, mutta miten on sielun laita?
Luther muutti koko Euroopan, koska hän löysi jotain sellaista, mistä kannattaa laulaa, minkä vuoksi kannattaa elää ja minkä vuoksi kannattaa kuolla. Hän löysi liittosuhteen kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Suhteen, johon voi luottaa. Jumalan ystävyys teki hänen elämästään niin arvokkaan ja mielekkään, että lauluun oli syytä. Maailmassa, joka oli kapinoinut Luojaa vastaan, oli toki kärsimystä, mutta koska Jumala on rakkaus, on toivoa anteeksiannosta, rauhasta, edistyksestä ja vauraudesta. Tämän evankeliumin ansiosta lännestä tuli ainutlaatuisen optimistinen. Viesti oli täysin päinvastainen kuin Cobainin välittämä. Osin Lutherin ansiosta tästä raamatullisesta maailmankuvasta tuli länsimaisen sivilisaation sielu. Hänen hengenheimolaisensa tiivistivät hänen löytönsä Raamatun syvimmästä olemuksesta lauluihin, joissa kaikuu toivo, vakuuttuneisuus ja varmuus.
Pentti Berg
kirkkoherra, Lauritsalan seurakunta
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä