Arjen aarteita

Yllättävää, kuinka elämä näyttäytyy toisenlaisena kuin viikko pari sitten. Tuskin Suomessa on ketään, jonka elämään annetut ohjeet ja rajoitukset eivät olisi vaikuttaneet tavalla tai toisella. Ihmisten tapaamista ja kokoontumisia rajoitetaan kovalla kädellä, jopa yksiselitteisesti kieltämällä ne. Perinteisesti poikkeusaikoina ihmiset ovat saaneet tukea ja turvaa tulemalla yhteen. Kokoontumisen paikkoja ja muotoja on ollut useita, kirkot yhtenä merkittävänä yhteen kutsumisen ja kokoontumisen paikkoina.

Vanha sananlasku toteaa kauneuden olevan katsojan silmässä. Voisiko olla niin, että se, minkälaisina tulevat viikot ja kuukaudet tulemme muistamaan, riippuu osittain siitä, minkälaisin silmin niitä katsomme ja mitä niissä näemme. Voisimmeko nähdä niiden asioiden lisäksi tai sijaan, jotka meiltä nyt on poistettu, sitä, mitä meillä on. Sellaisia arjen aarteita, jotka normaalin elämänrytmin ja kiireen myötä tahtovat jäädä huomaamatta ja peittyä arjen taustahälyyn. Sen sijaan että murehtisimme sitä mikä meiltä puuttuu, löytäisimme iloa ja kiitollisuutta siitä, mitä meillä on.

Muuttunut arki vaatinee uudenlaisia selviytymisen taitoja. Valitettavasti harva meistä pystyy muuttamaan vallitsevia olosuhteita. Meillä on kuitenkin tahtomme alla se, miten itse toimimme, miten itse kuulemme, ja miten itse näemme. Voisiko siis arjen pieniä ihmeitä tapahtua, ei sen kauempana kuin oman sydämemme sisällä. Kaiken kriisin keskellä elämme paaston aikaa, hiljentymisen ja pysähtymisen aikaa. Harvoin meitä on näin perusteellisesti pysäytetty. Voisiko siis näihin hetkiin ja elämämme vaiheisiin sisältyä jotain, jonka kautta Jumala voisi meille puhua ja jotain uutta meissä syntyä? Tällaisista aineettomista aarteista Raamattu puhuu, nimeten niitä myös uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi.

Mika Lehtola
Lappeen kirkkoherra