Kansallinen veteraanipäivä 27.4.2022


Lappeenrannassa vietetään Veteraaniviikolla 20.-27.4.2022 kansallisen veteraanipäivän valtakunnallista pääjuhlaa 27.4.2022 Lappeenrannan urheilutalolla.

Juhla järjestetään kutsuvierastapahtumana. Valtakunnallisen pääjuhlan teema, Maamme versoo uutta – I vårt land spirar det nya, on syntynyt siitä perinnöstä, jonka Maamme-laulu ja Veteraanin iltahuuto ovat hienosti onnistuneet sanoittamaan. (Kansallinen veteraanipäivä 2022 - LappeenrantaEvents

Ensimmäinen sana, joka omaan mieleeni tulee veteraanien tekemästä työstä, on kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että saamme elää vapaassa maassa, jossa meillä on sanan ja uskonnon vapaus. Kiitollisuus siitä hengestä, joka veteraaneilla oli: ”Kaveria ei jätetä”. Samanlaista yhteen hiileen puhaltamista tarvitsemme myös tänä aikana.

Elämän epävarmuus koronapandemian ja Ukrainassa käynnissä olevan sodan takia luo epävarmuutta ympärillemme. Suomen sotien aikana kirkko oli yhtenä toimijana puolustamassa itsenäisyyttä ja tukemassa itsenäisyyden puolesta taistelleita. Nykyiset kriisit ja niiden luoma epävarmuus haastaa kirkkoa tehtävässään kulkea ihmisten rinnalla elämän vaikeissakin tilanteissa.

Meidän tulee tässä hetkessä kulkea ihmisten rinnalla ja tuoda tähän haastavaan aikaan ikiaikaisen Jumalan valoa, luoda uskoa, kylvää ja kastella, niin että uudet versot voivat kasvaa myös tänä epävarmana aikana.

Hannu Haikonen
Kirkkoherra
Lappeenrannan seurakunta